Tiedätkö sen tunteen, kun joku muistaa sinua lämmöllä, sen tunteen, kun sinut kohdataan sydämellä. Naapurin pikkutyttö muistaa sinua itsetekemällään kortilla. Ystävä piipahtaa syntymäpäivänäsi ja tuo kukkia. Joku lausuu ohi mennessään muutaman ystävällisen sanan tai kannustaa sinua jaksamaan. Mukavia asioita kaikki. Ystävänpäivä voisi olla yksi tällainen päivä, kun erityisesti voisimme muistaa lähellä olevaa ihmistä muutamalla ystävällisellä sanalla, kortilla tai pistäytymällä kylässä. Kuinka mukavalta se tuntuisikaan.
Teimme viikko sitten Toijalan Yhdessäpäivässä joukolla ystävänpäiväkortteja. Kortteja, jonka voi antaa naapurille, ystävälle, sukulaiselle tai lähettää kauemmas ilahduttamaan ystävää, jota ei pääse tapaamaan. Kortin tekeminen ja lähettäminen tai antaminen tuntuu pieneltä asialta, mutta tiedätkö sen tunteen, kun saat vastaanottaa kortin? Tuntuu mukavalta, kutkuttavalta; joku muisti minua. Tämä kortti on erityisesti minua varten. Pienet asiat ovatkin arjessa usein tosi tärkeitä. Tärkeää on myös yhdessä oleminen.
Seurakunnan Yhdessäpäivässä saamme iloita yhdessäolosta. Viimeksi mietimme, miten voisimme ilahduttaa ystävää. Samalla saimme yhdessä jakaa asioita, iloja ja suruja, sekä keventää omaa ja toisen taakkaa. Juuri kuten yksi diakoniatyön lähtökohdista galatalaiskirjeessä meitä kannustaa ja opastaa: ”Kantakaa toistenne taakkoja niin te toteutatte Kristuksen lain.”
”Ystävyys on kuin pikkuinen ukko, jolla on kädessä avain ja lukko.
Niillä se sitoo ystävät yhteen, niin kuin maamies pellolla lyhteen.”
Vanha ystäväkirjan värssy kertoo jostain olennaisesta. Ystävyys yhdistää ihmisiä. Kirkkovuoden teksti sunnuntailta 11.2. kertoo rakkaudesta. Tuttu korinttolaiskirjeen kohta puhuttelee: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.”
Korinttolaiskirje puhuttelee ja haastaa meidät. Ilman rakkautta tekomme jäävät vain teoiksi, emme saavuta niillä mitään. Rakkaus on välillä kova ja vaativa haaste mutta lopulta toteutuessaan palkitsee meidät. Ihmiset, rakkaus, ystävyys – siinä jotain olennaista elämästä.
Uppo Nallen sanoin:
Mitä voisi lahjoittaa sille,
joka omistaa jo kissankellon,
vanamon, säteet kevätauringon,
jolla on talvi ja syys – kävisikö ystävyys?
Hyvää ystävänpäivää juuri sinulle!
Tiina Anttila
Kirjoittaja on vs. diakoni Akaan seurakunnassa.
Pysähdy hetkeksi on Akaan Seudun kolumnisarja, jonka kirjoittajat edustavat Akaassa toimivia seurakuntia.
