Positiivisia tapahtumia

Miksi ihmeessä suhtautuisin asioihin positiivisesti? Negatiivinen kriittisyys on paljon helpompaa, ja sitä pidetään vieläpä älykkyyden merkkinä. Pidämme usein harkitsevana ja viisaana sitä, joka eniten löytää huonoja puolia ja epäilee koko hankkeen onnistumisen mahdollisuuksia. Vallalla on valitettavasti vähättelyn, epäilemisen ja epäonnistumisen kulttuuri.

Me hämmennymme, kun tapaamme ihmisen, joka hymyilee aurinkoisesti, näkee asioissa pääsääntöisesti hyviä puolia, ottaa muihin rohkeasti kontaktia ja toimii aktiivisesti jonkun asian hyväksi. Tavattuamme taas ongelmakeskeiseen harmauteen taipuvaisen lajitoverimme kerromme hänellekin kohtaamisestamme edellä mainitun positivistin kanssa suunnilleen tähän tapaan: ”Tapasin yhden bimbon. Naama täynnä hampaita se tyhjäpää vakavissaan väitti, että Akaassa kannattaa järjestää tapahtumia. On varmaan rantaruottalaisia tai käyttää ainakin prozaccia, kun on niin yli-iloinen, eikä raukka ymmärrä, ettei täällä kukaan mihinkään tahdo osallistua, kun on lamakin tulossa. Meinasin sille sanoa, että an olla jo, mutta en raaskinut poloisen mieltä pahoittaa.”

Suunnilleen näin olen kuullut jo useamman suhtautuvan kesätapahtumia Akaaseen puuhaaviin pääasiallisesti kolmannen sektorin toimijoihin ja itse tapahtumiin. Lupasin itselleni etten lähde tähän mukaan, vaan otan kesästä, sen tapahtumista ja positiivisuudesta kaiken irti. Akaan nettisivuilta (http://www.akaa.fi/ajankohtaista/) löytyi jo valtaosa kesän tapahtumista, vain muutama tapahtuma oli järjestäjiltä unohtunut kyseiseen markkinointifoorumiin ilmoittaa. Huomasin, että Akaassahan on hyvä pöhinä päällä. Päätin hymyssä suin osallistua ainakin näihin; Viialan markkinat 25.5, Luttusten lastenkonsertti 26.5, Toijalan markkinat 6.-8.6, Hunajaviikon päättävät hunajahulinat ja samana päivänä järjestettävä Asuminen Akaassa -tapahtuma 31.8.

Lisäksi käyn katsomassa paikallista futista, Aikamatka Akaasta -näyttämöllisen kuoroteoksen, Housut pois -musikaalin ja useamman kuin yhden MM-lätkäpelin Kinolla. Aion lisäksi innostuneesti kertoa näistä tapahtumista tuttavilleni ja rohkaista myös ulkopaikkakuntalaisia osallistumaan niihin.

Haastan kaikki akaalaiset valitsemaan omat suosikkinsa tarjonnasta ja kokeilemaan positiivista aktiivisuutta, joko tapahtumaa järjestäen tai siihen osallistuen. Lisäksi haluan kiittää jo nyt kaikkia teitä aktiivisia ja positiivisia ihmisiä, jotka Akaan tapahtumarikkaan kesän mahdollistavat.

Tällaisen kesän jälkeen osaamme suhtautua kaikkeen muuhunkin ainakin vähän positiivisemmin. Sen sijaan että kerromme muualla asuville tuttavillemme harkitsevamme muuttamista Akaasta, koska kaupungin talous ei ole vakaalla pohjalla ja koska kouluissa on sisäilmaongelmia, ryhdymmekin jatkossa suosittelemaan Akaata asuinpaikkana kaikille. Siten saamme parhaiten taloutemme kuntoon ja niiden kohta remontoitujen koulujen käyttöasteet sille tasolle, ettei remontti mennyt hukkaan.

 

Tuomo Smått

Kirjoittaja on akaalainen valtuutettu (kok)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?