Mielipide: Äänestysprosentin SM-kisa alkaa tänään

Akaassa on MM-tasolla kilpailtu monessa eri lajissa. On syöty mämmiä ja talkkunaa tukehtumatta sekä ajettu  ruohonleikkurien päällä istuen hampaat irvessä voitto tai isot päivärahat mielessä. On myös mokattu ja möhlitty melkoisen mukavasti. Eräskin moottoriurheilun MM-talli havitteli tukikohdakseen entistä omistajansa kotikylää. Ei onnistunut, ajolähdön sai. Siinä meni sekin Akaan mahdollisuus maailmankartalle ja maineeseen. Myös SM-tasolta löytyy menestystä enemmänkin, vain pesäpallon ja etenkin pöytätenniksen tässä mainitakseni.

Tänään alkava kuntavaaliäänestys ennakkoon ja 9.4. varsinaisesti on meille eräänlainen kisa, näytön paikka. 4,5 vuotta sitten täällä äänestettiin 57-prosenttisesti. Petrattavaa on paljonpuoleisesti, mutta me pystymme siihen. Kuten maakuntalaulussamme sanaillaan: ”Jos toimeen tartutaan”. Tartutaan nyt niin monihenkilöisesti, että Akaa pystytään tulevaisuudessa sijoittamaan maantieteellisesti täysin oikein Suomen kartalla.

Näenkin jo silmissäni maanantain 10.4. maamme suurimpien päivälehtien etusivujen otsikot ja isolla: Hämeen helmi ja Pirkanmaan paras, Akaa syrjäytti Kauniaisen äänestysaktiivisuudessa maan kärkipaikalta. Kylmäkoski-Toijala-Viiala-akselilla äänestysprosentti oli yli 90. Vain muutamaa tosinukkujaa ei saatu hereille.

Nyt meillä on mahtava mahdollisuus. Tehdään tämä yhdessä. Uurnilla tavataan.

Veikko Koppinen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?