Toukokuun toinen sunnuntai

Mikä on maailman kaunein sana?

Nykyaikana, kun elämänarvot tahtovat olla hukassa, asiasta voidaan olla eri mieltä. Useimmille meistä se kuitenkin on ÄITI. Se on myös usein ensimmäinen sana, jonka lapsi oppii. Myös sana isä kuuluu pienokaisen ensimmäisten sanojen ”aateliin”. Elämän ehtoossa, monien muistojen ympäröimänä moni muistelee erityisesti sitä, kun lapset olivat pieniä. Se aika on parasta aikaa, mutta valitettavasti samanaikaisesti elämä on tuolloin myös niin työntäyteistä, että kaikkein tärkein hämärtyy ja unohtuu.

Valitettavan usein käy myös niin, että äidin työ jää täysin huomaamattomaksi, hän ei myöskään mitenkään korosta omaa osuuttaan. Sitä arvokasta työtä ei huomata ennen kuin se on jo ehkä myöhäistä. Kuitenkin voi lohduttautua sillä tiedolla, että äidin rakkaus lapsia kohtaan on niin avara että se antaa anteeksi, ymmärtää ja rakastaa, vaikka ei enää itse olisikaan läsnä.

Olen samaa mieltä erään nuoren äidin kanssa siitä, että on upeata lukeutua ”äitien heimoon”. Niin monet ilot ja kyyneleet, kiukuttelut ja halaukset ovat täydentäneet onneamme siitä, että meillä on rakkaat lapsemme; tosin he ovat vain lainassa, koska kuuluvat maailmalle, kuten linnunpoikasetkin jotka lentävät pesästä kun sen aika on. Oma kaipaus äitiini on muuttunut muisteluksi. Muisteluksi ja syväksi ikäväksi miettiessäni sitä, miten hän osasi toimia eri tilanteissa.

Eila Pennanen, synnyinpitäjäni kulttuurielämän rikastuttaja ja kirjailija, kirjoitti vuonna 1970 koskettavasti:

 

”Kaipaan luoksesi äiti.

Sinä otat minut vastaan.

Et torju. Annat levätä.

Sinun luonasi minun ei tarvitse enää

soittaa puhelimella, ei juoda viiniä,

ei pyydellä, ei mennä ei tulla,

ei ottaa vastaan, ei esittää mielipiteitä,

ei tarvitse istua kirjoituskoneen ääressä.

Sinä vartioit untani, painajaiset eivät pääse sisään.

Ja hitaasti, sävyisästi, ruumiini hajoaa takaisin sinuun,

takaisin maahan ja elämään.”

 

Ja mitä sanoikaan kirjailija Lauri Viita omasta äidistään:

”Äidit vain nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät.

Heille on annettu voima ja valta kohota unessa pilvien alta

ja katsella korkeammalta.”

 

Siunausta ja lämpimiä ajatuksia ÄITIENPÄIVÄNÄ 2013

 

Marjatta Systä