Saas nährä kuinka käy?

Hei taas armaat akaalaiset. Elämme mielenkiintoisia aikoja, kun Akaan mainio valtuusto kokoontuu tämän vuoden viimeiseen istuntoonsa. Täällä Kylmäkosken reservaatissa ainakin pidetään peukkua pystyssä ja vähän varmuuden vuoksi varpaitakin tanallaan, jotta kaupunginhallituksen esitykset menisivät läpi valtuustossa. Kirjaston kohtalo on taas vaakalaudalla.

Toivottavasti Marita Markkula(ps), Harri Rämö(sd), Jouko Rytkönen (kok) ja oman kylän mies Eero Lapinleimu (kok) ovat harkinneet uudestaan kielteistä kantaansa asiassa. Luulisi noin sivistyneen porukan ymmärtävän kulttuurimme kulmakiven eli kirjaston säilyttämisen olevan elintärkeä asia, jotta myös uudisasukkaat pitävät Kylmäkoskea varteenotettavana vaihtoehtona pitäjään muuttamiseen.

Toinen jännityksen aihe näin kylmisläisen näkökulmasta on Aseman ryhmäperhepäiväkodin jatko, josta tullaan päättämään samassa kokouksessa. Sulkemisen kannalla on sama konklaavi vahvistettuna Jukka Saarella (vas). Tosin vilttiketjuun meni Marita Markkula äänestämällä tyhjää.

Jos Aseman päiväkoti suljetaan, niin kirkonkylän päiväkotia joutuu laajentamaan ja kustannukset ovat noin 250 tuhannen euron luokkaa. Näin arveli teknisen toimen johtaja Antti Kemi, kun asiaa häneltä tiedustelin palveluverkkotyöryhmän kokouksessa.

Näin näppivarvastuntumalla uskon ja toivon, että asiat lutviintuvat meetinkissä ja ehdotukset menevät läpi selvällä enemmistöllä. Totta kai jos nykyiset valtapuolueet haluavat joukolla heittää kuvainnollisesti harjanvarren kylmisläisen fillaristin pinnojen väliin, niin silloin on peli menetetty ja turvallaan ollaan.

Demokratia tuntuu olevan melkoinen epeli välillä täällä Akaassa. Nyt äänestetään uudestaan asioista, joista ollaan jo aikaisemmin päätetty kertaalleen. Tuntuuhan se varmasti oudolta äänestäjän silmissä mutta onneksi on näin. Pitäisi aina nukkua makeasti yön yli, ennen kuin päättää mistään, ja tietyille valtuutetuille suosittelisin viikon sikeitä putkeen näin ensialkuun. Olkoon tämä nyt sellainen loppukevennys.

Todella mielenkiintoinen vuosi takana ja kiitän kannattajiani mahdollisuudesta olla mukana päättämässä jokaisen akaalaisen hyvinvoinnista. Kyllä tämä pitäjä nousuun saadaan, kunhan ei turhaa hötkyillä eikä aleta ihan mahdottomasti konhottaan.

Tässä samalla haluan kiittää Akaan virkamiehiä sekä valtuustoa vaihtelevasta yhteistyöstä.

 

Risto Kajanto

Akaan Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?