Kerttu Merikarin valokuvat kertovat menneistä ajoista

Itseoppinut valokuvaaja, jolla oli silmää elämälle ja kauneudelle

52 kerttumerikari 00 KANSIKylmäkosken Taipaleen kylän keskustassa asunut Kerttu Merikari muistetaan kylävalokuvaajana, joka 1920-luvulta lähtien yli kolmenkymmenen vuoden ajan kuvasi lasinegatiiveille kotikylänsä elämää, ihmisiä ja maisemia. Häneltä jäi jälkipolville yli 1400 valokuvaa kertomaan menneistä ajoista.

Kerttu Merikari oli työtä pelkäämätön, ahkera ja tunnollinen ihminen. Hän oli vaatimaton eikä tehnyt numeroa tekemisistään.

Kerttu Merikarin vanhemmat olivat nahkuri Kaarlo Johan Merikari (12.10.1878–7.6.1927) ja Ellen (Elli) Elisabet, joka oli omaa sukua Lindholm (22.5.1882–5.8.1961). Kaarlo-isä oli syntynyt Turussa ja Elli-äiti Hämeenlinnassa. Siitä missä he tapasivat toisensa, ei ole tietoa, mutta säilyneestä kirjeenvaihdosta selviää, että Elli työskenteli heidän seurusteluaikanaan Hämeenlinnassa Strahoffin kaupassa ja Kaarlo oli työssä Turussa.

Pariskunta meni naimisiin vuonna 1908 ja Elli muutti Turkuun. Kerttu-tytär syntyi 26. elokuuta 1909. Vuonna 1910 perhe muutti Kylmäkosken Taipaleelle ja perheen toinen tytär, Kaarina, syntyi vuonna 1911. Kaarina-tytär kuoli 13-vuotiaana ja isä Kaarlo ennen kuin Kerttu oli tullut täysi-ikäiseksi.

Kerttukin sairastui jo nuorena reumaan ja Elli-äiti pyrki huolehtimaan hänen terveydestään  uusimpien oppien mukaan.

Omavarainen perhe

Merikarit olivat ensin asuneet Taipaleen kosken Simolan puoleisella rannalla, mutta rakensivat myöhemmin talon vastapäiselle rannalle Moukolantien varteen. He asuivat keittiön ja kamarin asunnossa ja talon toisessa päädyssä oli vuokralaisena Anna Uotila.

Merikarit olivat hyvin omavaraisia. Heillä oli peruna- ja ryytimaan lisäksi mehiläisiä ja kaneja. He myös kalastivat ahkerasti sekä ongella että katiskalla. Kaupasta haettiin vain välttämättömimpiä asioita.

Työtä pelkäämätön ja ihmisrakas

Merikareilla oli kotonaan kutomakone, jolla he kutoivat villalangasta muun muassa sukkia ja kangaspuut, joilla tyyskytettiin kangasta ja mattoja.

Kerttu ja hänen äitinsä olivat hyvin monitaitoisia naisia. Kerttu oli rauhallinen ihminen, joka ei työtä pelännyt, vaan tarttui mihin tahansa työhön.

– Kerttu oli sinnikäs ihminen, joka eli hiljaista elämää, ei mitään kovin värikästä, muistelee naapurissa asunut Pirkko Joela.

Vaikka Merikarit elivät omaa elämäänsä, he eivät olleet mitenkään erakoituneita tai ihmisten seuraa karttavia, päinvastoin. He tulivat hyvin toimeen kaikkien ihmisten kanssa.

– Meidän perheiden välillä oli sellainen traditio, että me menimme aina joulupäivänä kahville Merikareille, kertoo Pirkko Joela.

Hän muistaa myös sen, että Merikareilla oli sota-aikana hoidossa pientä kaksi lasta, sukulaispoika Heikki Helsingistä ja Ritva-niminen tyttö.

– Muistan miten he menivät kauppaan lastenvaunuja työntäen.

Talosta taloon lehtiä kaupaten

Kaikkien muiden töidensä ohessa Kerttu ja hänen äitinsä toimivat useiden vuosien ajan myös lehtiasiamiehenä. He kiersivät pitäjässä talosta taloon ottaen vastaan asukkaiden lehtitilauksia, niin sanomalehtien kuin aikakausilehtienkin.

– He olivat pidettyjä ja luotettavia ja siksi kai ihmiset mielellään tekivätkin tilauksensa heiltä, sanoo Pirkko Joela.

Yli 1400 kuvaa kylmäkoskelaisista

Kerttu oli nuorena tyttönä 1920-luvulla käynyt isänsä kanssa ostamassa Turusta Eerikinkadun Fotosta kameran.  Kamera oli 9 x 12 -lasilevylle kuvaava saksalainen kamera. Se oli kallis ja sillä toivottiin voitavan hankkia lisää toimeentuloa perheelle.

Niin Kerttu Merikarista tuli kylävalokuvaaja, joka kolmenkymmenen vuoden ajan ikuisti lasinegatiiveille yli 1400 valokuvaa. Kuvamäärä oli tuolla tekniikalla melkoinen, vaikka se tuntuu vähäiseltä nykyisenä digiaikana, kun vaikkapa ulkomaanmatkan aikana helpostikin kuvataan tuo määrä.

Kerttu Merikari kehitti itse kuvansa

Suuri osa Kerttu Merikarin ottamista kuvista on otettu ulkosalla hänen kotipihallaan Tarpianjoen rannalla, portailla tai puiden katveessa.

– Ulkosalla kuvausta puolsi valon määrä. Ulkona riitti valoa ja taustaksi sopivia pensaita, talon seinää tai myllylahti. Kylän myllylahti oli silloin melkoinen lampi, koska myllyn ja sahan tarvitsemaa vettä piti padota, että sitä riittäisi useammaksi myllypäiväksi.  Kertun kuvista voi nähdä, miten idyllinen maisema oli silloin, sanoo Pauli Välimäki, joka aikoinaan sai Kertulta hänen ottamiensa kyläkuvien lasinegatiivit.

Välimäellä ovat tallella myöskin pari Kerttu Merikarin valokuva-albumia.

– Kävin Kertun luona katselemassa hänen negatiivejaan. Olin silloin opettajana Taipaleen kansakoulussa ja harrastin valokuvausta. Siksipä Kerttu antoi minun katsoa kuviaan. Samalla hän kertoili kuvauksestaan. Negatiivit olivat laatikoissaan ja monessa laatikossa oli pieni selostus kuvatuista henkilöistä.

Mitään luetteloa ei henkilöistä tai tapahtumista ei kuitenkaan ollut, eikä Kerttu Merikari enää vuosien kuluttua muistanut kaikkien kuvissa olleitten nimiä. Ihmisiä tuli ja meni ja kylän väkiluku ja vaihtuvuus oli silloin suuri, vallankin sota-aikana ja sen jälkeen.

– Sisäkuvissa hän käytti joko pitkää valotusaikaa tai magnesiumsalamaa. Kerttu valmisti kehitteet ja kiinnitteet ja kehitti ja kiinnitti lasinegatiivit itse. Itse kehittämällä hän pystyi hiukan säätämään valotusvirheitä ja kuvia kopioimalla jonkin verran lisää.

Ikuisti niin arkea kuin juhliakin

Kerttu Merikarin kuviin on tallennettuna kylän elämää ja ihmisiä, vauvasta vaariin, häistä hautajaisiin. Ihmiset esiintyvät kuvissa senaikaisissa asuissaan, joten kuvissa on myös melkoinen kulttuurihistoriallinen aarre. Kuvausaiheina oli ihmisen koko elonkierto.

– Lapsikuvia on paljon, joko yksinään, vanhempain tai sisarusten kanssa. Moni kävi rippikuvassa Merikarilla. Hääkuvissa on onnellinen hääpari joko kaksistaan tai suuren hääjoukon keskellä. Syntymäpäiväkuvia on runsaasti. Työkuvia on melkoinen määrä. Jossakin kuvassa seisoo talon isäntä pitämässä komeaa hevostaan suitsista, toisessa on seppä pajalla hevosta kengittämässä. Kuvattuna on niin lehmiä ja lypsäjiä kuin sonnejakin. On heinäväki menossa pellolle, pyykkäreitä jokirannassa ja perunanriivaajia, pärekatontekijöitä, leipureita ja paljon muita, luettelee Pauli Välimäki.

Ryhmä- ja passikuvia

Välimäen mielestä Merikarin ryhmäkuvissa on kaksi ylitse muiden.

– Toinen on kuva neljästä tukkilaisesta Taipaleen sillalla keksit käsissä ja tuppihoidot vyöllä.  Toinen on kuva siirtolaisperheen kahdeksasta lapsesta, jotka seisovat pituusjärjestyksessä rivissä.

Kerttu Merikari kävi myös ottamassa koulukuvia, vuodesta toiseen esimerkiksi Taipaleen kansankoulussa. Hän otti ihmisistä myös passikuvia.

– Kerttu ratkaisi kuvakoon ottamalla samalle negatiiville kaksi kuvaa.  Vasemmalla puolella on kuva oikein päin ja oikealla ylösalaisin.

Kun Välimäki kysyi Kerttu Merikarilta, miksi maisemakuvia on niin vähän, hän vastasi, etteivät ne menneet kaupaksi eikä niistä tullut rahaa niin paljon kuin esimerkiksi ryhmäkuvista.

Merikarin kuvat ovat tallessa

Kerttu Merikarin kyläkuvien lasinegatiiveista teetettiin Kylmäkosken kirjastossa aikoinaan paperikuvat ja dvd-kuvat.

– Kertun kuoleman jälkeen lasinegatiivit ja kamera olivat meillä ja tarkoituksenani oli pinnakkaiskopioda ne. Onneksi en ehtinyt ryhtyä siihen. Tuli digiaika ja uudet metodit, sanoo Välimäki.

Kylmäkosken kirjaston entisen johtajan MarjaLeena Seppälän toimien ansiosta Kerttu Merikarin kuvien tallentamiseen saatiin rahaa Opetusministeriöltä.

– Rahalla piti digitoida kuvat, mutta ne rahat eivät olisi riittäneet kuin alkuun niillä hinnoilla mitä Tampereella pyydettiin. Pelastajaksi tuli toijalalainen Timon kuvakauppa, missä negatiivit skannattiin, tallennettiin DVD:lle ja niistä tehtiin myös valokuvat. Lopputulos oli erinomainen, kiittelee Pauli Välimäki.

Kerttu Merikarin valokuvia voi katsella Kylmäkoski-seuran kotisivuilla.

Kerttu Merikari menehtyi 81 vuoden iässä 22.10.1990. Hänet on haudattu Kylmäkosken hautausmaalle kuten sisarensa ja vanhempansakin.

 

Lähteet: Pauli Välimäen ja Pirkko Joelan haastattelut

Valokuvat  Kerttu Merikarin valokuva-albumeista ja Kylmäkoski- Seuran arkistosta

 

 

On kiitosten aika

Ohessa oleva Kerttu Merikarista kertova artikkeli on viimeinen sarjassa, joka on kertonut eri tavoin nykyisen Akaan alueella vaikuttaneista persoonallisuuksista.

Haluan kiittää kaikkia niitä yksityishenkilöitä, sarjan henkilöiden sukulaisia ja tuttavia, yhteisöjä ja seuroja, joilta olen saanut tietoja ja materiaalia tätä sarjaa tehdessäni.

Erityiskiitokset haluan osoittaa Akaa-Seuran valokuva-arkistonhoitajalle Sinikka Soljamolle, joka on ystävällisesti ja kärsivällisesti etsinyt kuvia artikkeleihini.

Kiitokset myös Akaan sukututkijoiden puheenjohtajalle Pekka Ahlforsille, jolta olen saanut paitsi tietoa myös opastusta henkilöiden sukujuurien selvittämisessä.

Vähän risujakin antaisin. Suurimmalla osalla akaalaisista seuroista ja yhdistyksistä on olemassa nettisivut ja yhteyshenkilöt sähköpostiosoitteineen. Heissä on valitettavasti runsaasti sellaisia, jotka eivät vastaa saamiinsa sähköposteihin. Tästä syystä joistakin artikkeleista jäi puuttumaan oleellistakin tietoa.

Kiitän myös saamastani palautteesta. Siitä päätellen artikkelit ovat kiinnostaneet lukijoita.

Liisa Ahokas

Taipaleenkoski tulvan aikaan 1920-luvulla Kertun kuvaamana. kuva 15 TSO:n Taipaleen myymälän sisäkuva lienee astioista päätellen 1930-luvulla kuvattu.

Taipaleenkoski tulvan aikaan 1920-luvulla Kertun kuvaamana.

Kerttu ikuisti myös kylän pyykkärit.

Kerttu ikuisti myös kylän pyykkärit.

Tukkilaiskuva on Pauli Välimäen suosikkikuvia.

Tukkilaiskuva on Pauli Välimäen suosikkikuvia.

Taipaleen siirtolaislapsia Kertun kuvaamana.

Taipaleen siirtolaislapsia Kertun kuvaamana.

Kertun kuvausvälineistöä.

Kertun kuvausvälineistöä.

Naapurin lapset Timo, Pirkko ja Matti Joela.

Naapurin lapset Timo, Pirkko ja Matti Joela.

Kerttu Merikari kangaspuidensa ääressä.

Kerttu Merikari kangaspuidensa ääressä.

Kertun koulukuva Taipaleen kansakoulusta. Kerttu istuu penkillä kuvassa oikealla laidalla.    Opettajana on Aukusti Siivola.

Kertun koulukuva Taipaleen kansakoulusta. Kerttu istuu penkillä kuvassa oikealla laidalla. Opettajana on Aukusti Siivola.

Merikarien perhe poseeraamassa uuden kotinsa edessä. Kuva on otettu 24.9.1915.

Merikarien perhe poseeraamassa uuden kotinsa edessä. Kuva on otettu 24.9.1915.

Siskokset Kerttu ja Kaarina Merikari.

Siskokset Kerttu ja Kaarina Merikari.

Isä Kaarlo Merikari nahkurin asussa vuonna 1908.

Isä Kaarlo Merikari nahkurin asussa vuonna 1908.

Kertun äiti Ellen (Elli) Elisabet Merikari.

Kertun äiti Ellen (Elli) Elisabet Merikari.

Kerttu on kuvattu oikein ateljeessa ehkä noin vuoden vanhana.

Kerttu on kuvattu oikein ateljeessa ehkä noin vuoden vanhana.

52 kerttumerikari 15 TSO myymälä Taipale

TSO:n Taipaleen myymälän sisäkuva lienee astioista päätellen 1930-luvulla kuvattu.

Yksi kommentti

  1. Marjanen Viola

    Näin artikkelin valokuvaaja Kerttu Merikarin elämäntyöstä.
    Artikkeli kiinnosti, koska huomasin, että hänen ottamassaan valokuvassa jossa on rivissä kahdeksan
    siirtolaislasta. On kysymys omasta perheestäni.
    Olimme Talvisodan aikana siirtolaisina Kylmäkoskella ja silloin on ilmeisesti otettu tämä kuva
    En ole sitä itse aiemmin nähnyt. Olen kuvassa toinen oikealta. Samana päivänä on ilmeisesti
    otettu toinen kuva, joka meillä on ollut kotona.
    Siinä kuvassa on isäni ja äitini, sekä isän äiti, jonka sylissä istuu silloinen perheemme nuorin.
    Meillä on siinä samat vaatteet päällä. Perheemme sukunimi on Vuorinen. Isän nimi oli Väinö ja äiti Hilma.
    Vanhin veljeni asuu nykyisin Punkalaitumella. Itse asun Vantaalla ja olen nyt 76 vuotias.
    Terveisin Viola Marjanen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?