Keskustelu vuoden 1918 sisällissodasta, kansalaissodasta, vapaussodasta, kapinasta ja punakapinasta Suomessa sai merkittävän lisän Urjalan Pentinkulman päivillä viime torstaina. Kirjailija Lasse Lehtinen, kansanedustaja Anna Kontula, Varkauden museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melaranta ja emeritusprofessori Yrjö Varpio saivat paneelissa aikaan uusia näkökulmia esille tuovan keskustelun. Vähäinen ansio paneelin onnistumisessa ei ollut paneelin vetäjä tutkija Marko Tikalla, joka osasi vetää oikeasta narusta.
Kirjailija Väinö Linnan Täällä Pohjantähden Alla –trilogia oli vaikuttava teos 1959, 1960 ja 1962 oli ilmestyessään vaikuttava romaani, ja on sitä edelleen.
– Väinö Linnan kansalaissotakuvaus oli käänteentekevä antaessaan vastatulkinnan valtiolliselle historiantulkinnalle, sille vapaussodan kirjoitukselle. Linnan jälkeen akateeminen historiantutkimus, ensimmäisenä tuli Jaakko Paavolainen terroritutkimuksineen ja sen jälkeen opetusministeriön asettama punaisen sodan historiakomitea antoi laajoilla tutkimuksillaan historiassa paikan myös punaisille, aloitti Tikka.
Kansanedustaja Anna Kontulan mielestä sodan kokemukset olivat punaisella puolella niin traumaattiset, että sodasta ei lapsille puhuttu.
– Haluttiin säästää lapsia, haluttiin olla siirtämättä kauheuksia. Lapsille, jotka eivät saaneet luonnollista kautta tietää sukuhistoriaansa, ilmestyi Pohjantähti-trilogia, joka antoi mahdollisuuden käsitellä niitä asioita inhimillisten kokemusten kautta. Kirjan tapahtumat saattoi ainakin kuvitella osaksi omaa sukuhistoriaansa, pohti Kontula.
Kontula luki Pohjantähti-trilogian 12-vuotiaana, koska siitä perheen tradition mukaan maksettiin.
Luetaanpa kirja uudelleen
Kirjailija Lasse Lehtisen molemmat isoisät olivat toimineen punakaartissa ja selvinnet hengissä. Suutaria ja seppää tarvittiin sodan jälkeenkin, eikä heitä ammuttu.
– Nyt kun Risto Volasen kanssa sattuneesta syystä perehdyimme tämän punakapinan syihin ja seurauksiin, niin en tänä päivänä usko, että minun kummallakaan isoisälläni oli vakaumusta. Kun tullaa pyssyjen kanssa hakemaan punakaartiin, ei voinut kieltäytyä. Se, että minä olen olemassa, on osoitus siitä, että tarvittiin suutaria ja seppää enemmän kuin kuulaa otsaan. Eli tämä on niin paljon monivivahteisempi historia. Sen takia sanon, että ajattelinpa lukea uudelleen tämän trilogian, mietti Lehtinen.
Varkaudessa tapahtui paljon
Hanna-Kaisa Melarannalle sisällissota konkretisoitui tämän mennessä Varkauteen töihin kymmenen vuotta sitten.
– Minulla ei ole tähän sotaan henkilökohtaista suhdetta, suvut ovat olleet hyvin kaukana sodasta. Kun tulin Varkauteen, niin näin sodan käsittämättömän vaikutuksen siihen, mitä kerrotaan. Ja miten se vaikuttaa edelleenkin siellä. Koko yhteisössä ei ole yhtään ihmistä, paikkakunnalle muuttaneita lukuun ottamatta, jolla ei olisi jotakin tarinaa tai yhteyttä sotaan, sanoi Melaranta.
Trilogia aiheutti rajun lehtikirjoittelun
Professori Yrjö Varpio muistaa Pohjantähti-trilogian toisen osan ilmestymisen aiheuttaman rajun lehtikirjoittelun.
– Silloin Linna vastasi historiantutkijoille, jotka olivat moittineet häntä yhdestä jos toisesta asiasta. Linnahan oli erittäin terävä esseisti ja se kerta kaikkiaan tempaisi mukaan. Hän pystyi vakuuttamaan ihmisiä niin kirjoittaessaan kuin myös suullisesti. Tämä teki suuren vaikutuksen, miten historiantutkijat voivat noin tyhmiä olla, sanoi Varpio.
Väinö Linna on todennut kirjoistaan, että totuus ei ole ”punainen eikä valkoinen”.
– Olen ymmärtänyt tämän Linnan tarkoittaneen tällä tällä, että kun vuotta 1918 käsitellään, ei saisi tukeutua punaiseen tulkintaan tai valkoiseen tulkintaan, vaan pitäisi irrottautua näistä, jolloin löydetään oikea kuva tapahtuneesta, pohti Varpio.
Oppineiden vallankaappauyritys
Täällä Pohjantähden Alla–trilogia ei ole Lasse Lehtisen mielestä ollenkaan mustavalkoinen. Romaanista löytyy hänen mielestään jopa ”raamatullinen kuljetus”.
– Elokuva- ja teatterisovitukset riisuvat tämän kaiken pois. Jäljelle jää aika yksioikoinen kuva, joka oikeuttaa punaisen puolen puhumaan pelkästään. Ja kun kirjoitimme Risto Volasen kanssa 1918 kirjan, niin huomasimme, että SDP ei vieläkään pysty käsittelemään sitä, että pieni porukka kouluja käyneitä miehiä ja naisia johti harhaan, ja vähemmistönä valloitti puolueen 1917 syksyllä. Ja seuraukset olivat kamalat, julisti Lehtinen.
Kirjansa aikaansaamasta kritiikistä Lehtinen totesi, että ”on hullua tapella kaunokirjallisuutta vastaan, koska kaunokirjallisuus voittaa aina”.
Anna Kontulan mielestä sosialidemokraatteja voi monesta syyttää, mutta ei siitä, etteikö taaksepäin olisi katsottu. Kontula pohtisi vuotta 1918 kahta kautta.
– Ensinnäkin on selvitettävä, mitä tapahtui vuonna 1918, joka on erotettava tulkinnoista. Tämä on historioitsijoiden tehtävä – etsiä faktat. Toinen tosiasia on, miten asioita muistetaan. Minusta tämä on yhtä faktan kanssa, koska se määrittää, mitä valintoja tehdään tästä päivästä, miten asennoidumme toisiimme tai erilaisiin asioihin.
Muistoja ei Kontulan mielestä voi pyyhkäistä pois sen takia, että ne eivät ole faktoja. Muistoja vuodesta 1918 pitää myös pystyä käsittelemään.
– En ole pitänyt tämän muistovuoden käsittelytavasta kovin paljon. Minusta se on ollut yksinkertaistavaa ja puisevaa. Perusongelma ei ole pelkästään punaisen puolen uhriutuminen. Esimerkiksi vasta tänä vuonna Hämeenkyrössä kaivettiin esiin niiden ihmisten nimet, jotka punaiselta puolelta menehtyi. Olen niin kesken tämän prosessin kanssa, sanoi Kontula.
Varkaudessa avattiin haavoja
Paneelistien mielestä vuoden 1918 tapahtumista keskustelemista tulee jatkaa. Selvittämättömiä asioita on paljon. Yrjö Varpio sanoi huomanneensa nuorison kiinnostuksen tapahtumiin vain kasvaneen. Varkaudessa muistovuoden 2018 helmikuun tapahtumat olivat muisteluita, eivätkä Hanna-Kaisa Melarannan mielestä puisevia tilaisuuksia ollenkaan.
– Oli valtavasti ihmisiä, jotka kokivat, että heillä on nyt oikeus puhua ääneen asioista ensimmäisiä kertoja, mitä heidän isovanhemmilleen on tapahtunut. Puhuimme hyvin paljon tekijöistä ja kokijoista. Tämä oli äärimmäisen tärkeää, koska nyt tekijöistä ei puhuttu syyllistäen tai syyllistyen, pohti Melaranta.
Varkaudessa tapahtui 1918 sodan jälkeen myös pieni ihme. Kovia kokenut paikkakunta kykeni miltei heti sodan jälkeen käynnistämään juuri rakennetut tehtaat toimintaan.
Mielenkiintoinen keskustelu käytiin paneelissa myös jossittelusta. Miten olisi käynyt, jos punaiset olisivat voittaneet tai jos Saksa ei olisi hävinnyt 1. maailmansotaa. Anna Kontula ei jossittelua hyväksynyt, Lasse Lehtiselle jossittelu on tekemisissä peruskauraa.
