Urjalan Hakkilassa Lellan tilalla peltokalut ovat hyvässä järjestyksessä. Ne on nimittäin museoitu. Esillä on etupäässä hevosvetoisen maatalousvaiheen työkaluja ja muuta tarpeellista. Löytyy porilaista, rosmaa, pontikkapannua, rotanloukkua, jyrää, äestä ja risukarhetta.
Viiskytlukulaisena muistan ihan omakohtaisesti melkeinpä jokaisen esineen. Pois lukien pontikkapannun. Pois se minusta! Muistan senkin, kun me Hakkilan koulun kakarat saimme komennuksen Lellalle pernamaalle. Ne olivat rattoisia päiviä tavallisten koulupäivien lomassa. Töitä tehtiin, asioita aikaan saatiin. Isäntäväki oli mukavaa.
Erityisesti sieltä kuusikymmentäluvulta jäi mieleen Kajavan Onni, Lellan tilan lystikäs maataloustyöntekijä, pehtooriksikin tituleerattu. Onni tuli hyvin juttuun lapsien kanssa, kas kun hänellä oli aina kujeet mielessä. Tarina kertoo, että Onni oli nuorena opiskellutkin maatalousalaa, mutta jostakin syystä luvut olivat jääneet kesken. Niinpä hän tapasikin kutsua itseään ”viittä vaille hortonomiksi”.
Moni museoita kierrellyt on Lellan nähtyään todennut, että se kilpailee kärkisijoilla maatalouskalujen esillepanossa. Totta onkin, että esineet ovat hyväkuntoisia ja ne on taiten laitettu esille. Tehkääpä hyvin.
Pirut pellossa
Television takavuosien suosikkisarja Pirunpelto on sopeutettu kesäteatterinäytelmäksi Tampereen Pyynikille. Kolme- ja puolituntinen spektaakkeli loihtii katsojien silmien eteen monet mutkat. Tilanteet vaihtelevat, huumori kumpuilee eikä tragiikkaakaan voi välttää.
En ole seurannut tv-sarjaa. En yleensäkään seuraa sarjoja. Siksi ei ollut mitään ennakko-odotuksia tai -luuloja. Pidin esitystä hyvin nautinnollisena. Osa tosin saattoi johtua ilmoista. Viime lauantai oli jo kesäpäivä vailla vertaa ja nyt Runon ja Suven päivänä – sunnuntaina – aurinko paistoi oikein kunnolla. Helle helli, kuten pruukataan sanoa, kunnes läkähdytään.
Pyynikin versio on varsinainen moottorispektaakkeli. Kuten tiedetään, katsomo pyörii. Kun sitten kuorma-autot, henkilöautot, kauhakuormaajat ja näyttelijät pyörivät milloin vastapäivään, milloin myötäpäivään, meno on melkoista. Ja taisi siellä muukin pyöriä, ainakin paikallislehden toimituksessa. Tulkoon mainituksi, että se mikä pyöri, ei ollut huhupuhe. Kaistiät!
Pyynikin pyörivä katsomo on mainio laitos. Se lisää esitysten monikerroksisuutta. Toisinaan katsomo avautuu Pyhäjärven ulapoille. Lauantaina aalloilla liikkui useita risteilyaluksia. Mukana aaltojen armaassa syleilyssä oli myös pari saunalotjaa ja mennä pöristipä muutama vesijettikin. Ne eivät kuitenkaan mitenkään häirinneet teatteriesitystä. Päinvastoin.
Kyntöä tämäkin
Eräs herrojen Eeva pellon laidalta – Krisse Salminen – kutsui Aleksander Stubbia Stubukaksi taannoisessa viihdeohjelmassa. Viime viikonloppuna Stubukka vieraili Ruisrockissa. Tavoilleen uskollisena hän dokumentoi itseään yhdessä tunnettujen ja suosittujen artistien kanssa. Nähtäväksi jää kasvaako puu taivaaseen asti?
Nähtäväksi jää sekin, miten moni muu ryhtyy samanlaiseen julkisuuspeliin. Matkiminen on taitolaji. Vaikea kuvitella Antti Rinnettä tai Päivi Räsästä joraamassa rockjuhlilla? Eikö totta.
Viimeisimmät kommentit