Ajatuksia Taizésta

Profile Image of Akaan Seutu

Nuoret ympäri maailmaa kokoontuvat Ranskan maaseudulla yhteisen asian ympärille. Yhdessä hiljentyminen ja Raamatun tutkiminen eivät kuulosta nuorisomuottiin sopivilta, mutta osaamme yllättää. Tietysti jokaiseen päivään mahtuu myös leikkiä, laulua ja naurua. Yhdessä oleminen ja kokeminen ovat läsnä kellon ympäri, kun parakeissakin nukutaan viiden muun kanssa.

Akaan nuoret kokivat Taizén ihmeellisyyden jälleen tänä kesänä. Monikansallinen ja ekumeeninen yhteisö oli monelle nuorelle uusi ja erilainen kokemus, mutta mukana oli myös jo kaksi vuotta sitten paikkaan ihastuneita. Suomalaisiin jumalanpalveluksiin tottuneena ensimmäiset kerrat Taizén kirkossa olivat todella hämmästyttäviä. Laulujen sointi ja hiljaisuuden todellinen hiljaisuus koskettivat. Rukous ja yhteys Jumalaan olivat voimakkaasti läsnä koko viikon, mutta ilman samanhenkisiä ihmisiä ympärillä, matka ei olisi tuntunut samalta.

Tämän vuoden teemana Taizéssa on solidaarisuus. Paremmin sanan solidaarisuus ymmärtää sanoista yhteisvastuullisuus ja toisten ihmisten kunnioitus. Taizéssa sanat eivät ole vain kirjoitettuja sanoja, vaan myös tekoja ja toteutusta. Yhteisön toimivuuden kannata on oleellista, että sadat nuoret osaavat kunnioittaa ja hyväksyä toisensa. Eri kulttuurit tuovat kohtaamisiin jatkuvasti uusia sävyjä. Raamattua tutkiessa eri uskonnot ja opit tukevat toisiaan ja antavat uusia ajatuksia jokaiselle osallistujalle.

Raamatusta ihmisten välistä kanssakäymistä on valittu kuvaamaan ”maan suolana oleminen”.  Me olemme toisillemme se, mikä antaa energiaa ja makua elämään. Jokainen ihminen voi levittää ympärilleen jotakin positiivista ja uutta. Tekojen tai sanojen ei tarvitse olla ihmeellisiä. Toisen elämän ilahduttamiseen voi riittää kehu tai huomioon ottaminen. Yksin elämä olisi mautonta. Yhdessä luomme maalle mausteet.

Lisätessämme makua muiden elämään teemme myös omastamme merkityksellistä. Palvelemme toinen tosiamme ja jaamme elämän janoa. Suola tekee jokaisen janoiseksi ja näin on tarkoitettu. Vesi on elämän lähde, mutta ilman suolaa elämä on merkityksetöntä. Jos elämä tuntuu joskus raskaalta ja ilottomalta, on hyvä muistaa jo pienen määrän suolaa olevan voimakas mauste. Pieni määrä suolaa on jopa parempi, kuin liian suolainen.

Taizéssa eletty viikko oli täydellisessä tasapainossa ihmisten ja oman hiljaisuuden kanssa. Jo viikossa hiljaisuudesta tuli rutiini, jota oppi käyttämään ja arvostamaan. Ihmiset eri maista ja kaupungeista tulivat tutuiksi ja heidän kanssaan pystyi jakamaan monenlaista. Suolaisuutta siis sai ja sitä ehti myös sulattelemaan. Yhteisön toimintaan kuului myös työn tekeminen, mikä antoi mahdollisuuden suolan jakamiseen useammalle ihmiselle samanaikaisesti, esimerkiksi ruokalinjastossa auttamisen tai vessojen siivoamisen kautta.

Vaikka jokaisella ihmisellä ei ole mahdollisuutta viettää viikkoa Taizén upeassa tunnelmassa, voi jokainen yrittää omassa arjessaan hiljentymistä. Tärkeintä kuitenkin on toisista välittäminen ja siihen pystyy jokainen. Pidämme toistemme janoa yllä.

”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi?” (Matt. 5:13)

Ellinoora Hakala

Kirjoittaja on akaalainen kirkkovaltuutettu