Viialan Peli-Veikot lähtee taistelemaan sarjanoususta

Viime syksynä Palloliitto Tampereen Kutoseen noussut Viialan Peli-Veikkojen edustusjoukkue on aloittanut sarjakautensa vahvasti: kolme ottelua ja kolme voittoa.

– Tulos on erinomainen ottaen huomioon surkeat talviharjoittelumahdollisuudet Viialassa, joukkueenjohtaja Samu Jouppi toteaa.

Joukkueessa on 26 pelaajaa. Joupin mukaan joukko muodostaa hyvin yhtenäisen ja sitoutuneen joukkueen.

– Olemme harjoitelleet keväällä Viialan tekonurmella kaksi kertaa viikossa ja ottelut siihen lisäksi. Harjoitusinto on ollut hyvä ja harjoituksissa on käynyt säännöllisesti 14–16 pelaajaa. Joukkue on itse asettanut tavoitteensa, ja se on sarjanousu. Siitä lähdemme tosissamme taistelemaan.

Myllylä ja Tromstedt palasivat kasvattajaseuraan

Joukkueen runko oli hyvä ja siihen saatiin vielä hyviä vahvistuksia. Viialan juniorikoulun kasvatit Ville Myllylä ja Mikko Tromstedt palasivat kasvattajaseuransa riveihin. Heidän lisäksensä Joonas Saariniemi tuli vahvistamaan Peli-Veikkojen rivejä.

Peli-Veikkojen ensimmäinen ottelu käytiin 28.4. Valkeakoskella FC SorPaa vastaan. Ottelu päättyi Viialan 2–3-voittoon. Maalintekijöitä olivat AriPekka Virtanen, Jesse Isohuhta ja Aleksi Pääskynkivi.

Ensimmäinen kotiottelu käytiin 3.5. Parolan Visaa vastaan. Peli-Veikot hallitsi ottelua selvästi, ja loppunumerot olivat 4–2. Viialan maalintekijöitä olivat Jari Haapalehto, Ilkka Jussila, Miikka Innala ja Jesse Isohuhta.

Kauden toinen vierasottelu pelattiin Vesilahden Visaa vastaan.

– Vesilahden kenttä on pieni, ja vastustaja oli hyvin aktiivinen. Lopulta saimme taisteluvoiton numeroin 1-2. Viialan maalintekijöitä olivat Jesse Isohuhta ja Olli Pusa. Kaksi ensimmäistä ottelua olivat selkeästi Peli-Veikkojen hallintaa, mutta Visa oli kova vastustaja, toteaa Jouppi.

Kotiottelun vastustaja tulee Janakkalasta

Peli-Veikkojen seuraava kotiottelu on ensi perjantaina 17.5. kello 19 Viialan pallokentän tekonurmella. Vastustajana on Janakkalan Pallon kakkosjoukkue, joka on aloittanut kautensa hyvin ja on tällä hetkellä sarjataulukossa kolmantena.

– Toivomme, että viialalaiset lähtisivät joukolla kannustamaan Peli-Veikkoja! Kioski on auki joka kotipelissä, Jouppi kertoo.

Peli-Veikot ovat tässä vaiheessa sarjan ainoa puhtaan pelin joukkue.  Jesse Isohuhta johtaa lohkon maalipörssiä kolmella tehdyllä maalilla.

Kari Salin

Viialan Peli-Veikkojen edustusjoukkue pelaa tällä kaudella Kutosessa. Joukkueen valmentajana toimii Niko Rouvali ja joukkueenjohtajana Samu Jouppi. Kuva Tommi Alho

Sarjataulukko 15.5.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 5 viikkoa vain 1,90 €.