
Kotijoukkue FC Teivo sinnitteli aikansa vierasjoukkue Toijalan Pallo-49:ää vastaan, joutuen kuitenkin lopulta taipumaan. Teivo on edelleen sarjassa ilman pisteitä, kun TP-49 otti voiton maalilukemin 3–5 (1–2).
Jalkapallon Tampereen piirin neljännen divisioonan ottelu pelattiin viime lauantaina Ylöjärven Soppeenharjun jalkapallonurmella. Peli noudatti tältä alkukaudelta tutuksi tullutta kaavaa. Toijalan Pallon ärhäkkää ja röyhkeää hyökkääjää Vesa Pajulaa ruokittiin hyvillä syötöillä. Niinpä painajaiseksi muodostui tämäkin ottelu Topan vastustajan takalinjoille. Lohkon ykköstykki rokotti kotijoukkuetta neljällä osumalla. Jo neljän minuutin kohdalla Teivon puolustajien keskinäinen pallottelu päättyi nolosti isoon mokaan. Hiljaiseen poikittaissyöttöön pääsi Pajula väliin 0–1.
Ville Ojala vastasi kahdesta hienosta läpisyötöstä, joista kymppipaita karkasi helposti. Maalisyötön sai nimiinsä myöskin Toni Niskala.
Eipä oteta kuitenkaan mitään pois ylöjärveläiseltä kotijoukkueelta, joka käytti hyvin vieraiden tarjoamia mahdollisuuksia parempaankin lopputulokseen. Topa-valmentaja Antti Vallo varoitteli taktiikkapalaverissaan kotijoukkueen vähättelyn vaarallisuudesta.
– Teivo ei ihan mikään kävelemällä kaatuva joukkue ole. Vaikka nolla on pistesarakkeessa, mitään rökäletappioita ei ole tullut.
Oikeassahan lohkon kokenein valmentaja oli. Alkaalaiset menivät ihan liian helposti vastustajan kävelyvauhtiin mukaan. Puuroutunut peli tarjosi ylöjärveläisille joitakin mahdollisuuksia, ja jopa kolme maalia.
Kotijoukkue onneksi hiukan väsähti, ja lahjoitteli palloja helpostikin vieraille. Hyvässä vireessä oleva Toijalan Pallon Vesa Pajula löydettiin syötöillä onneksi riittävän usein. Kauden avausmaalinsa tehnyt joukkueen kapteeni Jukka–Pekka Jyrämö oli se Topan toinen maalintekijä.
FC Teivolta onnistuivat Anton Koivisto, Juuso Jokinen sekä Antti Heikinsuo.
Tähdet Topan parhaille jakoi nykyisin Ylöjärven Ryhdin ikämiesjoukkuetta edustava Topan ex-pelaaja Janne Kaivoluoto: 3 V. Pajula; 2 T. Niskala; 1 J-P Jyrämö.
Jukka Koskinen
Viialan Peli-Veikot tehokkaana
Viialan Peli-Veikot pysyy edelleen Tampereen piirin viitosdivisioonan ihan terävimmän kärjen takana. Peli-Veikot otti vakuuttavan 4–0 (1–0) voiton vieraastaan Janakkalan Pallosta. Viime perjantain ottelussa Viialan urheilukentällä joukkueen maalit merkittiin seuraaville pelimiehille: Miikka Innala 2, Jesse Isohuhta 1, Jani Ranta 1.
Lohkon kärjessä puhtaalla pelillä on tamperelainen TamU-K. ViiPV on kakkosena.
Jukka Koskinen