Monin tavoin erityinen vaan ei viallinen

Pienten ja keskisuurten kaupunkien hiljaisuus ja surumielisyys kuuluvat Samuli Putron (vas.) kappaleissa. Vaikka kotimaista musiikkia vaivaakin mollisointuperinne, näkee lauluntekijä surumielisyydessä kauneutta, ei synkkyyttä. Putroa haastatteli toimittaja Arto Nyberg. Kuva: Katja Alatalo.

Leikkaaminen on vaikeaa ja käsiala surkea. Vuoden 2022 Vasenkätiseksi valittu laulaja ja lauluntekijä Samuli Putro tunnistaa kaksi tilannetta, jossa maailman oikeakätisyys on aiheuttanut hänelle käytännön ongelmia.

– Kirjoittaessa sotken juuri kirjoittamani, joten minun ei anneta enää kirjoittaa biisilistoja. Kaverini pyysi minua tasoittamaan hiustensa latvoja, mutta se ei onnistunut, sillä sakset lipsahtelivat sormista koko ajan.

Putro myöntää vasenkätisyyden olleen 1970–80-luvuilla erityistä. Ei kuitenkaan viallista, kuten hänen äitinsä pelkäsi vaihtaessaan aikansa kynän pikku-Samulin vasemmasta kädestä oikeaan.

Päättäväinen poika oli siirtänyt kynän aina takaisin vasemmalle, kunnes äiti oli luovuttanut.

Salaa Dingon keikalle

Viiala oli Putrolle tuttu paikka jo ennen tämän vuoden Vasenkätisten Vestivaalin lauantai-iltapäivän muodollisuuksia Viialan torilla.

Vuonna 2013 soittaessaan Vasenkätisten Vestivaalilla mies oli ihastunut miljööseen niin, että kysyi Akaan elävän musiikin yhdistyksen puheenjohtajalta Mikko Peltoniemeltä, voisiko hän soittaa levynjulkaisukeikkansa Viialan Seurahuoneella. Keikka toteutui, kun Putron Taitekohdassa-soololevy näki päivänvalon helmikuussa 2014.

Nyt Putro palasi Viialaan. Miehen viikonloppu oli yhtä juhlaa, sillä lauantain palkitsemista seurasi sunnuntainen syntymäpäivä. Putro täytti 21. elokuuta 53 vuotta.

– Neljänkymmenen vuoden iässä ja sen jälkeen on ollut hetkiä, jolloin vanheneminen tuntui vaikealta ja pelottavalta. Ne menivät ohi lähempänä viittäkymppiä. Viisikymppisyys on mukavaa, nelikymppisyys oli kamalaa. Yritin pitää kiinni omasta nuoruudestani ja kuvittelin, että kukaan ei huomaa minun vanhenevan. Jossain kohtaa päätin, että en aja partaa enkä hiuksia ja rupesin näyttämään ikäiseltäni, Putro muisteli toimittaja Arto Nybergin haastattelussa.

Vasenkätisyytensä ohella Putro erosi raahelaisesta nuorisosta jo teini-iässä. Hän nimittäin piti Dingosta, vaikka se olikin tyttöjen bändi ja poikien piti kuunnella heviä.

Putro piti Dingosta niin paljon, että hankki vuonna 1985 liput Raahen keikalle salaa, kehitteli konserttipaikalle pyöräreitin, jolla tuttuja ei tulisi vastaan ja parkkeerasi keikkapaikan takanurkkaan seisomaan.

– Silloin päätin, että tuo on se asia, mitä haluan tehdä.

Kuuntelija, ei puhuja

Putron rokkitähteys syntyi kehittelyn tuloksena 1990-luvun alussa. Kun mitään tekemistä ei ollut eikä laman vuoksi töitäkään saanut, Putro kavereineen päätti alkaa soittaa rokkia.

– Jätkät laittoivat minut laulamaan ja olivat päätelleet, että se joka laulaa, tekee myös biisit. Se kuulosti loogiselta. 1992 aloimme tehdä yhtyettä ammattimaisesti, ja työttömyyskorvauksilta pääsin pois vuonna 1999. Ensimmäiset seitsemän vuotta olivat raamatullisesti vähän köyhempiä.

Rokkitähteys ei kuitenkaan ollut sellaista kuin Putro oli ajatellut. Kun hänestä “kaikkien yllätykseksi” alkoi sellainen syntyä, ei asiaa ollut helppo uskoa todeksi.

– Ajattelin, että nämä keikoille tulleet ihmiset ovat ymmärtäneet asian tosi väärin. Että kohta huijaus paljastuu. Kärsin pitkän aikaa huijarisyndroomasta. Se meni ohi, mutta en vieläkään koe olevani tarpeeksi hyvä. Joskaan en enää häpeä itseäni.

Rokkitähti-Putro on kipuillut myös oman kiltteytensä kanssa. Muut tuntuivat olevan kovempia ja komeampia, Putron yhtye Zen Café “sellainen nössöbändi”.

– Ei me kuitenkaan kerta kaikkiaan kehdattu rikkoa edes televisiota.

Sittemmin Putro huomasi, että joukosta voi erottua vain ottamalla ihmisiä huomioon. Hän pitää ihmisten kuuntelemisesta, mutta se ei onnistu, jos on itse koko ajan äänessä. Vuosi vuodelta kuunteleminen on muuttunut mukavammaksi kuin puhuminen.

Epävarmat helsinkiläiset

Kolme vuosikymmentä keikkaillut Putro on nähnyt keikkakulttuurin ja tapahtuma-alan harpponeen ammattimaisempaan suuntaan. Miehen oma asuinkaupunki Helsinki vain on yhä astetta kylmempi kuin muu Suomi.

– Työskentelen mielelläni Helsingissä, mutta pään ympäriltä lähtee kireys, kun näen Jyväskylän kyltit. Kun kaupungit kasvavat, ihmisten tarve tärkeillä kasvaa. Viialassa ihmiset ovat helpommin lähestyttäviä kuin Kalliossa. Luulen, että helsinkiläiset ovat pikkaisen epävarmempia kuin muut.

 

Katja Alatalo

Lue myös:

Koko bändi kerääntyy Viialan Seurahuoneelle ainutlaatuiselle harjoitusleirille – Samuli Putro soittaa levynjulkaisukeikkansa Akaassa (4.12.2013)

Almun puheenjohtaja Mikko Peltoniemi (vas.) haastatteli Antti Luukkasta, joka on toinen Aki Sirkesalon tuoreen elämäkerran kirjoittajista. Sirkesalo olisi täyttänyt heinäkuussa 60 vuotta. Kuva: Katja Alatalo.
Mielenrauhaa-duo Harri Salminen (vas.) ja Pekka Löövi pitävät esillä Sirkesalon musiikkia. Viialan torilla kuultiin monta tuttua kappaletta, joista tunnelmaa kuvaavin lienee Hikinen iltapäivä. Kuva: Katja Alatalo.
Kuva: Katja Alatalo.
Viialan torin penkkirivit, parkkipaikan reunat ja varjoisat puiden aluset täyttyivät Vasenkätisten Vestivaalin iltapäiväosuudessa. Kuva: Mikko Peltoniemi