Akaalainen Anja Ilmanen on varsinainen kansalaisopistoveteraani. Ensimmäisen kerran hän lähti kansalaisopiston kurssille vuonna 1964 ommellakseen lastenvaatteita perheen kolmelle pienelle lapselle. Toijalan kansalaisopistossa alkanut harrastus on jatkunut siitä lähtien. Nyt, liki 50 vuotta myöhemmin, hän tekee Akaan opistossa puutöitä, käy kudontapiirissä ja opiskelee viroa. Toijalassa asuva Ilmanen  sukkuloi sujuvasti opiston kursseilla Toijalassa, Viialassa ja Urjalassa.

– Lastenvaatteiden jälkeen rupesin tekemään itselleni vaatteita ja sen jälkeen virkkaustöitä ja rekipeittoja. Sitten aloitin Toijalan kansalaisopistossa opiskelun ylioppilastutkintoa varten. Jatkoin opiskelua Urjalassa ja kirjoitin ylioppilaaksi Forssassa vuonna 1998, Anja kertoo.

Valkolakin jälkeen Anja Ilmanen innostui puutöistä. Ensimmäisiä olivat leikkuulauta sekä Anjan isän 1920-luvun lopulla koulussa nikkaroiman pöydän kunnostaminen.

– Kipinä puutöihin syntyi, kun meillä oli niin paljon vanhoja tavaroita, joita piti korjata. Ei niitä poiskaan raaskinut heittää.

Kunnostettavaa on sittemmin riittänyt, sillä Anja ja Eino Ilmanen ovat innokkaita vanhan tavaran keräilijöitä. Ilmasten kotimuseon kokoelmissa on erityisesti vanhaa maatalousesineistöä ja -työkaluja sekä kotitaloustavaraa.

Parhaillaan Ilmaset rakentavat yhdessä Urjalan puutyökurssilla punahonkaista laatikkoa vanhoille jauhinkiville, jotka löytyivät Anjan synnyinkodin ladosta. Laatikon laudat liitetään toisiinsa vanhan tavan mukaan puutapeilla. Alleen laatikko saa vankat jalat.

– Tuumasimme, että jauhinkivet täytyy saada toimimaan vielä sen verran, että saadaan puuroa omista jauhoista, Eino Ilmanen sanoo.

Yhteistyö Ilmasilla sujuu ilman, että toisen työstä tulee kummallaan sanomista. Vuonna 2008 opiston kurssilla valmistui Einon ja Anjan yhdessä tekemä kaappikello.

– Anja on se päällepäsmäri ja minä olen latvapään miehiä. Kannattelen lautaa, Eino nauraa.

Tunnelit mieleisiä matkakohteita

Työvuosinaan Anja oli 26 vuotta Toijalan kaupungilla varastonhoitajana. Työt loppuivat, kun kaupunki 90-luvulla vähensi väkeään. Eino on puolestaan kiertänyt maata panostajana.

–  Jo 60-luvulla olin Helsingissä tekemässä tunnelia, johon myöhemmin on yhdistetty maailman pisin makean veden tunneli, Päijänne-tunneli.

Eläkeläisenäkin hän katselee kallioita edelleen ammattimiehen silmin. Lomamatkoillakin tunnelit ja kaivokset ovat Einolle mieleisiä kohteita.

– Kyllä minä nautin, kun matkustimme Itävallassa. Ajoimme siellä kymmenen eri tunnelin läpi, joista pisin oli 18 kilometriä.

Kun venäläinen sukellusvene Kursk vuonna 2000 upposi, olivat Ilmaset samana vuonna matkalla Norjassa, jossa matkalaiset ajoivat bussilla 200 metrin syvyydessä olevaa tunnelia. Toisia paikka kauhistutti, mutta Einoa kiinnosti enemmän räjäytysjälki.

– Pitihän minun katsoa, minkälaista työtä pojat ovat siellä tehneet.

Anja kansalaisopistotöitä: leikkuulauta, isän pöydän kunnostaminen, ompelupöytä, vaatenaulakoita, kenkätelineitä, kirnun korjaus, saunajakkaroita, astiankuivausteline 1800-luvulta, työkalulaatikoita, keinutuolin päällystäminen, ikkunanpielien koristeet, tuolien päällystäminen, rahi, kaapin korjaus, pesukomootin korjaus, rengin kaappi.

Anjan ja Einon yhteisiä töitä: harmonin kunnostus, urkupillien teline, kirnun teline, separaattorin teline, sahtikuurnan alusta, käsisahrojen korjaus, kirkkoreen korjaus, vuodevaatelaatikoita, postilaatikkoteline, nimikylttejä.

Kotimuseo itselle ja suvulle

Ilmasten kotimuseoharrastus alkoi 1980-luvulla.  Yksi innoituksen lähde harrastukselle on ollut Anjan kotipaikka, Urjalan Perhon kylässä sijaitseva Hakalan tila, joka on nykyisin Ilmasten kesäpaikka. Myös ympäristö on historiallinen, sillä Hakala oli Perhon kylän ensimmäinen torppa. Tilalle Ilmaset ovat rakentaneet kotimuseon, joka valmistui vuonna 2009.

– Rakennuslupakin haettiin kotimuseolle. Teimme talon ihan itseämme ja sukua varten, mutta tämän tästä joku soittaa ja kysyy, että saako tänne tulla katsomaan, Ilmaset kertovat.

Muutamat kävijät ovat olettaneet, että Ilmaiset ovat rakentaneet museon asuintalokseen.

– Olen sanonut, että pidättekö te minua niin huonona, että muuttaisin romujen sekaan, Eino Ilmanen veistelee.

Kotimuseossa on tupakeittiö ja kaksi kamaria, jotka kaikki ovat jo täyttyneet vanhoista esineistä. Kotimuseon vanhin esine on kappa vuodelta 1721. Paitsi Anjan kotitilalta esineitä on hankittu myös sukulaisilta ja huutokaupoista.

– Harrastus on entisestään vaan kuumentunut, Eino Ilmanen myöntää.

Keräilyharrastus on täyttänyt myös ulkorakennukset. Uutta tilaa esineille on pian luvassa, sillä Einon kotitilalta on tänä syksynä siirretty vanha, 18 hirsikerroksen vilja-aitta Hakalan tilan pihapiirin. Myös Eino on varttunut lapsuutensa Perholla, Anjan naapurissa.

– Olen nainut vaimon aidan takaa, Eino tuumaa.

Kansalaisopiston ja kotimuseon lisäksi puuhaa riittää myös kesäpaikan puutarhatöissä. Pihapiirissä kasvaa 71 omenapuuta, joista viitisenkymmentä on emännän itse istuttamia tai jalostamia.