Silta Pirkanmaalle vihittiin 50 vuotta sitten

Sääksmäen silta, joka oli kolmen vuosikymmenen ajan Suomen pisin riippusilta, täyttää ensi viikon keskiviikkona 50 vuotta. Kun silta 16. lokakuuta 1963 vihittiin, hulmusi sen reunoilla kolmekymmentä siniristilippua ja juhlavaa tilaisuutta oli todistamassa tuhatpäinen yleisöjoukko.

Vihkiäistilaisuus alkoi Valkeakosken soittokunnan soitolla ja samaan aikaan lipuivat viereiseen lahdenpoukamaan vesibussit Aulanko ja Roine. Fanfaarien soidessa asettuivat sillan vihkijät ja kunniavieraat paikoilleen. Juhlaväen toivotti tervetulleeksi juhlatoimikunnan puheenjohtaja Huugo Puntila. Sääksmäen kunta oli sinivalkoisen nauhan leikkaamista varten teettänyt kupariset sakset, jotka oli hopeoitu Hopealinjan väreihin. Nauhan leikkasi ja sillan avasi liikenteelle kulkulaitosministeri Veikko Savela.

– Tämän sillan rakentaminen on insinöörikunnan taidonnäyte. Tämän tien ja Sääksmäen sillan suurin merkitys on yhdistää pääkaupunki ja koko eteläinen Suomi Hämeen kautta Satakuntaan ja Pohjanmaan lakeuksiin. Tämä tie siltoineen kuuluu maamme kauneimpiin ja on omiaan keräämään matkailijoita kauttaan kulkemaan, sanoi ministeri Savela.

Kutsuvieraiden joukossa olivat muun muassa Hämeen läänin maaherra Jorma Tuominen, ministeri Eemil Luukka, tie- ja vesirakennushallituksen entinen pääjohtaja Aku Kuusisto, vuorineuvos Juuso Waldén, sotilasläänin komentaja Lauri Könönen, Sääksmäen ja Valkeakosken kuntien johto sekä sillan tanskalaiset suunnittelijat Christian Ostenfeld ja insinööri Erik Kahlhauge.

Avaushetken jälkeen sai yleisö nähdä kolmen vesihiihtäjän kiitävän sillan alitse. Kutsuvieraat siirtyivät punaista mattoa myöten vesibusseihin, jotka veivät heidät juhlalounaalle Vanajan selälle.

Tanskalaisten suunnittelema

Sillan suunnitteli tanskalainen insinööritoimisto Chr. Ostenfeld & W. Jønson. Sen perustavat työt teki TVH tammikuussa 1961 ja terästyöt aloitti maaliskuussa 1962 Rauma-Repola. Siltaan meni terästä lähes 900 tonnia ja yli 4900 kuutiota betonia, Siltaköysiä siltaan meni yli 9 kilometriä.. Sillan rakentaminen maksoi 270 miljoonaa markkaa.

Sääksmäen 3-aukkoisen sillan pääjänne on 155 metriä ja reunajänteet 25 metriä kumpikin. Sillan leveys on 16 metriä. Sääksmäen siltaa peruskorjattiin vuosina 2003–2005, ja se otettiin korjauksen jälkeen virallisesti käyttöön 10. lokakuuta 2005. Peruskorjaukseen sisältyi muun muassa sillan jalkakäytävien ja valaistuksen uusiminen, maalaus ja ajoradan kaventaminen 7,5 metrin levyiseksi.

Valkeakoski sai tien väännön jälkeen

Vuonna 1938 määritelty 3-tie kulki Helsingistä Hämeenlinnan kautta Vanajanselän itäpuolta Hattulan, Pälkäneen ja Kangasalan kautta Tampereelle. Viisitoista vuotta myöhemmin yhteyttä Hämeenlinnasta Tampereelle haluttiin parantaa.  Aluksi vaihtoehtoja oli kolme: Toijalan, Valkeakosken tai Pälkäneen kautta. Toijalan vaihtoehto putosi pois ensimmäisenä. Hämeen lääninhallituksen mielestä se oli kahta muuta pidempi ja kalliimpi vaihtoehto.

Kovin taisto tielinjasta käytiin sitten Valkeakosken ja Pälkäneen välillä.  Valkeakoski-vaihtoehdossa kädenvääntöä aiheutti myös Rapolan muinaismuistoalueen kohtalo. Pälkäne-vaihtoehto oli selvästi halvempi, mutta lopulta päätös koitui Valkeakosken hyväksi muun muassa siksi, että tie haluttiin mieluummin viedä teollisuuspaikkakuntien kuin ”taantuvien maalaispitäjien” kautta. Joulukuussa 1958 valtioneuvosto vahvisti tien rakennettavaksi ns. Uittamon linjaa noudattavaksi ja työt aloitettiin välittömästi.

Vankisiirtola Uittamolle

Aluksi Uittamon sillan nimisenä kulkeneen Sääksmäen sillan ja sille johtavan puolitoista kilometriä pitkän pengertien rakentaminen oli suuri urakka. Niiden, kuten koko Hämeenlinna – Valkeakoski tieosuuden rakentamiseen käytettiin osin vankityövoimaa. Valkeakoski-Tampere-osuus tehtiin työttömyystöinä.

Vankisiirtolat sijoitettiin Kalvolan Kankaantaan ja Sääksmäen Uittamon sekä Vallon kyliin.

Uittamon vankisiirtola pystytettiin Paavo ja Aatto Alfthanin omistamalta tilalta vuokratulle alueelle, jonne tuotiin parakit 120 vangille, toimistot, muonittajien majoitustilat, korjaamo, kellari sekä varasto- ja liiterirakennukset. Uudenlaisissa vankisiirtoloissa ei ollut kiinteää vartiointia ja työstä maksettiin palkkaa.

– Karkaaminen ei ollut siirtoloissa mitenkään erityinen pulma. Vangeista etenkin vanhimmat ahkeroivat työssään ja elivät säästeliäästi, että rahaa kertyi vapautumisen varalle mahdollisimman paljon, kertoo Uittamon siirtolan työmaatoimistossa työskennellyt Marja Liisa Sirola.

Uittamon siirtolan vangit rakensivat tieosuudelleen muun muassa venealikulun ja olivat tekemässä sillan perustustöitä. He rakensivat erillisenä työnä myös yhdystien Uittamolta Toijalaan. Tarttilassa asunut Antti Nikkilä muistelee työmaan vankeja kirjassa Saarioispuolen Omat jutut.

– Minkäänlaista häiriötä ei vangeista ollut, he olivat omissa oloissaan leirillä. Jos siellä olisi ollut yhtä suuri joukko vapaita miehiä, niin luultavasti kylällä olisi ollut häiriöitä aika lailla. Leirillä oli myös mieskuoro. Kerran erikoisen kauniina juhannusaattona vangit olivat Vanajan rannassa ja lauloivat Finlandia-hymnin. Sellaista konserttia ei ole ennen eikä jälkeenpäinkään Sääksmäellä kuultu.

Silta helpotti elämää

 Silta ja sen kautta kulkenut 3-tie yhdistivät Etelä-Suomen muuhun maahan. Myös asiointi nyt jo entisen Sääksmäen kunnan eri puolilla Vanajavettä olleiden osien, Kirkonpuolen ja Saarioispuolen. välillä helpottui. Ennen siltaa Saarioispuolella asuneet pääsivät muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan kirkkoonsa tai asioimaan kunnantalolle vain sulan veden ja jäiden aikaan. Rospuuttoaikana matka jouduttiin tekemään maanteitse Toijalan, Konhon ja Valkeakosken kautta. Matkaa kertyi noin 36 kilometriä.

– Jos halusin päästä puolelta päivin alkavaan kokoukseen Sääksmäen kunnantalolle, piti lähteä kotoa aamulla 8.30, vaihtaa linja-autoa Toijalassa ja uudelleen Valkeakoskella. Matka kuuden kilometrin päässä olevalle kunnantalolle kesti pari tuntia, kertoi agronomi Lauri Retulainen Toijalan Seutu-lehdessä lokakuussa 1963.

Kantalan kylässä asunut sähköasentaja Väinö Seppälä kävi työssä Kirkonpuolella.  Matka toiselle puolen järveä sujui kesäisin veneellä ja talvisin jäitä myöten. Seppälä opasti usein kelirikkoaikana Sääksmäen vanhainkodissa sairaanhoitajana työskennellyttä Lahja Kantalaa mistä kohden oli paras mennä yli järven. Sillan rakennusvaiheessa he saivat erikoisluvat keinotella itsensä keskeneräisen sillan lankkuja myöten yli.

– Se oli kyllä aika hurjaa. Pelkäsin kamalasti. Vesi lainehti siellä alapuolella. Edellä kulki yksi vanki ja takana toinen ja koko ajan he hokivat, ettei saa katsoa alas. Mutta hyvin siitä aina selvittiin. Oli se aika juhlavaa, kun silta sitten valmistui, ja siitä pääsi pyörällä tai autolla, kertoo Lahja Kantala.

Marja Liisa Sirolan (Seppälä) jokapäiväinen koulumatka alkoi noin viiden kilometrin polkupyörä-, kelkka-, hiihto- tai maitoautokyydillä lähimmälle linja-autopysäkille.

– Kävin oppikoulua Toijalassa ja lähimmät pysäkit olivat Tarttilassa ja Linnaisissa. Valkeakoskelle kouluun meno olisi ollutkin lähes mahdotonta, kertoo Sirola.

Ennen sillan tuloa Saarioispuolen vainajat kuljetettiin kirkolle hautausta varten venekyydillä. Muun muassa Hiittiössä asunut kalastaja Jaakko Kolari vei usein veneellään arkkuja järven yli.

Moottoritie muutti liikennevirrat

Uusi 3-tie Helsingistä Tampereelle oli valmis vuonna 1964. Se lyhensi matkaa 28 kilometriä ja helpotti kulkemista pitkäksi aikaa.  Jatkuva autoistuminen ja liikenteen kasvu 1980-luvulla johtivat siihen, että 3-tie ruuhkautui yhä pahemmin ja tuli aika suunnitella moottoritietä.

Senkin linjauksesta Hämeenlinnan ja Tampereen välillä riideltiin vuosia. Lopulta linjaukseksi valittiin Toijalan kautta kulkenut vaihtoehto, jossa Vanajavesi ylitetään Konhossa.

Moottoritie Helsingistä Tampereelle oli valmis ja avattiin liikenteelle 12. lokakuuta 2000.

Matkailuvaltti oli ja meni

Sääksmäen sillasta ja sen ympäristöstä tuli sillan ansiosta vuosikymmeniksi suosittu matkailukohde. Siltaa tultiin ihailemaan kaukaakin. Sen lähikallioilla paistateltiin päivää luonnosta nauttien.

Nuoriso telttaili alueen niemillä, kallioilla ja saarilla. Romantiikkakin kukki. Tämän lehtijutun kirjoittajaakin kosittiin Sääksmäen sillalla juhannuksena 1966.

Sillan kahden puolen olevat ravintolat elivät kukoistuskauttaan. Vasta moottoritien valmistuminen muutti tilanteen. Liikenne vanhalla kolmostiellä hiljeni, samoin matkailijoiden määrä Sääksmäen silloilla. Vanha kolmostie on nykyisin seututie 130 ja se toimii moottoritien rinnakkaistienä ja erikoiskuljetusreittinä.  Sen keskimääräinen liikennemäärä Valkeakosken kohdalla on noin 2200 ajoneuvoa vuorokaudessa. Siitä on raskaan liikenteen osuus noin 11 prosenttia. Tänä päivänä alueen parkkipaikat ruuhkautuvat vain, kun kalastajat ja pilkkijät pitävät kisojaan Vanajavedellä. Auringonpalvojia toki näkee kallioilla vieläkin.