Paikallispelissä riitti tunnetta odotetun lailla – Toijalan Pallo oli Taipaleella niukasti Kylmäkosken Veikkoja parempi

Toijalan Pallo nappasi voiton tiukasta paikallispelistä Taipaleen nurmella torstaina 18. elokuuta. Kuva: Oona Eskeli.

Akaan Kylmäkoskella pelattiin eilen torstaina 18. elokuuta tiukka kamppailu jalkapallon miesten nelosen pisteistä. Taipaleen kentällä kotijoukkue Kylmäkosken Veikot pani kovasti kampoihin sarjakärki Toijalan Pallo-49:lle.

Paikalliskamppailu päättyi lopulta vierasjoukkue TP-49:lle 1–2 (1–1). Näin Akaan ykkösjoukkue otti taas yhden askeleen kohti lohkovoittoa.

Katso ottelusta otettu runsas kuvagalleria täältä.

Veikot sai hyvän startin ottelulle, kun Jani Kirjavaisen antaman vapaapotkun jälkitilanteesta pallo oli ToPan verkossa. Maalin pelin yhdeksännellä minuutilla viimeisteli Joona Kari.

Jatkossa mentiin aika lailla tasatahtiin. Kotijoukkue haastoi hyvin kärkijoukkuetta pääsemättä kuitenkaan hyville maalipaikoille.

ToPan kohdepelaajaa Vihtori Sormusta ruokittiin hyvin, mutta tasoitusmaali ei ollut hänen käsialaansa. Maalin teki Jesse Järven esityöstä Tuomas Kallioinen, kun pelattu oli 29 minuuttia.

Vain kuusi minuuttia oli toista jaksoa pelattu, kun Akseli Sormunen laukoi maalin edustalta vieraiden voittomaalin.

Tästä eteenpäin ToPa otti pallonhallinnan vahvemmin itselleen. Kyllä Veikot sai joitakin tilanteita rakennettua, mutta viimeistely jäi vajaaksi. Niukka mutta ansaittu voitto siis ToPalle.

Paikallispelissä riitti tunnetta kuten odotettiinkin. Varoituksia Veikoille jaettiin neljä, ToPa selvisi yhdellä. Rumaksi otteet eivät kuitenkaan menneet.

ToPa jatkaa lohkon kärjessä kahdeksan pisteen etumatkalla kakkoseen Tervakosken Patoon.

Veikot on niiden viiden joukkueen ryhmässä, joista putoajat kutoseen löytynevät kauden päätyttyä.

Lammin Vedolla, Kylmäkosken Veikoilla ja Apasseilla on 13 pistettä, ja keskikastin alin joukkue, Lempäälän Kisa-futis, on tuosta kolmikosta yhdeksän pisteen päässä.

Mikäli Veikot sarjapaikkansa pitää, on seuralla edessä uuden kotikentän haku. Taipaleen kenttäalue ei täytä tämän sarjatason vaatimuksia.

ToPa kohtaa seuraavaksi Hämeenlinnan Härmän kotonaan. Peli Akaan keskusurheilukentällä pelataan keskiviikkona 24. elokuuta kello 18.30 alkaen.

Ottelun Veikot–TP-49 tähdet ToPan parhaille jakoi ex-jalkapalloilija Asko Lehtonen: 3 Joonas Saariniemi, 2 Akseli Sormunen, 1 Vihtori Sormunen.

Sarjataulukon löytää Palloliiton sivuilta.

Kuvagalleria:

Katso 360-kuva ja muut otokset paikallismittelöstä Taipaleella – ToPa voitti tasaisen väännön jälkeen (19.8.2022)

Paikallispelissä riitti tunnetta kuten odotettiinkin. Kuva: Oona Eskeli.

Kommentointi on suljettu.