Juhlimaan tulkaa!

Adventti alkoi Hoosianna-laululla. Jeesus toivotettiin sen myötä tervetulleeksi meidän uuteen kirkkovuoteemme. Sen eri juhlat kertovat hänestä. Ilman häntä elämämme olisi pelkkää arkea. Tärkeintä ei kuitenkaan ole se, että meillä on juhlia vaan se, minkä tähden Jeesus tuli maailmaan ja Jumala tuli ihmiseksi.

Adventti tarkoittaa odottamista. Aikaa ennen Jeesuksen tuloa väritti odotus. Se alkoi, niin kuin Raamattu opettaa, heti ensimmäisten ihmisten lankeemuksen jälkeen.  Jumala on kaikkia ihmisiä kohtaan hyvä. Siksi alusta lähtien on voitu tietää vaimon jälkeläisestä, joka voittaa pahan ja antaa mahdollisuuden palata Jumalan yhteyteen. Siitä alkoi Vapahtajan odottaminen.

Joulu, ensimmäinen kirkkovuoden juhlista, kertoo Jumalan pitävän lupauksensa. Hiljennymme viettämään juhlaa, koska saimme lahjan, Jeesuksen Kristuksen. Hänen syntymäänsä enkeli kuulutti sanoen: ”Minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle. Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.”

Joulu on ilon juhla. Ilon merkitys avautuu siitä, kun tunnemme taustan: Miksi Jeesus tuli tänne? Monet maalaustaiteen mestariteokset eivät olisi sitä, elleivät taiteilijat olisi kiinnittäneet erityistä huomiota taustaan. Pääaihe nousee esille ja tulee ymmärrettäväksi, kun tausta antaa sille merkityksen. Muodostuu kokonaisuus.

Jouluevankeliumin pääaihe on tietysti lapsi seimessä. Vaatimattomaan talliin kuvataan usein seimen äärelle aikuisia, jotka ihmetellen, ihaillen ja jopa maahan asti kumartaen osoittavat kunnioitustaan lapselle. Mikä sen saa aikaan? Lapsihan on itse avuton ja heikko. Miten sellainen voi aikuista auttaa? Ulkonaiset puitteetkin ovat köyhät. Jouluvirsi 35 antaa vastauksen: ”Henki helluntain, voima voimakkain, meidät herraamme yhdistää.” Pyhä Henki koskettaa noita ihmisiä. Heille on kirkastunut tosiasia tuosta pienokaisesta. Hänet lähetettiin syntisten pelastajaksi. Jumala toimii tuon lapsen kautta. Uskon silmin he näkivät hänessä kauan odotetun Vapahtajan ja hänen kauttaan heille avautui taivas. Miten, sen kertoo toinen suuri juhla.

Pitkäperjantai kertoo, että Jumala astui syvimpään kurjuuteen meidän takiamme.”Ristillä rinnalla ryövärin, nukkuu uhri puhtahin. Enkelparven tie, kohta luokse vie, rakkautta suurinta katsomaan.”  Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Risti kertoo meidän syntiemme vakavuudesta ja on taustana kauniille ja herkälle jouluyön tapahtumalle Betlehemissä.

Jouluvirsi 35 kertoo myös sen, että kuolemallaan Jeesus voitti kuoleman. ”Pääsiäisen koittoon, kuolemasta voittoon, tien meille raivasi kuningas.” Adventti on valmistautumista jouluun, mutta myös Jeesuksen toiseen tulemiseen. Se on piste vanhalle maailmalle ja alku uudelle, jonka Jumala luo. Adventin laulu, Hoosianna, on pyyntö:” Tule Jeesus minun Herrakseni, Sinä todellinen joululahja. Sinulta saan syntini anteeksi ja Sinä yksin voit viedä minut takaisin Jumalan tykö ikuiseen elämään. Amen.”

Antti Herkkola

Kirjoittaja on Kalvolan seurakunnan kirkkoherra

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?