Havaintoja Hulinoilta

Akaan AatamiAkaan toiset Hunajahulinat onnistuvat mainiosti. Ihmisiä oli liikkeellä paljon. He olivat perin iloisia. Hulinatuulella.

Kauppiaita oli paikalla ennätysmäärä. Heitä oli niin paljon, että kaikki eivät torille mahtuneet. Osa joutui tai pääsi Valtatielle. Useimmat myyjät olivat hyvin tyytyväisiä. Moni teki ennätyksensä.

Sää suosi. Näistä kehittyi upea lauantaipäivä Akaassa.

Valkaman Seposta tuli Vuoden Kuhnuri. Kun tiedetään hänen laaja-alainen ja pyyteetön osallistumisensa niin moneen, napakat mielipiteensä ja periksi antamaton tarmokkuutensa, voi vain todeta, että valinta osui kohdalleen. Onnea vielä kerran Seppo! Hieno jatkumo Pentille ja Esalle!

Sydänliiton, Aivoliiton ja Diabetesliiton asiantuntija oli hulinaväen tavattavissa. Prosyyreitä meni jakoon kohtuullinen määrä, paljon oli keskustelua muun muassa ruoka-asioista. Tosi on, että hunaja sopii moneen ruokaan. On erittäin hienoa, että tärkeää kansanterveystyötä tekevät valtakunnalliset toimijat jalkautuvat Akaaseen edes Hulinoilla.

Sopii se hunaja juomaankin. Paikallinen panimo Hopping Brewsters toi hulinoille hunajaoluen Bee my Honey. Aitauksessa tämä jalo juoma näytti maistuvan itse kullekin. Toivon todellista menestystä panimolle. Lisää tuoterepertuaaria tahtoo janoinen kansa.

Akaa on Suomen Hunajapääkaupunki. Ensimmäinen, yksi ja ainoa! Kaupunkimme virkamiesjohtoa en paikalla havainnut Anttilan Elinaa lukuun ottamatta.

Kun kerran valtuusto on vahvasti ilmaissut tahtomme, niin olisihan se ollut hienoa, jos kaupungin teltalla olisivat vaikka vuorotellen olleet Johtaja Aki, ja toimialajohtajat Antti, Jukka ja Elina.

Vuori Muhammedin luo tai Muhammed vuoren luo. Ihan varmasti ihmisillä olisi ollut kysymyksiä ja kerrottavaa. Ihmiset osaavat myös kiittää – ei meitä saa eikä pidä pelätä. Julkisessa virassa johtopaikoilla.

Raamatullista ruokaa

Valtakunnallinen toimija tutkimusjohtaja Carina Tikkanen-Kaukanen Ruralia-instituutista totesi torstaina, että hunaja tunnetaan jo Raamatussa. Ja oikeastaan jo paljon sitä ennenkin.

Ei auttanut Aataminkaan muu kuin ottaa Piplia kouraansa ja alkaa tankata rivi riviltä. Pikaisella hakemisella löysin ainakin 38 mainintaa. Yksi kauneimmista kohdista löytyy Korkeasta Veisusta: ”Sinun huulesi tiukkuvat hunajaa, morsiameni; mesi ja maito on sinun kielesi alla, ja sinun vaatteittesi tuoksu on kuin Libanonin tuoksu.” ”Minä tulen yrttitarhaani, siskoni, morsiameni; minä poimin mirhani ja balsamini, minä syön mesileipäni ja hunajani, juon viinini ja maitoni.” ”Syökää, ystävät, juokaa ja juopukaa rakkaudesta.”

Tulkinnat jätän lukijoille. Sen vaan sanon, että ihan kuin Taabermannia tavailisi.

Senkin vielä kerron, etten sentään koko pyhäpäivääni käyttänyt Piplian plaraamiseen ja ankaraan tutkisteluun. Totisesti, totisesti: Google, tuo näppärä saarnamies, hieman auttoi hakemisessa.

Pieni ryyppy

Alkon tilausvalikoimiin kuuluu erinomainen likööri Jim Beam Honey. Aluksi tuntuu jämäkkä viskin maku. Onhan Jim Beam tunnettu viskilaatu. Pian maku muuttuu karamelliseksi, vaniljaiseksi ja lopulta makean hunajaiseksi.

Ei siitä juopua voi eikä tarvitsekaan. Herkku se on.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?