Akaalaiset tankotanssijat menestyivät 23.–26.11.2023 Jyväskylässä järjestetyissä tankotanssin MM-kisoissa. 14-vuotias akaalainen Iira Piispa voitti maailmanmestaruuden kilpatason Junior A -parisarjassa pirkkalalaisen Ellen Tallgrenin kanssa sekä pronssia soolosta erittäin kovatasoisessa Junior A Women -kilpasarjassa. Piispa oli ainoa urheilija, joka onnistui saavuttamaan MM-kilpailuissa kaksi mitalia.
10-vuotias akaalainen Julius Koivuniemi voitti maailmanmestaruuden Junior A Men -kilpasarjassa. Piispa ja Koivuniemi edustavat Studio Move Tamperetta. Piispaa valmentavat Sanni Erämies (soolo) ja Olga Trifonova (duo). Koivuniemeä valmentaa Henriikka Roo.
Sini Sjöblom on Vuoden tankotanssija
Akaalaislähtöinen Pole 4 Fitiä edustava Sini Sjöblom voitti kilpatason maailmanmestaruuden Parapole-sarjassa. Suomen tankotanssiliitto palkitsi Sjöblomin MM-kilpailuiden yhteydessä vuoden tankotanssijaksi. Sjöblomilla on useamman vuoden aktiivinen kilpaura niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Hänet tunnetaan iloisena ja positiivisena tankourheilijana, joka on esimerkillään osoittanut, että laji sopii kaikille. Sjöblom on toiminut näkyvästi paitsi paratankoilun, myös yleisemmin ottaen paraurheilun sanansaattajana.
Tankotanssi on jo vuosia ollut naisten ja tyttöjen suosiossa, mutta poikia ja miehiä voimaa ja akrobaattisuutta vaativat lajin parissa on vielä vähän. Julius Koivuniemi on kansainvälisen POSA-lajiliiton historian ensimmäinen maailmanmestari Junior A Men -sarjassa, joten hän tekee poikien puolella lajin pioneerityötä.
Jaana Koivuniemi