TUL Joy Gamesin avajaistapahtumassa svengattiin

Saana Heinonen, Miisa Turunen ja Pihla Heinonen nauttivat avajaistapahtumasta.

Saana Heinonen, Miisa Turunen ja Pihla Heinonen nauttivat avajaistapahtumasta.

Sunnuntaina käynnistyi Suomen Työväen Urheiluliiton TUL:n tapahtumarypäs Akaassa. TUL Joy Gamesiksi kutsuttu lapsille ja nuorille tarkoitettu tapahtumaketju on kolmen vuoden mittainen, ja vuodessa järjestetään aina kaksi tapahtumaa. Tämän vuoden syystapahtumaan Akaassa odotetaan kaikkiaan 2 000:tta osallistujaa.

Avajaisissa Toijalan torilla riitti tunnelmaa, joskin enemmänkin porukkaa paikalle olisi mahtunut. Monen lapsen suosikkiyhtye Kengurumeininki duo musisoi ja tanssitti yleisöä. Mukana tapahtumassa hääri myös TUL:n maskotti Halisko.

Akaan valtuuston puheenjohtaja Saila Kallioinen (sd) toivotti kaikki tervetulleiksi.

– Tavoitteena on saada akaalaiset sekä muualta tulevat liikkumaan ja osallistumaan. Samalla toivomme saavamme Akaalle myönteistä julkisuutta. Kaupunki on linjannut, että kolmas sektori eli erilaiset yhdistykset ja seurat ovat tärkeitä lasten ja nuorten liikuttajia.

Kallioinen kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tuoreesta selvityksestä, jonka mukaan liikunnan määrä vapaa-ajalla on lisääntynyt.

– Liikunnan on kiistatta todettu lisäävän ihmisten hyvinvointia, valtuuston puheenjohtaja muistutti.

Tanssin aiheena leirituli

Avajaisissa oli musiikin lisäksi monenmoista hauskaa lapsille ja nuorille. Pihla Saarela ja Elli Löövi kokeilivat sumopainia erikoispuvuissa. Tytöt eivät juurikaan päässeet testaamaan painiotteita ennen kuin jompikumpi kaatui kumoon. Hauskaa oli silti, ja tytöt nauroivat, että puvuissa tuli hiki kaiken ähellyksen keskellä.

Jousiammuntaa kokeili Aaro Heikkinen ensimmäistä kertaa elämässään. Ada-sisko aikoo osallistua ryhmätanssikilpailuun ensi viikonloppuna. Seitsemänvuotias Ada on harrastanut tanssia Viialan Pyryn show teamissa parin vuoden ajan. Kisan teemana on leirituli, ja harrastuksen parhainta antia ovat mukavat tanssikaverit.

Eeli ja Alisa Rintala olivat tulleet Toijalaan Säynätsalosta asti. He viettivät edellisen viikon kylässä papallaan Eero Lehtosella. Lapset intoilivat onginnasta saamistaan saaliista, ja etenkin Alisa kehui Kengurumeiningin musiikkia kivaksi.

Saana HeinonenMiisa Turunen ja Pihla Heinonen olivat ehtineet jo tanssia, olla jousiammunnassa ja kokeilla puujalkakävelyä sekä temppurataa. Kolmikko oli selvästi iloisella mielellä ja nautti Toijalan torin tapahtumista täysin rinnoin.

Viikonloppuna tanssataan

Tulevana viikonloppuna kisaillaan monessa eri lajissa. Taidetapahtumassa sekä show- ja discotanssikilpailussa on 75 eri joukkuetta. Paikalle odotetaan yli 500:aa osallistujaa. Muita lajeja ovat ainakin nyrkkeily, potkunyrkkeily, maastojuoksu ja shakki.

Taidetapahtuman avaa TUL:n hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Sirpa Paatero, ja juhlapuheen pitää kansanedustaja Jukka Gustafsson.

Kaiken organisoiminen vaatii Saila Kallioisen mukaan paljon talkootyötä. Majoitusta on järjestetty muun muassa Arvo Ylpön koululle.

Päävastuussa järjestelyistä ovat Viialan Pyry ja Toijalan Valpas.

 

Kengurumeininki esitti lastenlauluja.

Kengurumeininki duo esitti lastenlauluja.

Valtuuston puheenjohtaja Saila Kallioinen avasi tapahtuman.

Valtuuston puheenjohtaja Saila Kallioinen avasi tapahtuman.

Halisko (lavalla) kavereineen hauskuutti yleisöä.

Halisko (lavalla) kavereineen hauskuutti yleisöä.

Pihla Saarela (vas.) ja Elli Löövi pääsivät kokeilemaan sumopainia.

Pihla Saarela (vas.) ja Elli Löövi pääsivät kokeilemaan sumopainia.

Aaro Heikkinen ampui jousella. Arto Lehtinen opasti.

Aaro Heikkinen ampui jousella. Arto Lehtinen opasti.

Ada Heikkinen kisaa ryhmätanssissa ensi viikonlopun kisoissa.

Ada Heikkinen kisaa ryhmätanssissa ensi viikonlopun kisoissa.

Alisa (oik.) ja Eetu Rintala onkivat. Heitä opastivat Netta (vas.) ja Minna Sievola.

Alisa (oik.) ja Eetu Rintala onkivat. Heitä opastivat Netta (vas.) ja Minna Sievola.

Yleisö lämpeni pikkuhiljaa Kengurumeiningin menoon.

Yleisö lämpeni pikkuhiljaa Kengurumeiningin menoon.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?