Muistatkos, kun…?

Profile Image of Akaan Aatami

Valkeakosken Haka taisteli kunniakkaasti sarjansa kakkoseksi. Tulee toinenkin vuosi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Seinäjoki oli parempi koko sarjassa, ja siksi se nousee Veikkausliigaan. Tulevaisuudessa kova työ palkitaan. Tarvitaan vaan se kova työ kaikilta osallisilta: omistajilta, valmentajilta, uskollisilta kannattajilta ja pelaajilta. Vielä ei ollut Hakan aika, mutta se tulee.

On aivan turhaa muistella edellisen kauden kahden pallon tapausta. Se on päätetty ja pisteet jaettu. Perusteluita on puoleen ja toiseen. Itku ei auta.

On aivan turha jossitella Seinäjoen pisteitä. Yksi toimielin vei pisteet ja toinen ne palautti. Kolmesta kolmeen. Se, että muutoksenhakulautakunta ei ottanut asiaa käsiteltäväkseen, ei ole täysi yllätys sekään. Eihän ole valitusta, mitä käsitellä, jos kerran kajaanilaiset vaatimuksensa peruivat.

Jälkimmäisen tapauksen osalta tosin täytyy hieman ihmetellä, miten sellainen tilanne pääsee syntymään. Joko säännöt ovat epäselvät tai sitten on tapahtunut jotakin perin kummallista.

Yhtäkaikki: pelaamalla matsit voitetaan, sarjat sitäkin suuremmalla syyllä – juuri pelaamalla.

***

Pirkanmaan Aluepelastuslaitos kumppaneineen järjesti muistiseminaarin. Joka päivä 36 suomalaista saa etenevän muistisairauden diagnoosin. Se tarkoittaa, että muutamassa vuodessa muistisairaiden määrä kasvaa kaksinkertaiseksi. Asia on vakava.

Tilaisuudessa esitelmöinyt oppinut lääkäri antoi yksinkertaisen viestin: mitä nopeammin sairaus saadaan diagnostisoitua, sen paremmin hoito puree. Ja kääntäen: jos sairaus on edennyt liian pitkälle, voi olla vaikea keksiä juuri mitään konstia asian auttamiseksi.

Seminaari oli siis vakavaa asiaa tulvillaan. Sattui siinä kuitenkin hauskaakin. Nähkääs: tohtori poistui kesken tilaisuuden, koska hänellä oli iltapäivällä toinen velvollisuus. Pian hänen poistumisensa jälkeen puhelin pirahti soimaan paikassa, jossa tohtori oli äsken istunut. Nokkela pelastuspäällikkö vastasi puhelimeen, selvitti asian ja antoi rivakalle palotarkastajalle tehtävän: tohtori meni Helsingin junalle, on aikaa, toimita hänelle. Ja tarkastajahan toimi!

Samassa hetkessä hän oli juna-asemalla. Vaunu vaunulta laukkaa pitkin laituria, kunnes – huoh! – tohtorin vaunu löytyi. Nyt katsoivat tarkastaja ja tohtori toisiaan. Mitäh ny?, sanos tamperelainen. Samassa tohtori äkkäsi asian. Hän ilmaantui nopeasti asemalaiturille, otti puhelimensa vastaan, kiitti mitä parhaimmin ja totesi: ”Kuten huomaatte, minä tiedän mistä minä puhun!”

Muistisairaus on vakava asia. Kaikki eivät ota sitä yhtä kepeästi, kuten teki muuan viialalainen herrasmies. Hän kun näet juoksenteli ehtoot pitkät naisten perässä, vaikka ei yhtään muistanut minkä takia!

***

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Elämä on siitä mielenkiintoinen juttu, että se tuo eteen uusia rooleja. Seuraavaa kolumnia kirjoittaessa kellossa voi soida kokonaan toinen ääni. Elämä on.