Salibandyturnaus viikonloppuna Monitoimihallilla

TFT:n juniorit juonimassa vaparikuviota.

TFT:n juniorit juonimassa vaparikuviota. Kuva: Ari Ilottula

Toijalan Nuorisoseuraa edustava salibandyjoukkue Toijala Fumblers Team (TFT) järjestää sunnuntaina C1-junioreiden (-98) turnauksen Toijalan Monitoimihallilla.

Syksyn alkusarja on takana neljällä ottelulla, joista joukkueelle jäi vain kokemusta, kun vastassa oli neljä kokenutta juniorivastustajaa Koovee, Dynamo, Pantters ja Ilves. Saldona oli neljä tappiota. Suurta Ilvestä vastaan TFT pystyi jo hyvin lyömään kampoihin johtamalla vielä kolme minuuttia ennen loppua, mutta peli päättyi kuitenkin karvaasti maalin tappioon.

Toista kautta pelaava TFT:n juniorijoukkue arvottiin Länsi-Suomen jatkosarjan lohkoon, jossa vastustajat tulevat Riihimäeltä, Mynämäeltä, Turusta, Naantalista, Uudestakaupungista ja Halikosta. Tiedossa on siis mukavia pelireissuja.

Sunnuntaina TFT kohtaa kello 10.30 SB Naantalin ja kello 16.30 USB:n Uudestakaupungista. Paikallisilta salibandyfaneilta toivotaan hyvää kannustusta TFT:n junioreille, jotta joukkue pystyisi voittamaan länsirannikolta saapuvat vieraansa vaikka sitten ihan isäinpäivän kunniaksi.

Myös lauantaina pelataan salibandyä Monitoimihallilla, kun TFT 2 järjestää siellä turnauksen. Lauantaina TFT:n vastassa on Sastamalan Voiman kakkosjoukkue kello 11 ja kello 14 Ypa 2 Ylöjärveltä.

 

Mika Hakala

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?