Rakastan tarinoita. Kuulla ihmisten tarinoita eletystä elämästä, kuulla havaintoja, pohdintoja ja oivalluksia. Viime viikkoina olen saanut pohtia minuuden kasvun näkökulmasta huijarisyndroomaa. Se tulee monen kulman takaa esiin, mietityttää. Se on hämmentävän yleistä, ja sen pitäisi helpottaa sen ymmärtämistä. Kun katsot ympärillesi, saatat löytää siis vertaistukea lähempää kuin arvasitkaan.
Kuvittele eteesi vaikka lahjakas lapsi. Koulu sujuu helposti, kavereita riittää ja sosiaalinen oleminen on kovin luontaista. Hän saa harrastaa, tulee onnistumisia ja kehuja, ihailua taitavuudesta. Lapsi kasvaa, saa kokemuksia ja viisastuu. Hän asettaa itselleen tavoitteita ja etenee sivusta seuraten elämässään koulutuksen ja työuran kautta ihanteellista polkua jonnekin eteenpäin.
Samaan aikaan hän on jollain lailla peloissaan ja kuormittuu huomaamattaan myös omista ajatuksistaan. Hän ei nimittäin saata uskoa, että hänen elämänsä etenee näin etappitietoisesti. Hänen on vaikea uskoa, että asiat tapahtuvat helposti, että hän on suosittu, osaava ja työstäkin saa ihan hyvää palkkaa. Life is good.
Hän odottaa, koska hän paljastuu. Hän kärsii huijarisyndroomasta eli epäonnistumisen pelko varjostaa elämää vahvasti. Henkilö ajattelee olevansa osaamaton ja häpeää etukäteen hetkeä, jolloin muutkin sen huomaavat. Ja itseasiassa suuri joukko itsensä tunnistavista kokee jollain lailla olevansa huijari, mutta syndroomaan asti ajattelumalli ei ehkä edes riitä.
Sana huijari johtaa mielikuvissa herkästi viekkaan rosvon maailmaan, eikä sitä välttämättä halua itseensä liittää. Tässä yhteydessä huijaamisella on kuitenkin erilainen sisin. Kyse on ajatusmalleista, joita on mahdollista muovata. Ilmiöllä on myös yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen merkityksensä, joka näkyy niin työelämässä, järjestömaailmassa kuin vaikka politiikassakin. Osaaminen jää käyttämättä, koska yksilö ajattelee, ettei mahdu raameihin. Tuossa tehtävässä vaaditaan varmasti enemmän kuin mihin kykenen. Ja nuo raamit ovat pitkälti yhteiskunnallisella ja kulttuurisella tasolla määriteltyjä.
Ilmiö ei koske vain menestyneitä naisia, kuten on joskus yleistetty. Myös miehet kärsivät tästä ajatusvääristymästä. Se voi vaivata ketä tahansa taustasta ja lähtökohdista huolimatta. Ja koska hyvin moni kokee huijaritunteita ohimenevästi jossain elämänsä vaiheessa, niin todennäköisesti omastakin kokemusmaailmasta löytyy hetkiä, jolloin on ajatellut onnenkantamoisella osanneensa jotain. Kävipä tuuri.
Oivalluksien myötä asioille on yleensä jotain tehtävissä. Jos ajatellaan, että kyse on tunteesta, niin tällöin se tulee ja se menee. Ja jos kyse on opitusta tavasta ajatella, niin ajatuksiaan on mahdollista ottaa tarkasteluun ja muokata. Sisäisen impostorinsa voi yrittää saada kuriin itsemyötätunnolla epävarmuuksien hetkellä. Jos ei oikeasti ollut tarkoitus huijata ketään, niin silloinhan kyse on omista taidoista, kyvykkyydestä. Tämähän on ansaittua, omat huijariajatukset ovat siis valetta eikä niitä tarvitse kuunnella.
Katariina Kähkölä
Kirjoittaja on sosiaalialan yrittäjä ja psykoterapeutti.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
