TT:n Jari Rantanen racketlonin Akaan mestariksi

Racketlonin Akaan-mestari Mika Rantanen (oik.) ja hopeamitalisti Mika Repo.

Racketlonin Akaan-mestari Mika Rantanen (oik.) ja hopeamitalisti Mika Repo.

Toijalan Tenniksen Jari Rantanen Viialasta voitti racketlonin Akaan mestaruuden, joka ratkottiin 3.3. Toijalan monitoimihallilla.

Racketloniin eli mailapelien neliotteluun kuuluvat lajit ovat pöytätennis, sulkapallo, squash ja tennis. Lajit pelataan tietyssä järjestyksessä siten, että koko ajan siirrytään kevyemmästä mailasta painavampaan ja lyhyempikestoisesta pidempikestoiseen suoritukseen. Jokaisessa lajissa noudatetaan pistelaskussa pöytätenniksen vanhaa sääntöä eli erä pelataan 21 pisteeseen. Lopputuloksissa kaikkien neljän lajin pisteet lasketaan yhteen.

Toijalan Tennis ry toimi järjestäjänä turnauksessa, johon kutsuttiin kahdeksan lähikuntien mailapelitaituria. Osallistujamäärä haluttiin rajoitta kahdeksaan, jotta turnaus saadaan läpivietyä yhdessä päivässä. Pelaajat jaettiin arvalla kahteen alkulohkoon, joista ratkottiin lohkojen kaksi parasta välieriin.

48 pelatun mailapelierän jälkeen lohkojen voittajiksi selviytyivät Jussi Ylönen Lempäälästä ja Jari Rantanen Viialasta. Lohkojen kakkosiksi selviytyivät Jussi Alhorinne ja Mika Repo Valkeakoskelta.

Välierät pelattiin ristiin lohkojen välillä, jotta voitiin varmistua kahden parhaan pelaajan pääsystä finaaliin. Ensimmäisessä välierässä Valkeakosken Tenniksen Mika Repo haastoi Toijalan Tenniksen Jussi Ylösen. Mika Repo voitti kolme ensimmäistä lajia tasaisen vahvalla pelillään. Jussi voitti tenniksen, mutta yhteispisteet eivät riittäneet finaalipaikkaan.

Toisessa välierässä Valkeakosken Tenniksen Jussi Alhorinne haastoi Toijalan Tenniksen Jari Rantasen. Jussi dominoi pöytätennistä, mutta Jari yllätti sulkapallossa ottamalla jatkopalloilla voiton. Squashin ja tenniksen ollessa Jarin vahvimpia lajeja irtosi Jarille finaalipaikka perussuorituksella tenniksessä. Jussien kaulaan ripustettiin palkinnoksi hävityistä välieristä Akaan mestaruus pronssimitalit.

Finaalissa Mika Repo hallitsi odotetusti pöytätennistä ja sulkapalloa antaen kuitenkin Jari Rantaselle 20 pistettä. Tilanne kahden lajin jälkeen oli 42–20 Mikalle. Jari ja Mika ovat tenniksessä samantasoisia, joten Jarin oli voitettava squash näytöstyyliin pysyäkseen mukana taistelussa. Jari voitti squashin varmalla huolellisella pelillä 21–5. Päätöslajin alkaessa Mika johti kuudella pisteellä. Jari aloitti tennisottelun vahvasti lyömällä itsensä 6–0-johtoon. Jarin tasainen pelaaminen piti ottelun loppuun asti.

Järjestävän tahon iloksi Jari Rantasen kuuden tunnin mittainen mailapeliurakointi palkittiin Akaan mestaruudella numeroin 62–57. Hopeamitali ripustettiin Mika Revon kaulaan.

Kaikki kahdeksan ottelijaa kehuivat Akaan monitoimihallin tilojen soveltuvuutta turnauksen järjestämiselle. Pirkanmaalla vain Tampereen tenniskeskus omaa monitoimihallimme lisäksi resurssit racketlon-turnauksen järjestämiseen.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?