Hopeasadetta vauhtilaisilla Toijala Junior Gameseissa

Toijalan urheilukentällä nautittiin sunnuntaina 11.8. mitä parhaimmasta yleisurheilutapahtumasta Moskovan MM-kisojen ohessa, kun runsaat 150 urheilijaa eri puolelta Suomea kisasi Toijala Junior Gameseissa 7-19-vuotiaiden sarjoissa.

Toijalan Vauhti on järjestänyt Toijala Junior Games -kisoja 1980-luvun loppupuolelta lähtien. Kisat ovat vakiinnuttaneet paikkansa monen urheilijan kilpailukalenterissa, ja sukupolvenvaihdoskin on ehtinyt tapahtumaan, sillä alkuaikojen kilpailijat ja toimitsijat tuovat nyt omaa jälkikasvuaan kisoihin.

Oman jännityksensä kisapäivään tuo aina se, että näihin kisoihin tullaan sekä läheltä että kaukaa. Pirkanmaalaisten seurojen lisäksi Toijalaa kohti oli lähdetty tälläkin kertaa aamun varhaisina tunteina muun muassa pääkaupunkiseudun seuroista Helsingistä, Espoosta ja Hyvinkäältä sekä Lahdesta, Lappeenrannasta, Kotkasta, Jyväskylästä ja Turun seudulta. Kilpailupäivää suosi aurinkoinen ja lämmin sää – aamun hernerokkasumun ja pitkän sadekauden jälkeen.

Osallistujamäärä oli ilahduttavan suuri, vaikkei parin edellisvuoden määrään eli noin pariin sataan urheilijaan ihan yllettykään. Päällekkäiset kilpailut, kuten 19-sarjan SM-kisat ja muutamien piirien sisulisähuipentumat ilmeisesti karsivat osallistujamäärää. Kisatunnelmasta tämä ei kuitenkaan ollut millään lailla pois. Palkintoja jakaneella Akaan kaupungin vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajalla Antti Maijalalla olikin tiivis, mutta mukavatyörupeama hoidettavanaan – kuinka monta tulevaisuuden huippu-urheilijaa tuli siinä nelituntisen urakan aikana käteltyä, jää nähtäväksi.

Vauhtilaiset ja valttilaiset mitalikannassa

Vauhtilaiset menestyivät isossa kilpailijajoukossa erinomaisesti, sillä hopea- ja pronssisijoituksia kirjattiin kaikkiaan parikymmentä. Erityisen runsasta osallistuminen oli 9- ja 11-vuotiaiden tyttöjen sarjoissa. Yksittäisessä lajissa saattoi kisailla parhaimmillaan kolmattakymmentä urheilijaa, minkä vuoksi toimitsijoiden selät olivat välillä koetuksella. Kun jokaisella kilpailijalla on neljä lajisuoritusta, tietää se toimitsijalle yhteensä liki sataa kumarrusta tai kyykistystä per  kilpailu.

Isoimpien kilpailuryhmien keskeltä voidaan nostaa esille muutamien vauhtilaisten suorituksia. Sirkku Näsi sijoittui 11-vuotiaiden tyttöjen pituudessa toiseksi 23 kilpailijan joukossa tuloksella 4,23, ja kuulassa tytön sijoitus oli kolmas tuloksella 7,62, kun kilpailijoita oli kaikkiaan 21.

Jonna Uolamo sijoittui T9-sarjan pituudessa 14 kilpailijan joukossa kolmanneksi tuloksella 3,23, ja Vauhdin tytöt Aava Häyrynen ja Aino Anttonen olivat heti seuraavilla sijoilla. Myös junnukeihäässä kolmikon järjestys oli sama alkaen Jonnan neljännestä sijasta, ja kaikkien tulokset olivat 10 metrin tuntumassa.

13-vuotiaiden tyttöjen 1000 metrillä Vauhdin tytöt Anniina Mahkonen, Sini Tirri ja Laura Anttonen pitivät myös Vauhdin värejä hyvin esillä.

Yleisurheilu on tyttövoittoinen harrastus poikien pelatessa jalkapalloa, mutta on Vauhdissa lahjakkaita yleisurheilijapoikiakin. Esimerkiksi Joni Uolamo urakoi P13-sarjassa kolme lajia ja lisäksi P17 sarjan seiväshypyn. Joni saavutti mitalisijat 60 metrillä ja korkeudessa ja hyppäsi seipäässä tuloksen 270; Topias Listo ja Saku Raudanpää puolestaan juoksivat pitkillä matkoilla omissa sarjoissaan hopealle.

Viialan Valtin urheilijoista Kerttu Niinimäki saavutti 11-vuotiaissa tytöissä kaksi hopeatilaa, 60 metrillä ajalla 9,28 ja kuulassa tuloksella 8,88. Alina Henttonen 7-vuotiaissa tytöissä sijoittui kolmanneksi pallonheitossa, ja Juho Veikkolaisen sijoitus 11-vuotiaiden poikien kiekossa oli samoin kolmas tuloksella 20,73.

Kesä lähenee loppuaan, mutta Vauhdin yleisurheilukesä sen kuin tiivistyy. Edessä ovat vielä Hippo-kisat sunnuntaina 18.8., Akaan kaupunginmestaruuskisat 27.8., Viialassa järjestettävä Akaa-Lempäälä-Nokia-kuntaottelu 5.9. sekä seuran omat naisten ja miesten 7-/10-ottelut kuun vaihteessa.

Kuluneella viikolla torstaina 15.8. käytiin myös Viialan Valtin ja Toijalan Vauhdin keskinäinen ”Suomi-Ruotsi-maaottelu” eli Valtti-Vauhti-ottelu Viialan urheilukentällä.

Edellä luetellun rutistuksen jälkeen vauhtilaiset keskittyvät 21. syyskuuta järjestettävän, Suomen juoksukartalla täysin uuden hölkkätapahtuman eli Akaan Mesihölkän järjestelyihin.

Toijala Junior Gamesien kokonaistulokset löytyvät Toijalan Vauhdin kotisivuiltahttp://toijalanvauhti.yhdistysavain.fi/.

 

Tuulikki Moisio

Toijalan Vauhdin Sara Mäkinen hyppäsi 11-vuotiaiden tyttöjen pituudessa tuloksen 2,88. Kuva: Jarno Renko.
Toijalan Vauhdin Sara Mäkinen hyppäsi 11-vuotiaiden tyttöjen pituudessa tuloksen 2,88. Kuva: Jarno Renko.
Poikien 1000 metrillä 11- ja 13-vuotiaat pojat lähetettiin matkaan yhtä aikaa. Numerolla 577 juossut P11-sarjan Jesse Alanko Tampereen Pyrinnöstä lähti matkaan kovalla vauhdilla, mutta maltillisesti aloittanut P13-sarjan Konsta Viitasalo Nokian Urheilijoista (nro 537) ohitti lopulta Jessen ja voitti oman sarjansa ajalla 3.34,55. Kuva:  Jarno Renko.
Poikien 1000 metrillä 11- ja 13-vuotiaat pojat lähetettiin matkaan yhtä aikaa. Numerolla 577 juossut P11-sarjan Jesse Alanko Tampereen Pyrinnöstä lähti matkaan kovalla vauhdilla, mutta maltillisesti aloittanut P13-sarjan Konsta Viitasalo Nokian Urheilijoista (nro 537) ohitti lopulta Jessen ja voitti oman sarjansa ajalla 3.34,55. Kuva: Jarno Renko.