Raitis, kohtuus, liika, juoppo, spurgu, densa, puliukko. Tässä on käyrä Alkon pullosta korvikkeisiin. Olin sukulaiselta kuullut, että Stadissa asuu tällaisia tenutaunoja rannoilla, siltojen ja veneiden alla ja ties missä. Toijalassa ei silloin tosispurguja ollut, mitä nyt Välimäen nurkilla juoppoharjoittelijoita jokunen. Päätimmekin siis koulukaveri Hymyn kanssa juhlistaa 50-vuotisitsenäisyyspäivää ja lähteä pääkaupunkiin ”tosimiehiä” katsomaan.
Arvokkaasti aamujunalla Armiro-askit taskussa tulimme Helsinkiin. Kävelimme juuri valmistuneen asematunnelin läpi Stockan kellon alle ja siitä vitosen ratikalla Katajanokalle. Skatta ei vielä tuolloin ollut arvoasuntoalue. Nyt on. Sitten aloimme etsiä nuotion äärellä lämmitteleviä, talousspriillä itsenäisyyttä juhlistavia rantojen reiskoja. Eipä löytynyt, vain jokunen notkuja oli miesten asuntolan edustalla.
”Jospa Urkki on kutsunut kaikki puliukot Linnan juhliin”, leukaili Hymy, kun ei ketään tosi tenutaunoa oltu nähty. ”Älä ny hullujas puhu”, sanoin.
Silloin ei linnankutsua saaneet sen paremmin rokkarit, räppärit, kuin muutkaan turhapurot. Piti olla hallinto-, hallitus-, tai muu neuvos- tai hallintoneuvoston eli muun namukerhon jäsen tai perässähiihtäjä, ja niitähän Urkilla riitti Uusitalon hymypoika-Einon johdolla pilvin pimmein.
Poistuimme sitten pettyneinä Nokalta, kun emme olleetkaan mitään erikoiseksoottista nähneetkään. Suutuspäissämme kävelimme melkoista haipakkaa pitkin Aleksia asemalle. Ostimme tiketit ja aseman kuulut lihapiirakat (70 penniä) ja nousimme kello 15.10 lähteneeseen Rovaniemen junaan. Parin tunnin päästä olimme jälleen Akaassa.
”Koska mennään seuraavalle kulttuurimatkalle Hesaan”, irvisteli Hymy, kun kuljimme kylän läpi kohti toria. Samalla hetkellä tajusimme. että olimme aivan turhaan lähteneet Vanajaa edemmäs kalaan. Välimäen rappusilla nuokkui pätkä-Punkku melko tukevassa hapossa. ”Onkohan toi juanu leikattua konjakkia”, pohdiskelimme. Ei kai, Linnan Tuntematonhan tulee vasta illalla. ”No, morjentes sitten huomiseen”, heitimme.
Veikko Koppinen
