Akaan Aatami 17

Tättärääpippijuu

Akaan AatamiVarhaisena lokakuun ensimmäisen päivän aamuna pieni kaunis neito näki päivänvalon Kanta-Hämeen Keskussairaalassa. Tohtorit ja muut laskentaihmiset olivat äidille ja isille uskotelleet, että 5.11. olisi sopiva päivä maailmaan tulolle, mutta Tyyne päätti toisin. Äitinsä ehti olla äitiyslomalla noin 8 tuntia, kunnes pitikin lähteä sairaalaan.

Onneksi kaikki meni hyvin. Hyvinvointivaltio Suomella on vielä varaa resursoida synnytyssairaaloita, joskin niitäkin keskitetään. Sastamalalaiset tietävät. Hoito Hämeenlinnassa on ollut erinomaista, lapsi- ja perhelähtöistä. Siinä on ison halin paikka.

Hän – Tyyne – on siro tyttö. Alle kaksikiloinen. Vielä. Waari tuntee vahvaa sympatiaa. Tarinan mukaan waari on ollut syntyessään noin voikilon painoinen. Ja se oli viiskytlukua! Nyt niitä voikiloja tahtoo pukata keskikehon seudulle liiankin kanssa.

Pikkuplikan elämän lehti on vielä kirjoittamaton. Tervetuloa! Waari odottaa kaveria vaikka possua pelaamaan.

***

Kunniantorvet eivät soine ministerin tehtävistä eroamaan joutuneelle Heidi Hautalalle. Viimeisimpien tietojen  – vai väitteiden mukaan – Hautala esti rikosilmoituksen tekemisen Greenpeacesta.

Murtajille tunkeutujat aiheuttivat vahinkoa. Poliisi joutui poistamaan aktivistit laivalta. Rikosilmoitus, joka yleensä on niin sanottu normaalimenettely, jäi tekemättä Hautalan enemmän tai vähemmän suorasta määräyksestä. Vastakkainasettelua haluttiin välttää.

Taitaa olla nyt käynyt niin, että Hautala on lukenut väärin Niinistönsä. Vastakkainasettelun aika ei ole ohi silloin, kun on kysymys rosvontöistä – pienemmistä tai suuremmista.

***

Muistattehan, mistä laulusta otsikon teksti on peräisin? Tietenkin se on Pertti Metsärinteen orkesterin Hirvenmetsästys solistina Reijo Tani. ”Nyt torvet soivat metsässä on ajo alkanut, tättärääpippijuu…”

Keuruulta kuuluu kummia. Siellä pyhän seudussa muuan humalainen mies toimi metsästyksenjohtajana hirvijahdissa. Poliisin mukaan mies puhalsi 1,46 promillen lukemat. Hänen kerrotaan myös saapuneen metsästyspaikalle autolla.

Vastuuttomuus rehottaa. Mikä on metsästysseurueen muiden jäsenten rooli? Kännikapteenin komennossa ei pidä liikahtaa metriäkään. Se on selvä.

***

Lääkärihelikopteritoimintaa, joka juuri on saatu toimivaksi, uhkaa rahapula ellei peräti konkurssi. Valtion erityistuella eletty vuosi alkaa kääntyä lopuilleen. Tarkoitus on, että vastedes rahoitus tulee kuntien kautta valtionosuusjärjestelmän välityksellä.

Riski on suuri, että tulematta jää. Terveisiä Arkadianmäelle! On toiminnan aika. Vajaa 30 miljoonaa on pikkuraha näissä eurokarkeloissa. Jos perustaa ei ole, se tehtäköön. Lakeja kirjoitetaan turhemmistakin asioista – käyristä kurkuista ja sikatalouden saparorahoista!

Lapissa kesällä 2013 pikkupoika näki päivänvalon lääkärihelikopterissa. Se oli huikea ja onnistunut synnytys. Se oli myös mukava lisä taksin takapenkillä syntyneiden jaloon joukkoon! Elämä on.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?