Jere Bergius ja Olli Rannikko illan seiväskisassa

Toijalan urheilukentällä pidetään tänään perjantai-iltana Toijalan Vauhdin järjestämät aikuisten yleisurheilukisat eli Kesän Kansalliset. Erityisesti miesten seiväshyppykisasta on kehkeytymässä mielenkiintoinen, sillä kilpailuun on ilmoittautunut ennakkoon 10 hyppääjää. Mukana ovat Suomen kärkikastiin kuuluvat Tampereen Pyrinnön Jere Bergius sekä Nokian Urheilijoiden Olli Rannikko.

Bergiuksella on tavoitteenaan Moskovan MM-kisojen tulosrajan ylitys. A-raja kisaan on 570, ja Bergiuksen oma ennätys on 572 viime vuodelta. Viime vuoden Kalevan Kisojen hopeamitalisti Olli Rannikko (ennätys 538) antaa Jerelle varmasti hyvän vastuksen. Kisassa on mukana myös useita muita viisi metriä ylittäneitä hyppääjiä.

Myös Toijalan Vauhdin omat huiput Nelli Toivo ja Noora Toivo ovat mukana kansallisissa osallistuen 100 ja 200 metrille. Heidät haastavat Tampereen Pyrinnön nuori, vasta 17-vuotias juoksijalahjakkuus Eliisa Räsänen sekä Nakkilan Vireen 21-vuotias Jenni Jokinen, jolla on ilmoittautuneiden joukosta kovin tilastotulos, 11,85. Tämä Jokisen oma ennätys syntyi viime sunnuntaina Leppävaaran kisoissa.

Kilpailuihin on ilmoittautunut ennakkoon runsaat 60 kilpailijaa. Etenkin juoksulajeissa osanotto on runsasta, ja juoksueriä tullaankin näkemään useita.

Kilpailut alkavat kello 18, mutta seiväshyppääjät aloittavat urakkansa jo puoli tuntia aiemmin eli klo 17.30.

 

Tuulikki Moisio

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?