Uudistuvien Toijalan Markkinoiden teemana on lähiruoka

Tapahtuma Akaa ry:n järjestämät Toijalan Markkinat saavat tänä vuonna uuden ilmeen ja teeman myötä uutta potkua tulevaisuuttakin ajatellen. Kesäkuun 7. ja 8. päivänä järjestettävien markkinoiden teemana on tänä vuonna lähiruoka, ja tarkoituksena on tutustuttaa akaalaiset paikallisiin lähiruokatuottajiin ja palvelun tarjoajiin.

– Lähiruokaa on Akaan seudulla tarjolla paljon, mutta siitä ei välttämättä tiedetä. Perinteistä markkinahuumaa ei tietenkään unohdeta, ja markkinamyyjät täyttävät kadut, kuten aikaisempinakin vuosina, Toijalan Markkinoiden vastaava tuottaja Jani Vehka-aho kertoo.

Ohjelmaa markkinoilla on luvassa perjantaiaamusta lauantai-iltaan, ja Toijalan torilla julkistetaan perinteisesti Vuoden Akaalainen sekä Akaan Atleetti. Viikonvaihteen ajan lapset saavat touhuta ravintola Leskirouvan takapihalle perustettavalla lasten alueella, jonne tehdään myös Toijalan suurin lasten taideteos. Tämän lisäksi lapsille on luvassa muun muassa poniajelua, kasvomaalausta, pomppulinnaa sekä vaakabenjiitä.

Markkinoiden viihdekeskuksena toimii Kauppiastavaratalo torin laidalla, jonne suunnitellaan torstaiksi limudiskoa ja lauantaina aikuiset pääsevät osallistumaan Toijalan Beerfesteille.

Ohjelma aikatauluineen ja ikärajoineen päivittyy kevään kuluessa Toijalan markkinoiden internet-sivuille osoitteeseen www.toijalanmarkkinat.fi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?