Kevättä rinnassa

Profile Image of Akaan Seutu

Meidän perheen ekaluokkalainen on useamman viikon ajan merkinnyt ahkerasti rasteja liikuntavihkoonsa. Kymmenestä minuutista saa yhden rastin ja jos hengästyy liikkuessa, voi rastin ympyröidä. Nyt hän toi minullekin koulusta oman vihon, minut on haastettu mukaan liikkumaan. Maanantaina alkoi oman vihon täyttäminen. Ajattelin kauhuissani jo kuluvaa viikkoa, miten ehtisin liikkua? Töissä istun tietokoneen vierellä kahdeksan tuntia, viitenä päivänä viikossa. Työmatkat kuljen autolla. Kuluvalla viikolla saan kahtena iltana ajaa suoraan töistä kokouksiin, istumaan. Maanantai-illan vietän kannustamassa Tapparaa play offs-pelissä, istun jälleen illan. Heräisinkö jo puoli kuusi, niin ehtisin käymään aamulenkillä? Täytyy myöntää, ettei hirveästi houkuttele.

229 Mari Peräkivi

En tarvitse liikuntaan välttämättä erityisiä jumppatunteja, sillä ovesta kun lähtee ulos, on tarjolla raitista ilmaa, luontoa nautittavaksi ja keväistä linnunlaulua. Metsähallituksen tuoreen tutkimuksen mukaan, luontoliikunta lisää hyvinvointia ja edistää terveyttä. Lisäksi tutkimus tuloksissa kerrotaan, että paisuvien terveysmenojen kanssa painivat kunnat eivät kykene panostamaan riittävästi luontoliikunta paikkoihin. Eikä kunnissa myöskään ole herätty vielä luontoliikuntapaikkojen virkistysmerkitykseen, koska tulokset näiden hyödyistä on vaikeasti mitattavissa ja toisaalta arvoa ei voi kirjata taseeseen. Liikkumattomuus on yhtä suuri kuolleisuuden lisääjä kuin tupakka.

Akaan alueella on jo mahtavia luontoliikuntapaikkoja, esimerkiksi ympärivuotisessa käytössä oleva Veikkojen Maja, Kylmäkosken Veikkojen ylläpitämänä. Myös Akaan vesistöjen ympärillä olisi hyviä mahdollisuuksia rakentaa houkuttelevia liikuntapaikkoja suhteellisen pienin investoinnein. Aina ei tarvitse tavoitella kuuta taivaalta.

Tutkimuksessa esiteltiin Kymenlaaksosta malli, jossa kunnat ovat siirtäneet luontoliikuntapaikkojen ylläpidon ja rakentamisen Virkistysalueyhdistykselle. Yhdistystä tuetaan 30 senttiä per asukas ja lisäksi yhdistyksellä on muita yhteistyökumppaneita. Kohteita on parannettu sekä rakennettu uusia. Vinkkinä Akaaseen hyvistä toimintamalleista.

Hankin hiljattain viiriäiskoirallemme vetovaljaat, johon kuuluu juoksuvyö, mikä kiinnitetään joustavalla liinalla koiran valjaisiin. Todella hauska laji, jossa saa juosta pitkin metsiä ja metsäteitä. Tosin koiran ”perässä vedettävän” heikko kunto asettaa tietyt rajoitteet vielä lajin täysipainoiselle harrastamiselle. Luonnossa alkaa linnuilla olla kevättä rinnassa, niin on tärkeää pitää metsästyskoira kytkettynä. Saman liikunnan koira kuitenkin tarvitsee kuin metsästyskaudellakin, joten yritän perässä juoksentelemalla liikuttaa koiraa, sekä itseäni. Aamu valkenee kuuden aikaan, niin ehkä voisin joku aamu laittaa kellon herättämään aikaisemmin ja lähteä liikkumaan luontoon aamuhämärissä. Liikkukaa tekin luonnossa mahdollisuuksien mukaan. Kuunnelkaa kevään ääniä ja nauttikaa heräävästä luonnosta. Tällä viikolla pitää itsekin tsempata, jottei poika joudu kouluun viemään tyhjää äidin liikuntakalenteria.

Mari Peräkivi

Kirjoittaja on akaalainen valtuutettu