Koska olen laiska ja mukavuudenhaluinen tyyppi, valitsin kirjat. Materiaalia löytyy runsaasti ja edullisesti divareista. Harrastus ei tuhoa budjettiani. Historiakirjojen lukemisen lomassa ajatukset harhautuvat nykypäivään, vaikka luen niitä kirjoja nimenomaan harhauttaakseni ajatukseni pois nykypäivästä.
Kysymystä esitetään kiihtyvällä tahdilla Ukrainan suuntaan. Miksi Ukraina vieläkin sotii eikä neuvottele rauhaa? Ukrainalaiset itse muistavat jotakin, jota Ukrainan ulkopuolella ei näytetä ymmärtävän. He muistavat 1930-luvun holodomorin. Suomennettuna ”nälkään kuolemisen”.
Stalinin masinoima, asein valvottu ja kohdistettu nälänhätä johti maltillisten arvioiden mukaan vähintään kolmen miljoonan ukrainalaisen kuolemaan. Maanviljelijöitä uhkaamalla maasta vietiin jopa siemenviljat, jotta Neuvostoliiton muissa maissa olisi pienemmät pulat leivästä. Viljaa myytiin ulkomaille samalla, kun Ukrainassa ruoka loppui kesken. Politbyroon julistamat teollistamisen tarpeet ajoivat yli kansalaisten nälänhädästä. Kärsijäksi valittiin Ukraina, koska siellä oli talonpoikaiskapinoita kommunismia vastaan.
Väestölaskennan tiedot holodomorin aikakaudelta osoittavat, että Venäjällä ja Valko-Venäjällä väestöt kasvoivat yli kymmenen prosenttia. Ukrainan väestö supistui kymmeneksen. Stalinin tilaama väestölaskenta holodomorin jälkeen 1937 julistettiinkin salaiseksi, koska luvut saivat hänet näyttämään epäpätevältä.
Karmeudet lakaistiin maton alle. Länsimaissa ei edes tiedetty, mitä Ukrainassa tuolloin tapahtui. Vasta Neuvostoliiton romahdettua ukrainalaiset uskalsivat kertoa, miksi vanhempien suvut olivat oikeasti kadonneet.
Nykyinen Venäjä ei tunnusta kansanmurhaa. Sitä vähätellään siellä vieläkin. Ukraina ei ole unohtanut menneisyyttään. Kansa jatkaa taistelua tulevaisuutensa tähden.
Juha Leinivaara
Kirjoittaja on akaalainen pienyrittäjä.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
