Ajattelen joulun lähestyessä, että haluaisin välttää niin monet tekemiset, joiden vuoksi joudun kiireen tuntuun. Mielikuvissani kokeilen joulua yksinäisyydessä, jossain metsämökissä hankien keskellä. Tuijottelen takkaa ja sen reunalla palavaa kynttilää. Mietin ihmisiä, jotka ovat minun elämässäni tavalla ja toisella. Jonkinlaista rukousta sekin on, kun ajattelee toista. Siis toivon heille hyvää, kaikkea, mitä he tarvitsevat ja ennen kaikkea tunnetta siitä, että ovat rakkaita olentoja myös Jumalalle.
Siellä kaikesta sivussa ajattelen toisia piirileikeissä, piparia puremassa, kinkkua leikkaamassa, joulupukkia odottamassa, paketteja availemassa, musiikkia kuuntelemassa, hautausmailla kulkemassa, kirkoissa veisaamassa. Miksi sivussa, miksi ei mukana? Tuntuu, että etäältä näkee paremmin, pystyy hahmottamaan kokonaiskuvan. Näkee, mitä kaikkea jouluun on kertynyt, mistä ihmiset pyrkivät osallisiksi.
Tavalla ja toisella joulun iso hyrrä tempaa minut mukaansa edes vähän. Pääsen joulujuhlaan, jouluhartauteen, seimen äärelle. Huomaan siivoavani edes välttämättömät joulusiivot. Kaupasta kertyy ruokatarvikkeita isommallekin porukalle laitettavaksi. Voipa käydä, että ihan riisipuuronkin keitän, jotain soppaa sille jo suunnittelen. Laatikkoruuat ja muutamat tortutkin saattavat syntyä ihan omin konstein. Vieraita tulee, joululauluja kuunnellaan ja pieni tonttu avaa ensimmäisiä joululahjojaan kaikkien ihmetellessä, mitä sieltä paketista tulee.
Joulun kiihtyvä pyörre tempaa minutkin mukaansa. Pääsen osalliseksi ilosta. Joulukortteja tupsahtelee pikkuhiljaa. Joku jossain on muistanut. Lempäälän seurakunnan vanha pappila on remontoitu hienoon kuntoon seurakuntalaisten juhlataloksi. Viime vuonna se avattiin ensi kertaa viikoksi vapaaehtoisten avoinna pitämäksi joulutaloksi. Viikolla 50 se oli tänäkin vuonna auki. Kysyin voisiko siellä piipahtaa aukioloajan ulkopuolella pienen akaalaisen ryhmän kanssa. Ei voinut, puuttui avaaja. Vastauksen antaja sanoi: Sitä paitsi se on vain tyhjä talo ilman ihmisiä. Joulutalo syntyy ihmisistä.
Niinhän se on. Joulua ei oikein voi sivusta seurata. Sen on annettava tulla kohti ja sisään, vaikka sitten joutuisi olemaan jostain syystä enimmäkseen yksi. Mikäli mahdollista on pyrittävä yhteyteen toisten kanssa, sinne vain sekaan, lämpöön ja iloon. Joulu on tarkoitettu jaettavaksi. Se jaetaan ihmisten kesken.
Jos vain voi tuottaa iloa toisille, se kannattaa tehdä. Toisen kasvot loistavat joulun riemua aina takaisin. Lahjojen saajat haluavat aina myös antaa. Vastavuoroisuus luo yhteyttä.
Jumalakin päätti lähestyä ihmistä antamalla lopulta itsensä ihmisille. Paljon hän oli antanut sitä ennenkin, elämän itse kullekin ja sille monet hyvät antimet. Lopulta hän tuli jakamaan ihmisen osan. Hän tuli aterialle, poikkesi taloon, kulki tiellä, auttoi hätään joutunutta, meni hylätyn vierelle, auttoi yhteyteen. Kuollessaankin hän antoi äitinsä ystävälleen ja ystävänsä äidilleen. Pitäkää huolta toisistanne.
Jouluilo tulee sittenkin meidän ihmisten kautta toisillemme. Ihmisen tavoin Jumalakin tuli ja tulee.
Kirjoittaja on Akaan seurakunnan kirkkoherra.
