Topan junnuturnaus onnistui mainosti

 

Topan F8-juniorit juhlivat avauspelissä niukkaa yhden maalin voittoa paikallisvastustaja Viialan Peli-Veikoista.
Topan F8-juniorit juhlivat avauspelissä niukkaa yhden maalin voittoa paikallisvastustaja Viialan Peli-Veikoista.

Toijalan Pallo -49:n kaksi juniorijoukkuetta järjestivät toissa viikonloppuna 16 joukkueen turnauksen Keskusurheilukentällä. Vuosina 2004 ja 2005 syntyneiden sarjassa oli kummasakin kahdeksan joukkuetta, ja järjestelyistä vastanneen Heidi Kinnarin mukaan kaikki meni auringonpaisteessa hyvin.

– Paikalla oli noin 160 junioria, ja puitteet ja kentät saivat vierailijoilta kehuja jo heti aamusta. Myös jälkikäteen tuli palautetta onnistuneesta turnauksesta.

Topalaisten vanhempia oli talkoissa toistakymmentä. Joukkueille kertyneillä rahoilla maksetaan muun muassa majoitus- ja ruokakuluja, kun molemmat ikäluokat lähtevät syyskuun puolessa välissä Espooseen turnausmatkalle ja juhlimaan kauden päätöstä.

Topan 2004 syntyneet F8-juniorit potivat vielä talvella pelaajapulaa, mutta sittemmin rivit ovat täydentyneet.

– Kesälläkin on tullut kolme neljä pelaajaa lisää, kertoo Heidi Kinnari.

Aleksi Sorsa oli maalivahtina Topan F8-junnujen avausvoiton takuumies monilla ratkaisevilla torjunnoilla.
Aleksi Sorsa oli maalivahtina Topan F8-junnujen avausvoiton takuumies monilla ratkaisevilla torjunnoilla.
Maalinteon riemua Topan F8-junioreiden avauspelissä.
Maalinteon riemua Topan F8-junioreiden avauspelissä.