Tässä eräs Kauko-isäni muistelma rintamalta aivan rajan tuntumassa ”sieltä jostakin”.
”Joulun muistoja
Taas kaikki kauniit muistot, mun tulee mielehen, lumivalkeat pellot, puistot ja juhla Jeesuksen. Ihmisen mieli herkistyy jouluna ja palaa lapsuudenmuistoihin: joulukirkkoon kynttilöineen, kulkusten kilinään, urkujen soittoon sekä seurakunnan veisaamaan jouluvirteen Enkeli taivaan, kuorolauluun parvella, jossa äitinikin vuosia mukana.
Tätä touhua sain poikasena seurata läheltä. Aattoillan sauna ja pukki muistuvat mieleeni. Erikoisesti muistan tehneeni vanerisesta sikarilaatikosta soittopelin, johon kiinnitin viulun kielen, jonka pimpahdukset tavoittelivat säveliä: Täällä Pohjantähden alla on nyt kotomaani. Isovanhemmat lauloivat Joutsan Sekakuorossa ja isoisä soitti vanhaa viulua juhlissa.
Tämä taisi olla viittaus tulevaan tehtävääni. Mielessäni pyörivät muistot rintamalta korsujen jouluista, joita viisi tulikin vietetyksi. Joulu saapui sinnekin. Kuusi piti raahata sisälle, vaikka niitä oli korsujen ympärillä runsaasti muutenkin. Joulupaketit sotilaille saivat karskimmankin sotilaan kyyneliin. Silti joulu, suomalainen joulu, tuli. Joulun sanaa kuultiin, eikä unohdettu saunaakaan.
Nyt sinulla on koti, oma talokin, rauha maassa, hyvä terveyskin. Olethan kiittänyt näistä lahjoista? Sinä nuori, joka pursuat voimaa ja luot itsellesi parhaillaan joulumuistoja, huolehditko siitä, että muistosi ovat kauniit?
Lapsuudenmuistot palautuvat aina mieleen. Niitä ei unohda milloinkaan. Ne rikastuttavat elämää. Sinä vanhus ehkä vietät jouluasi vanhainkodissa, jossa valkeat seinät hohtavat, vuoteessasi tuoksuavat puhtaat lakanat, ruoka hyvää, lääkehuolto pelaa, elät ulkonaisesti katsoen ”linnamaisesti”. Oletko muistanut, että kaikki tämä rakkaus tulee Joulun Herralta.
Tänäkin jouluna syttyvät valot, rauhan valot, vainajien leposijoille. Elämme muistojen aikaa. Yhtykäämme Lutherin vanhaan Jouluvirteen 21 Ah Herrani, mun Jeesuksein, tee asunnokses sydämein. Mua älä hylkää tuskassa, vaan vahvista ain uskossa.”
Isäni Kauko Laitinen toimi neljä vuotta latojaoppilaana Itä-Häme-lehdessä. Hänet valittiin opiskelijaksi Helsingin Kirkkomusiikkiopistoon (myöhemmin Sibelius-Akatemia), josta valmistui vuonna 1935. Tuohon aikaan kanttori-urkurin virat vähissä, mutta hän sai vuoden viransijaisuuden Lohtajan seurakunnassa. Vuodet 1939–1944 kuluivat rintamalla. Siellä hän muun muassa toimi kanttorin tehtävissä, sähköttäjänä, konttoristina ynnä muuta.
Kannakselta hän saapui pimeään Viialaan joulupäivänä ja haeskeli pappilaa. Tapaninpäivänä kylmässä rukoushuoneessa sotilaspuvussaan hän antoi näytteensä. Välittömästi sen jälkeen hän palasi rintamalle. Kansa valitsi heinolalaisen Kauko Laitisen äänten enemmistöllä Viialan seurakunnan ensimmäiseksi kanttori-urkuriksi, johon tehtävään hän sai valtakirjan 1.3.1943. Tässä virassa hän toimi 40 vuotta monen Tampereen Hiippakunnan piispan aikana.
Osaksi lahjavaroin rakennettu Viialan kirkko valmistui vuonna 1950 ja oli sodan jälkeen ensimmäisiä rakennettuja kirkkoja.
Terttu Laitinen
