Eläkeläiset ry:n Kesäpäivien tunnus: Oikeus arvokkaaseen ikääntymiseen

Iäkkäiden suomalaisten yksinäisyys, vanhuspalvelulaki ja SOTE-uudistus olivat pääaiheina Eläkeläiset ry:n puheenjohtajan, ministeri Kalevi Kivistön puheessa järjestön Kesäpäivillä Oulussa juhannuksen jälkeisellä viikolla. Kesäpäivien avajaiset ja pääjuhla olivat Oulun jäähallissa ja Kesäpäivät huipentuivat värikkääseen ”rotestikulkueeseen” viimeisenä tapahtumapäivänä.

Minulle tuli tilaisuus lähteä Ouluun, kun Tampereen Eläkeläisillä oli ennakkovarauksesta jäänyt yksi miehen paikka täyttämättä. Tampereen autossa matkasi lisäksi Valkeakosken, Ylöjärven ja Mänttä-Vilppulan Eläkeläiset. Matkaan lähdettiin jo ennen kukonlaulua ja perille päästiin vähän jälkeen puolen päivän. Ennen majoittumista pysähdyttiin Pohjankartanon koululle, jossa tamperelaisilla oli ohjelmaharjoituksia. Koulun aulassa oli jatkuva eri yhdistysten ohjelmakimara ja viereisessä luokkahuoneessa oli Kesäpäivien valokuvauskilpailun kuvanäyttely. ”Eläkeläisen arki” -kilpailuun osallistui 43 valokuvauksen harrastajaa. Arvosteluraadin mielestä kuvien kirjo oli yllättävän laaja ja korkeatasoinen.

Illalla oli avajaisjuhla jäähallissa hienolla ohjelmalla. Hallin katsomon jyrkistä portaista varoitettiin jo käsiohjelmassakin. Tukea tarvitseville antoivat auliisti Kellon Työväen Urheilijoiden Pionit voimistelujoukkueen tytöt.

Toisena päivänä tehtiin ”Työväen Oulu” -kiertoajelu, jossa paikallinen eläkeläisopas kertoi Oulun paikoista, historiasta ja merkkihenkilöistä työväen silmin katsottuna.

Illalla olikin sitten Kesäpäivien pääjuhla jäähallissa. Hienosta ohjelmasta jäi mieleen erikoisesti 350 laulajan suurkuoron ja 25 soittajan orkesterin esitykset. Muita joukko-ohjelmia olivat voimistelijat, kansantanhut ja veteraanitanssi.

Puheenjohtaja Kalevi Kivistö otti puheensa aluksi esille suomalaisen ikäihmisen suurimman ongelman, jonka sanotaan olevan yksinäisyys. Eikä ilman aihetta sanotakaan, monet tutkimukset osoittavat näin olevan. Paras tapa lääkitä tuota ongelmaa, ja parhaassa tapauksessa poistaa se kokonaan, on osallistuminen järjestömme toimintaan. Tämä lääke on yhtä lähellä kuin lähin Eläkeläiset ry:n perusyhdistys. Mukaan vaan!

Mukaan tulemisella voimme kohentaa omaa toimintakykyämme ja vireyttämme. Vielä laajakantoisempaa ja yhteiskunnallisesti vaikuttavampaa on työ, jota teemme ikääntymispolitiikan kehittämiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Tässä työssä, ikääntyvän väestön edunvalvonnassa, riittää tehtäviä.

Vanhuspalvelulain säätämisen Kivistö sanoi olevan osoitus siitä että työ kantaa myös hedelmää. Samalla on muistettava, että lain säätäminen on vasta ensimmäinen askel ikääntyneen ihmisarvoa kunnioittavien palvelujen takaamiseksi kaikille niitä tarvitseville.

Lailla ei perusteta palveluyksikköjä eikä palkata henkilökuntaa. Sillä annetaan kunnille ohjeet siitä, miten näissä asioissa tulee menetellä. Ensimmäiseksi kunnan on laadittava selvät suunnitelmat siitä, miten ikääntyneen väestön palveluja kunnassa on kehitettävä. Kunnan on myös valmistauduttava tarjoamaan jokaiselle iäkkäälle asukkaalleen, jonka toimintakyvyn rajoitukset sitä edellyttävät, hänen tarvitsemansa palvelut. Hänelle on määrättävä vastuuhoitaja. Hänen omaistensa ja kunnan vanhusneuvoston on voitava osallistua palvelujen toteuttamisen ja niiden laadun valvontaan. Näidenkin tavoitteiden toteuttamisen seurannassa meillä riittää tehtävää, ja patisteltavaa, mikäli kunta ei tartu lain edellyttämiin toimiin.

Eläkeikäisten ja eläkeikää lähestyvien huolenaiheista ykkönen on huoli sosiaali- ja terveyspalvelujen riittävyydestä ja saavutettavuudesta. SOTE-palvelujen kokonaisuus on vanhuspalvelulakiakin laajakantoisempi hanke myös ikääntyvän väestön kannalta. Riippumatta siitä, miten palvelujen tuottaminen organisoidaan, on uudistuksessa huolehdittava siitä, että palvelut järjestetään koko maassa laadukkaina ja saavutettavina. Palveluverkko on pidettävä riittävän tiheänä niin, että etäisyydet eivät estä palveluiden käyttöä. Maksupolitiikalla ei saa viedä palveluja pienituloisten ulottumattomiin. Siksi terveyskeskusmaksut on poistettava, eikä juuri nostettuja matkakustannusten omavastuita enää saa korottaa.

Meidän on syytä olla tyytyväisiä siitä, että olemme saaneet lisää vuosia elämään ja lisää elämää vuosiin. Kasvava joukko toimintakykyisiä eläkeläisiä on yhteiskunnalle valtava voimavara. Sukupolvi, joka on rakentanut hyvinvointi-Suomen, on työllään ansainnut oikeuden arvokkaaseen ikääntymiseen.

Pionit-voimistelujoukkue auttoi jälleen jäähallin jyrkissä portaissa. Tytöt sanoivat molempien iltojen menneen mukavasti. Vain muutamat tarvitsivat apua eikä ketään tarvinnut varsinaisesti taluttaa.

Kolmannen päivän ainoa ohjelma oli ”Rotestikulkue” ja Kesäpäivien päätöstilaisuus Ainolan puistossa. Eläkeläinen-lehden väki järjesti yllätyksen jakamalla päätöstilaisuudessa yön ja aamupäivän aikana toimitetun ja painetun lehden kesäpäivänumeron. Kulkueessa oli eri aluejärjestöillä oma tunnusvärinsä. Pirkanmaan väri oli keltainen. Löysin lähikaupasta keltaisen t-paidan ja sain tamperelaisilta lisäksi ”ELETÄÄN UHALLAKIN” -viirin, jota sitten pyrin pitämään korkealla marssin ajan. Kulkue oli erittäin värikäs kiitos alueiden tunnusväri-idean. Kärjessä työnnettiin vanhanajan maitokärryillä ”Pullopostia”, jossa pullo oli vaihdettu kestävämpään maitotonkkaan. Tonkkaan saivat osallistujat laittaa viestejä päättäjille koko kesäpäivien ajan ja se oli tarkoitus antaa liikenneministeri Merja Kyllöselle. Ministeri joutui kuitenkin esittelevänä ministerinä osallistumaan valtioneuvoston istuntoon, joten postin perille viennin otti hoitaakseen oululainen kansanedustaja Risto Kalliorinne.

 

                                                                                                         Tuomo Huhtala

Viialan Eläkeläiset

Eläkeläisten kesäpäivät huipentuivat ”rotestikulkueeseen”. Kuvaaja: Pekka Isaksson.

Eläkeläisten kesäpäivät huipentuivat ”rotestikulkueeseen”. Kuvaaja: Pekka Isaksson.

Tuomo Huhtala (takana) Viialan Eläkeläisistä ylöjärveläisten ryhmäkuvassa. Kuvaaja Ritva Nurmikolu.

Tuomo Huhtala (takana) Viialan Eläkeläisistä ylöjärveläisten ryhmäkuvassa. Kuvaaja Ritva Nurmikolu.

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?