Akaan ennätys?

Hei taas armaat akaalaiset. Paljon on saanut paikkakunnan tekninen toimi arvostelua vuosien varrella. On toimittu hitaasti tai ei ollenkaan kuntalaisten mielestä. Nytpä haluan hieman kehaista kyseistä teknistä palvelua. Toivottavasti en liikaa sörki tätä urbaania legendaa, että kunnan ukot vain laiskottelee.

Noh, tapahtui viime viikolla, kun olin reenaamassa Kylmäkosken kuuluisalla kuntosalilla. Laskin laulellen vesiä pukukopin kabinetissa, kun piti huuhdella nestemäinen kansantuote alas viemäriverkostoon, niin kas kummaa en saanut yhteyttä HS-veteen. Posliinituotteen vedenpainike oli hajonnut riskien reenaajien käsittelyssä.

Koska haju alkoi olla kuin intialaisessa basaarissa niin päätin soittaa Akaan liikuntasihteeri Timo Toivoselle. Kerroin Timolle huoleni ja hän lupautui hoitamaan kyseisen ongelman kernaasti. Ei kulunut kuin 10 minuuttia, niin teknisestä palvelusta saapui kaksi reipasta toimijaa. Hämmästelin heidän lähtönopeuttaan telineistä, siinä olisi jäänyt vikkelämpikin sprintteri hopialle. Miehet korjasivat keksinnön kädenkäänteessä ja HS-vesi pääsi pulputtamaan pyttyyn tekemään varsinaista työtään.

Onko kyseessä todellakin Akaan ennätys? Kymmenen minuutin päästä soitosta saapuu kunnan ”MacGyverit ” korjaamaan vikaa.

Ottakaa yhteyttä asian tiimoilta, jos vaikka saadaan kerättyä muitakin positiivisia asioita kuntasektorilta. Kerätään aineistoa ja kirjoitetaan jatkossa opus kunnan ripeästä toiminnasta. Uskoisin, että siitä tulee paksumpi kirja kuin 500 vuotta saksalaista huumoria.

Otetaan Akaalaiset positiivinen asenne, mihin ikinä ryhdymmekään. Vain tällä konstilla saamme jotain aikaiseksi. Pilkkakirveen heiluttelu on mielestäni tylsien ihmisten puuhaa. Kehu päivässä pitää lääkärin loitolla ja yläkerran kalupakin kunnossa. Suosittelen lämpimästi.

 

Risto Kajanto