Astrid Lindgren kirjoitti Vaahteramäen Eemelistä, hänen perheestään ja Eemelin metkuista. Ensimmäinen Eemeli-kirja julkaistiin vuonna 1963. Eemeli oli vilkas pellavapäinen poika, jonka tehtävä viisivuotiaana oli kokeilla. Ei Eemeli suinkaan ollut pahantahtoinen vaan paremminkin kekseliäs. Metkuilusta Eemeli joutui verstaaseen tekemään puu-ukkoja. Jos Eemeli olisi oikea poika tämän päivän yhteiskunnassa, hänen nimensä perässä olisi todennäköisesti tähti ja jonkun sortin kirjainyhdistelmä.
Jotkut Eemelit eivät koskaan aikuistu, tai ainakin näyttää siltä. Tämän päivän Eemeleinä voisi ajatella Duudsoneita, neljää seinäjoelta kotoisin olevaa kaverusta, jotka valloittavat maailmaa pähkähullulla sekoilulla. Tekevät stuntteja joissa katkeaa peukaloita, murtuu selkärankoja ja palaa kasvoja. Näin minä ainakin aluksi ajattelin. Eihän tuossa ole mitään järkeä, ja lasten ei ainakaan tuota pidä katsella. Piti vielä julkaista ”Jekkukirja”, sitä en ainakaan osta. No ei tarvinnut ostaa, lapseni saivat sen joululahjaksi tädiltään. Ja sitten ne vielä ”tulevat taloon”.
Käsitykseni Duudsoneista muuttui täysin, kun katsoin tv-sarjaa. Sarjassa käsiteltiin suomalaisten perheiden elämää ja neljä seinähullua miestä olikin keksimässä ratkaisuja ja auttamassa arjen pulmissa. Ohjelmassa esiteltiin monenlaisia perheitä ja lapsia, ja aina löytyi ratkaisuja ja onnellinen loppu, ja Jukka itki liikutuksen kyyneleitä. Duudsonit tuli Taloon -sarjan nettisivuilla on lause ”Jokainen perhe tarvitsee suojelusenkelin”. Minusta se on hyvä sanoma. Koskaan ei voi tietää milloin ja kuka tarvitsee apua arjen sujumiseen.
Vaikka Duudsonit tunnetaan koheltamisesta, he tekevät myös kovaa työtä koulukiusaamisen ehkäisemiseksi. Kiusaaminen puhututtaa, ja sen kuuluukin puhututtaa. Mutta pelkkä puhe ei riitä, meiltä aikuisilta vaaditaan tekoja ja tarkkana olemista. Kouluilla, oppilaitoksilla ja päiväkodeilla olisi syytä olla oma kiusaamisen ehkäisyn ja siihen puuttumisen suunnitelmansa. Näin puuttumisesta tulisi johdonmukaista ja suunnitelmallista. On kuitenkin muistettava, että suunnitelma on vain alku kiusaamisen ehkäisyssä, meidän teot ja asenteet arjen työssä ratkaisevat. KiVa koulu- ja Rispekti-hankkeet ovat esimerkkejä siitä, että asialle on tehty jo jotain ja kiusaamisen ehkäisevä työ otetaan vakavasti ja ujutetaan normaaliin kouluarkeen.
Kiusaamista ei tapahdu vain nuorten ja lasten keskuudessa. On työpaikkakiusaamista ja jopa vanhainkotikiusaamista. Kaikenlainen kiusaaminen vaatii puuttumista, koska kiusaaminen jättää aina jäljet.
Kiusaamisella ja jekulla on ero: Positiivinen jekku ja metku vaativat älykkyyttä ja naurattavat aina lopuksi niin jekutettua kuin jekuttajaakin. Jekuttaja kunnioittaa kohdetta, kiusaaja ei. Kiusaamisen ja jekun ero on kuitenkin ”harmaata aluetta”, toinen kokee jekutuksen loukkauksena ja toinen kestää enemmän.
Suosittelen jokaista kokeilemaan Jekkukonetta. Ihan vaan omaksi iloksi. Jekkukone löytyy Duudsonien nettisivuilta. Sieltä löytyy myös neljä hyvää sääntöä, jotka pätevät jekkuihin mutta ovat kiusaamisen vastaisia.
Satu Kylmälä
Sosiaalikasvattaja, lastentarhanopettaja
