Etsintäkuulutus

Akaan Akka varastettiin Toijalan keskustasta varhain lauantaiaamuna.

Akaan Akka varastettiin Toijalan keskustasta varhain lauantaiaamuna.

Kaksi vuotta urheasti tuulessa ja tuiskussa Nahkialanjärven jäällä seisonut Akaan Akka on katalasti ryöstetty. Akka lähti mukaan markkinoille kesäasuun sonnustautuneena ohjatakseen väkeä Villihinnan nurkalta LC Toijala Ladyjen kahvi-, vohveli- ym. myyntikojuille. Mutta miten kävikään: vielä kolmen maissa yöllä lauantaina Akka seisoi reippaana paikallaan alueen vartijoiden kulkiessa kierroksellaan, mutta aamulla Akka oli poissa.

Akan tuntomerkit: pituus reilut kaksi metriä, vartalo hoikka, hiukset violetit ja pitkät. Yllään hänellä on sinikeltainen paitapusero, keltainen bleiseri, mustapohjainen pitkä kukkahame, huivi kaulassa ja hattu päässä. Lisäksi hänellä oli kankainen, kukallinen olkalaukku ja toisessa kädessä vaaleanpunainen begoniakimppu.

Oletko nähnyt Akkaa? Tai oletko nähnyt jonkun raahaavan tätä komearaamista naishenkilöä lauantaiaamun varhaisina tunteina jonnekin? Jos olet, soita tai viestitä vaikkapa allekirjoittaneelle asiasta. Akalla olisi jälleen talvella oma tärkeä tehtävänsä hankkia LC Toijalalle varoja nuorison hyväksi. Akan kohtalon selviämiseen johtavan vihjeen palkitsemme tarjoamalla ensi kesän markkinoilla vihjeen antajalle ja hänen perheelleen kahvit tai mehut vohvelilla tai pullalla Ladyjen myyntipisteellä. Ellei Ladyillä ole omaa kojua, vastaava tarjoilu hoidetaan jonkun muun myyntipisteellä.

Varmaankin ryöstäjät ovat olleet humalainen, loistavia ajatuksia yhdessä keksinyt porukka, sillä niinhän vanha viisaus kuuluu, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Tuli sekin taas toteen näytetyksi. Hoi te ryövärit: saatuanne päänne selväksi, voisitte palauttaa Akan jonnekin vaikkapa tien varteen, parkkipaikalle tms. löydettäväksi, sillä tekonne ei ollut läheskään niin nerokas, kuin miltä se tekohetkellä tuntui. Päinvastoin, olipa typerä temppu! Ja kaikki Toijalan pienet ja isot salapoliisit: selvittäkääpä Akan olinpaikka ja soittakaa alla olevaan numeroon.

Akan löytymistoivein

Anni Tiura

Puh. 040 5425477

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?