Ensimmäinen Akaan Seutuun kirjoittamani juttu julkaistiin 19.3.2004. Kolmisen viikkoa aiemmin eli hyvinkin tarkkaan 20 vuotta sitten olin muuttanut perheeni kanssa Viialaan ja allekirjoittanut jo sitä ennen työsopimuksen Akaan Seudun kesätoimittajana.
Aloitin hommat Akaan Seudussa toukokuun 2004 alussa, tein alkuvuosina pitkiä vanhempainvapaasijaisuuksia, väänsin välillä graduni valmiiksi ja sain vakipestin heinäkuussa 2010.
Tämä kolumni on viimeinen teksti, jonka Akaan Seutuun kirjoitan. Vuodet viialalaisena ja akaalaisena paikallislehden toimittajana ovat olleet antoisia. Ihmiset ja aiheet ovat tulleet lähelle ja läheisiksi sekä työaikana että sen ulkopuolella.
Yksi ensimmäisistä juttukeikoistani oli Viialan Kino Jumussa, jossa ihmisille esiteltiin Valkeakosken, Toijalan ja Viialan kuntaliitosselvitystä. Kysyin täyden salin laidalta vain yhden kysymyksen: ketkä teistä ovat sitä mieltä, että kuntaliitos pitäisi tehdä? Käsiä ei noussut mutta suut aukesivat mölyyn: Ei sitä noin voi kysyä!
Sittemmin asiaa kysyttiin valtuutetuilta muutamankin kerran. Valkeakoski jäi omaan autuuteensa, mutta Toijala ja Viiala yhtyivät 2007 ja saivat Kylmäkosken mukaan kimppaan 2011. Osa akaalaisista kipuilee asian kanssa vieläkin ja luulee, että köyhät kunnat eivät itsenäisinä olisi vielä köyhempiä kuin Akaa nyt.
Monet akaalaiset päättäjät ovat tulleet minulle tutuksi. Olen saanut vastaukset haluamiini kysymyksiin ja vinkkejä uutisista ja haastateltavista, ja on ollut hienoa käydä luottamuksellisia keskusteluja myös työajan ja uutisoinnin ulkopuolella. Jutuista on kuulunut välillä purnausta, mutta painostusta en ole päättäjien taholta kokenut. Kaikkiin kaupungin viranhaltijoihin tämä ei valitettavasti päde.
Oman elämänsä muutostilanteissa ihminen kiinnittää huomiota kanssakansalaisten vastaaviin kohtaloihin ja kokemuksiin sekä taiteessa että tosielämässä. Kun hiljattain kuuntelin äänikirjana Kjell Westön uusimman romaanin, tuntui talvisodan rintamalta raportoivan Henry Gunnarsin tilanne ja tuska osin hyvin tutulta.
Westön jälkeen vuorossa on ollut Johanna Aatsalo. Toimittaja-kirjailijan itsensä äänikirjaksi lukemaa teosta kuunnellessa olen voinut alusta loppuun iloita yhdestä asiasta: toisin kuin Henryllä, Johannalla oli koko karmean ja vuosikausia kestäneen epäilyn, valehtelun ja nöyryytyksen keskellä aina lähimpien esihenkilöidensä sataprosenttinen tuki.
Kuulokkeissani on soinut myös Jukka Nousiainen, jonka keikallekin onnekseni taas alkuvuodesta pääsin. Erityisesti livenä karvat nosti jälleen kerran pystyyn ja hymyn huulille kappale, joka alkaa rauhallisena näppäilynä ja käynnistyy sitten rokimmin sanoilla Ja mä avaan oven, ja mä astun ulos uuteen kirkkaaseen päivään. Ja mä katson. Ja mä kuljen vain valoa päin. Lopussa kappale seestyy lukuisia kertoja toistettuun nimeensä Ei enää kylmää eikä pimeää.
Mikko Peltoniemi
Kirjoittaja on akaalainen journalisti.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
