Avioero, läheisen ihmisen sairastuminen tai kuolema, ovat isoja ja vaikeita asioita meille aikuisille. Osaammeko edes kuvitella, kuinka vaikeita asioita ne ovat lapsille? Lapsille, joiden elämää me vanhemmat pyrimme suojelemaan mahdollisuuksien mukaan kaikelta pahalta?
Viikottain joudumme lukemaan valtakunnan lehdistä kouluväkivallasta, lasten alkoholin käytöstä ynnä muista sellaisista asioista, jotka eivät missään nimessä saisi kuulua lapsuusajan elämään. Näihin tapahtumiin on varmaan syitä yhtä paljon, kuin on tapauksiakin, mutta uskoisin että myös yllä mainitsemani perheiden kriisitilanteet saattavat laukaista lapsissa isojakin prosesseja.
Mistä silloin lapset ja koko perheet voivat hakea apua? Kenellä on ammattitaitoa nähdä ja kohdata lapsi (sekä perhe) ja lapsen paha olo?
Omat vanhemmat ovat usein liian läheisiä ja myös itsekin osana kriisiä. Silloin apu löytyy ammattitaitoisesta, luotettavasta ja ennen kaikkea empaattisesta aikuisesta. Kokemuksesta voin sanoa, että Akaan perhekeskuksesta näitä aikuisia löytyy useampiakin… ainakin vielä.
Meidän perheessä avioero on vielä aika tuore tapaus. Erosimme lasteni isän kanssa niin sanotusti sopuisasti ja lapset tapaavat etävanhempaansa säännöllisesti. Lasten kanssa on puhuttu paljon avioerosta, kuitenkin on pyritty puhumaan asiasta kuten alle 10-vuotiaat sitä pystyvät käsittelemään.
Pikku hiljaa kuitenkin huomasin, että lapset miettivät ja pohtivat kovasti asiaa eivätkä aina halunneet minun kanssani jutella…niin, se oma äiti on joissain tilanteissa liian läheinen.
Tuttaviltani kuulin Viialassa sijaitsevasta perheneuvolasta ja soitinkin sinne heti seuraavana aamuna, vaikka soittoaikaa siihen ajankohtaan ei ollut merkitty. Puhelimeen ei vastattu, mutta tunnin kuluttua minulle soitti perheneuvolan työntekijä. Ensivaikutelma oli erittäin positiivinen. Hän oli ystävällinen, kuunteli murheitani ja jossain kohdin kommentoi sekä esitti kysymyksiä. Omaa oloani huojensi kovasti keskustelu hänen kanssaan, toivoinkin että jossain vaiheessa lapsenikin pääsisivät kertomaan heissä kysymyksiä herättävistä aiheista.
Kerroin, että tilanne meillä ei ole mielestäni vakava, mutta itse kannatan suuresti ennakoivaa apua/hoitoa/neuvoa, jos vain mahdollista.
Käsitin, että perhekeskuksella on todella paljon asiakkaita, joten he tiiminä keskustelevat ja arvioivat avun tarpeen kiireellisyyttä. Tiimipalaveri oli seuraavalla viikolla, joten ei muuta kuin odottelemaan soittoa. Soitto tulikin jo seuraavalla viikolla ja olimme saaneet peruutusajan sitä seuraavalle viikolle.
Hieman jännitti lasten reaktio, mutta olin arvioinut oikein heidän tarpeitaan ja tuntui että molemmat odottivat kovasti perheneuvolaan menoa. Tietysti asia vähän jännittikin, kuten yleensäkin kaikki outo ja uusi lapsen elämässä. Tapaamiseen lähdimme ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia tai tavoitteita, olihan paikka meille aivan outo niin tilana kuin asianankin.
Meidät vastaanotti kaksi paikan työntekijää ja he olivat juuri ne aikuiset, joista tekstin alussa mainitsin…luotettava ja empaattinen aikuinen lasta auttamassa.
Perheneuvolassa keskustelemistamme asioista ei tässä sen enempää, koska ne ovat meidän perheen asioita. Mutta sen voin kertoa, että tuon yhden käynnin aikana lapseni puhuivat ja puhuivat miettimiään asioita ventovieraalle ihmiselle. Molemmat tulivat huoneesta iloisina kertoen asioista, joista olivat jutelleet psykologin kanssa. Sovimme toisen käynnin parin viikon päähän ja se on myös jo takanapäin.
Viime käynnin jälkeen kysyin mahdollisuutta käydä vielä muutaman kerran, koska lapset selkeästi ovat saaneet apua ja tukea jo niiden kahden kerran aikana. Psykologi vielä varmisteli ja kysyi uudelleen mielipidettäni jatkokäyntien tarpeellisuuteen. Kerroin, että lapset edellisenä iltana jo odottivat perheneuvolaan pääsyä, joten kyllä heillä vielä tarvetta keskusteluihin on. Katsotaan kuinka käy, saammeko vielä kerran vai kaksi kutsun saapua paikalle.
Niin, katsotaan kuinka käy. Ajatuksia herättävän lauseen luin tiistain 16.4. Akaan Seudusta, jossa kaupunginjohtaja Aki Viitasaari kertoi mietteitä Akaan taloudellisesta tilanteesta, lomautuksista, sijaisista ynnä muista säästötoimista.
Tässä suorat lainaukset lehdestä: Väliotsikkona tekstissä oli ”Perhekeskus ei toimi” ja tekstissä lause ”Asetimme perhekeskukseen kovia toiveita, ja täytyy kyllä sanoa, että niitä ei ole saavutettu, ei alkuunkaan. Nyt mietitään keskuksen organisoimista uudelleen, sanoo Aki Viitasaari”.
Toivottavasti nämä puheet organisoinnista eivät tarkoita perhekeskuksen toiminnan supistamista, ei ajallisesti eikä henkilökunnan suhteen. Perhekeskuksen työ on käsittääkseni erittäin pitkäjänteistä eikä yhdessä yössä eikä kuukaudessakaan vielä ihmeitä tapahdu. Eikö silloin ole saavutettu jo paljon, jos yksikin lapsi ja perhe saa avun, oli tilanne perheessä mikä tahansa?
Uskoisin, että pitkällä aikavälillä ennakoiva työ vaikuttaa paljonkin huostaanottojen ja muiden ”viimeisten vaihtoehtojen” määrien vähenemiseen. Valitettavasti esimerkiksi huostaanottoja on aina ollut ja aina tulee olemaan, mutta eikö yksikin perhetilanteen paraneminen ole saavutus?
Meillehän tämä on ollut ennen kaikkea tukitoimi, ennakoivaa perhetyötä. Uskallan sanoa, että tukea olemme saaneet ja varmaan selviämme elämästä eteenpäin, hyvin ja ”normaalisti”, kuten valtaosa muistakin perheistä.
Mutta joukossamme on paljon perheitä, jotka eivät välttämättä selviä ilman ammattilaisen…ilman luotettavan ja empaattisen ihmisen apua.
Meillä Akaassa on nyt erittäin hyvä perhekeskus, joten eiköhän olisi hyvä antaa heidän jatkaa rauhassa arvokasta työtänsä. Tulevaisuudessa saamme kiittää heitä vielä minun perheen, sinun perheesi, veljesi perheesi…monen perheen auttamisesta.
Ei säästetä ensimmäisenä ennakoivasta perhetyöstä
Akaan Seutu julkaisee kirjoituksen poikkeuksellisesti nimimerkillä
