Kylmäkosken Veikot taas leijonaluolan valtias

 

Veikkojen Juha Vedenpää on palannut muutaman pelin pelitauolta tehokkaana kentälle. Kahdessa viime pelissä tehot olivat 2+3. Kuva: Jukka Koskinen.

Veikkojen Juha Vedenpää on palannut muutaman pelin pelitauolta tehokkaana kentälle. Kahdessa viime pelissä tehot olivat 2+3. Kuva: Jukka Koskinen.

Kylmäkosken Veikkojen leijonanluolaksi nimetty Toijalan Monitoimihalli osoittautui FC Raumalle mahdottomaksi vallata. Futsal-liigan ottelu lauantaina 18. tammikuuta päättyi Veikkojen kotivoittoon 5–2 (3–1).

Peli oli niitä, joka ennakkoon ajatellen Veikkojen pitikin voittaa. Sarjataulukossa kotijoukkue oli kymmenen pistettä sarjan jumboa edellä, eikä raumalaisten vieraspelisaldo ollut mitenkään mairitteleva. Lauantain peliä jauhettiin pitkään maaleitta. Vieraiden tiivis puolustuspeli teetti vaikeuksia leijonapaidoille.

Vasta ajassa 14.41 nähtiin avausmaali. Maalista ei kuitenkaan vastannut Veikot, vaan vierasjoukkueen Kasper Nyholm. Tämän jälkeen hanat olivat auki kolmasti. 15.26 maalintekijänä oli Kim Lingman Erkka Helmisen kantapääkikasta. 2–1-johtoon Veikot vei Juha Vedenpää. Maali oli klassista Juhaa: Maalivahti Juho Laineen avausheiton kääntö päällä verkkoon ajassa 15.59, ja vielä 19.40. Liigan paras maalintekijä Jussi Nyström tuikkasi JukkaPekka Jyrämön syötön maaliin.

Rauma puolusti edelleen sitkeästi toisen jakson alkuminuuteista lähtien. Maalitolppia kolisteltiin kentän molemmissa päissä. Peli sai lisää sähköä, kun vieraiden Oskar Nyholm kavensi 3–2:een ajassa 33.39. Muutamaa minuuttia myöhemmin Rauma otti aikalisän ja lentävän maalivahdin peliin. Useinhan jatkoseuraus on se, mitä lauantainakin tapahtui. Viimeisen peliminuutin aikana Veikot upotti Rauman lopullisesti. Juho Laineen pelinavaus jalalla painui verkkoon. Päätöslukemat iski Juha Vedenpää Jukka-Pekka Jyrämön syötöstä.

Veikkojen rutiinisuoritus on luokkaa kovempi kuin vierasjoukkueen. Sillä tuli nytkin kolme pistettä. Rauma puolustaa hyvin ja tekee paljonkin oikeita asioita, mutta viimeinen silaus otteista puuttuu. Siitä kertovat muutamat maalin tappiot.

Veikoista Juha Vedenpää esiintyi pitkästä aikaa kotiyleisölle. Kahden viime pelin pisteet 2+3 ovat kovaa luokkaa. Juho Laine maalilla lukeutuu jo aivan maajoukkueringin vahvimpiin haastajiin. Maininnan ansaitsevat myös Jussi Nyström ja Erkka Helminen. Ensin mainittu valittiin liigan sarjakierroksien 6–11-tähtikentälliseen ja jälkimmäinen kentällisen vaihtopelaajaksi.

Ottelun varoitukset: V: J-P. Jyrämö, K. Lingman. Palkitut. V: J. Laine. R: Joni Kuusisto. Yleisöä Monitoimihallilla 132.

Veikot on sarjassa tällä hetkellä kuudentena. Kahdeksan parasta joukkuetta pääsee pudotuspeleihin. Veikoilla on pelaamatta vielä yhdeksän runkosarjan peliä.

Sarjakärki vastassa lauantaina

Huikeaa futsalhuumaa on luvassa tulevana lauantaina Monitoimihallilla. Tämän hetken ykkösjoukkue, liigaa johtava Sievi Futsal tulee Veikkoja vastaan. Lokakuussahan Veikot hiukan järisytti Sievin itseluottamusta piinaamalla sieviläisiä aina jatkoajalle asti. Peli meni silloin Sieville 6–4.

Sievi on jyrännyt vahvasti piikkipaikalla, ja on tällä hetkellä ehkä vahvin ehdokas runkosarjan voittajaksi. Pistepörssin kärkikin on heille mairittelevaa luettavaa. 1. Nikola Erceg 8+23=31, 2. Radik Ahkmetkhanov 13+12=25, 3. Joni Pakola 14+10=22. Seuraavana onkin sitten Veikkojen oma täsmäase Jussi Nyström 16+4=20. Veikoista muun muassa Kim Lingman ja Jussi Sorri ovat edelleen nostaneet tasoaan. Leijonapaidat lähtevät varmasti altavastaajan asemasta, mutta ovat tässä kohdin aina yllätysvalmiita.

Hurjaa liigajännitystä kannattaa tulla ajoissa seuraamaan, sillä parhaat paikat menevät nopeasti. Veikot–Sievi Futsal lauantaina 25. tammikuuta Toijalan Monitoimihallilla alkaen kello 15.

 

 

 

 

Veikkojen Juha Vedenpää on palannut muutaman pelin pelitauolta tehokkaana kentälle. Kahdessa viime pelissä tehot olivat 2+3.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?