Musiikkia Ullanpuistossa ja Viialan kirkossa

Viialassa on tarjolla kaksi konserttia ensi sunnuntaina 28.5. Kävelykonsertti Ullanpuistossa kello 16 ja Kuorojen Kevätmusiikki kello 18 Viialan kirkossa.

Viialassa Keskuskadun ja Nahkatehtaantien sekä Kirkkokadun risteyksessä sijaitsee Ullanpuisto, jossa on asesuunnittelija Aimo Lahden muistomerkki. Lahti kehitti muun muassa Suomi-konepistoolin. Viialan kirkkokuoro oli aikoinaan laulamassa muistomerkin paljastustilaisuudessa.

Kuorolaiset saivat tästä idean pitää lyhyen  noin 15-20 minuutin mittaisen konsertin Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi tuossa puistossa, joka osaltaan muistuttaa taistelusta itsenäisen Suomen puolesta. Kävelykonsertti-nimi viittaa siihen, että kuulijat voivat tulla paikalle kävellen, eikä konserttiin ole järjestetty istuimia.

Kuorojen Kevätmusiikissa Viialan kirkossa kello 18 saa sen sijaan istua rauhassa noin tunnin ajan ja kuunnella, kun Viialan lapsikuoro Laulutähdet, Akaan Nuorisokuoro, Viialan kirkkokuoro, Ruskakuoro ja Koraalikuoro laulavat keväisiä lauluja kanttori Heikki Ali-Löytyn johdolla. Kirkossa kaikki pääsevät laulamaan myös suvivirren. Konsertteihin on vapaa pääsy.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?