SPR neuvoi ensiavun antamisessa

Toijalan osasto järjesti viime keskiviikkona Punaisen Ristin viikolla kaikille avoimen Auttaja-kurssin 140-vuotisen olemassaolonsa kunniaksi. Kurssilla saatiin oppeja tiiviissä paketissa tukehtumisen estämisestä, kylmyydeltä suojaamisesta, hengitysteiden turvaamisesta onnettomuustilanteessa ja verenvuodon tyrehdyttämisestä. Kurssilaiset pääsivät myös harjoittelemaan käytännössä ensiapuoppeja.

Myös Viialassa ja Kylmäkoskella järjestettiin vastaavat kurssit peräkkäisinä päivinä.

Toijalassa kurssille osallistuneet Tarja Vauto-Juhalalle ja Pirjo Talja-Kainulaiselle kurssin opit olivat lähinnä vanhan kertaamista, sillä he ovat käyneet kursseilla ennenkin.

– Kertaaminen on hyvä. Näitä pitää harjoitella monta kertaa, että ne tulevat automaattisesti muistista, Talja-Kainulainen totesi.

Myös Pentti Railovesi oli tyytyväinen kurssin antiin. Hänellä on ollut oikeassa elämässä tilanteita, joissa ensiapua on tarvittu.

Toijalan osastolaiset kertoivat, että suunnitteilla on kaikkien kolmen Akaan osaston yhdistäminen. Asia on käsitelty osastojen vuosikokouksissa, joissa oltiin yhdistymisen kannalla. Lopullisen päätöksen asiasta tekee SPR Hämeen piirihallitus kokouksessaan tänään keskiviikkona.

Jo nyt Toijalan ja Viialan osastot tekevät yhteistyötä ensiapuryhmien kesken. Ensiapuryhmä toimii parittomien viikkojen keskiviikkoina vuorotellen Toijalassa ja Viialassa.

– Muutenkin ensiapuryhmät tekevät yhteistyötä Valkeakosken ja Urjalankin kanssa, kurssittamassa ollut Leila Koskela kertoo.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?