Kulunut kesä on ollut täynnä tapahtumia, ihanien ihmisten kohtaamista ja melkoista juhlahumuakin. Kesään on kuulunut paljon naurua, puhetta –
välillä melko paatoksellistakin, sekä ex tempore -piipahduksia sinne sun tänne kotimaan kamaralla. Alkukesästä perheen junnuväki oli hieman nokka toopillansa kuultuaan, että perinteinen kesälomareissu Suomen rajojen ulkopuolelle jää tänä vuonna tekemättä. Äidin eduskuntavaalikampanjakassa ja heinäkuiset juhlat imaisivat lomamatkakassan kuiviin. Vaan eivät taida nuo enää olla näreissään, uskoisin ainakin niin.
Itselleni ihmisten kohtaamiset ovat olleet ihan parasta. Erilaisia tarinoita, näkökulmia kunkin kotiseutuun ja yhteiskunnan tilaan nyt ja ennen. Ihaillen kuuntelin Korkeakosken palokunnan väen iloista keskustelua oman kylän ajankohtaisista asioista, kannanottoja ja kotiseutuylpeyttä, joka puheen seassa solisi. Samanlaista soisi meilläkin olevan enemmän ja erityisesti, että se näkyisi ulospäin täällä pyörähtäville ulkopaikkakuntalaisille. Uskokaa pois, sillä kuinka puhumme kaupungistamme, on merkitystä. Ja sillä, että yleensä puhumme, on vielä suurempi merkitys. Alkukesän korvilla juttelin Akaassa poikenneen yhteiskunnallisen vaikuttajan kanssa, joka hämmästeli kovasti akaalaisten kielteistä asennoitumista politiikkaa kohtaan. Hänelle jäi niistä kohtaamisista kuva, että olemme laput silmillä, kukin omassa kuplassaan eläviä ja kulkevia ehkä vähän flegmaattisia kaupunkilaisia. Toki parhaani mukaan korjasin tuon mielikuvan säröjä mutta mietin samalla, että havainnoissa oli perää. Politiikasta puhuminen, oli se sitten valtakunnan politiikkaa tahi kunnallispolitiikkaa, on täällä kummallinen tabu. Turpa kii! totesi eräskin kerran, kun kysyttäessä vastasin hieman politiikkaa sivuavaan kysymykseen.
Kesän aikana hengailtiin myös Jyväskylässä useampaan otteeseen, yhdessä minun lempparikaupungeista. Sen lisäksi, että kaupunki kasvukeskuksena pursuaa kehittämisenergiaa ja ”hyvää hypee”, kuuluu kaupungissa olevan tarkka taloudenpito ja ennakkoluuloton asenne, joka muuten tuntuu kiteytyneen sellaisenaan Vihreään kaupunginvaltuutettuun Touko Aaltoon. Kuntapolitiikkaa puhuttiin myös rallikansan kesken elokuun alussa, leppoisissa ja melko hipeissä tunnelmissa. ”Hitsi mikä kaupunki!” oli fiilis Jyväskylä- reissujen jälkeen.
Sitä tietysti toivoo, että omasta kotikaupungista jää vastaavanlainen fiilis, sillä puitteet siihen on hulppeat. Mielikuvan ja näkyvyyden teemme tietysti itse. Energiaa ja kuhinaa kyllä löytyy, riittää kun katsoo kolmannen sektorin toimintaa ja paikallisia pienyrittäjiä. Oma roolinsa kuhinassa on toki myös virkamiehillä ja päätöksentekijöillä. Jälkimmäisten energisyys hieman huolettaa välillä mutta potentiaalia siinäkin porukassa on.
Olin puhumassa Tampereella Tapahtumien yön jo liki vakio-ohjelmistoon kuuluvassa Nainen puhuu kellon ympäri -tapahtumassa. Tosin nimi oli tänä vuonna muutettu Feministi puhuu kellon ympäri -muotoon. Puhuin maaseutuvihreän feministikuntapoliitikon näkövinkkelistä maalailematta kovinkaan ruusuista kuvaa. Sain puheestani hyvää palautetta ja jopa loppukaneetilla, että tamperelaisten soisi ottavan välillä mallia meistä maalaisista. En hennonut korjata, että olen paljasjalkainen Tampereen likka, jonka juuret kasvoivat Kylmiksen saveen vasta lasten syntymän myötä. Yhtä kaikki, olin ja olen ylpeä kotiseudustani.
Kesää on tovi jäljellä ja ulkopaikkakuntalaisia riittää vielä hurmattavaksi. Ensivaikutelma, siinä on se taika!
Kirjoittaja on akaalainen valtuutettu.
Ensi viikolla sarjassa kirjoittaa Akaan valtuuston puheenjohtaja Saila Kallioinen.
