Hajanaisia havaintoja Akaasta

3ForumJarmoKuusistoKokoustekniikka on taitolaji, joskus vastustamalla voi voittaa. Akaan kaupunginvaltuusto teki joulukuun kokouksessaan merkittävän päätöksen 50 000 euron määrärahasta keskustan kehittämiseen liittyvään arkkitehtikilpailuun. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen, 27 äänesti EI ja 16 äänesti KYLLÄ eli määräraha myönnettiin. Menikö yli ymmärryksen?

 

Kokenut päättäjä Eero Lapinleimu äänesti jaa eli vastusti määrärahan myöntämistä. Melko moni entisen Toijalan ulkopuolella asuva päättäjä teki samoin. Lapinleimu esitti vielä yleisönosastossa Akaan terveyskeskuksen palveluiden siirtämistä Valkeakosken aluesairaalaan. Eero on harkitseva päättäjä ja ehkä hän näkee niin, että on turha panostaa Toijalaan, kun kaupungin keskus ja palvelut ovat kohta Valkeakoskella. Selvitystyö kuntaliitoksen tiimoilta on pian alkamassa.

 

Valtuutettu Eero Eskola neuvoi kaupungin keskustan kehittämisessä ottamaan mallia Hämeenlinnasta, jossa kohta valmistuu kauppakeskus moottoritien päälle. Hämeenlinna on yksi monista keskisuurista kaupungeista, joissa keskustan elinvoima on tapettu juuri kehittämisen nimissä. Ensin kaupunki kaavoitti Tiiriön alueelle suuret automarketit ja asiakkaiden rynnätessä sinne keskusta hiljeni. Sen jälkeen perustettiin työryhmä elävöittämään keskustaa ja se sai aikaan vain maan lyhimmän kävelykadun. Nyt ovat kädet nostettu ylös ja palvelut tuodaan tien päälle, eikä ohi ajavilla ei ole mitään syytä poiketa kaupungille. Itse käyn kyllä edelleen viihtyisässä Laurelin kahvilassa torin laidalla.

 

Hieman oudolta tuntuu tuo arkkitehtikilpailun vastustaminen. Akaassa ei ole pystytty päättämään edes niin sanotun Ratamestarin talon ja tontin tulevaisuudesta, koska alueen käytöstä ei ole suunnitelmia. Miten koko keskustan aluetta voi kehittää ilman kunnon suunnittelua?

 

Yleensä kerran valtuustokaudessa joku esittää syystä tai toisesta, että luottamushenkilöiden tulisi luopua kokouspalkkioista. Keskeinen syy on yleensä esittäjien julkisuuden tarve. Nyt tämä aihe on ollut esillä Akaassa. Ajatus on melkoinen luottamustehtävien ja -henkilöiden aliarvioiminen. Nämä palkkiot ovat pisara kaupungin taloudessa, eivätkä kata edes luottamushenkilöiden omia kuluja. Suomesta löytyy varmasti tuhansia luottamushenkilöitä, jotka osallistuvat monella tapaa erilaisiin hyväntekeväisyysprojekteihin ja pitämättä ääntä osallistumisestaan. Muu on populismia.

 

Tunnettu kauppiasnimi vaihtui toiseen tunnettuun, kun vaateliikkeen omistus muuttui. Mäkipään tilalle tuli Huuska, joilla molemmilla nimillä on erityisesti Toijalassa pitkät perinteet ja ansiot. Jotenkin tämä tuntuu hienolta, sillä aivan liian usein yksityisyrittäjän lopettaessa ei jatkajaa löydy. Yrittäjää ei houkuttele kilpailu nopeasti kasvavaa nettikauppaa ja monikansallisia ketjuja vastaan. Kuluttaja huomaa usein palvelun vasta, kun se on loppunut. Ostajien kannattaa vetää kotiin päin.

Akaa pääsi esille oikein Helsingin Sanomien sivulle ja vielä myönteisessä mielessä. Jalannin rannalta löytyi joulukuun lopussa kukkivia leskenlehtiä. Taitaa niissä jutuissa kasvihuoneilmiöstä olla jonkinlaista perää.

Jarmo Kuusisto

eToijalalainen

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?