Akaan historiikkikirjassa on mustavalkoinen valokuva 1930-luvulta. Siinä kelloseppä V.V. Linkoaho poseeraa kameralle kelloliikkeessään. Taustalla työpöydän äärellä istuu työhönsä keskittynyt nuori sälli. Hän oli pappani Matti Leinivaara. Kellosepän oppipoikana hänelle oli opetettu perusasiat. Yksi oppitunneista oli oppia, miten herätyskello toimii ja miten sellainen kootaan.
Tuolloin oli halvempaa tuoda saksalaiset kellokoneistot palasina Suomeen. Perillä ne kasattiin ja säädettiin tikittäviksi kelloiksi. Näin vältettiin isot tullimaksut, jotka ovat jälleen ajankohtaisia uutisia. Jos liike joutui maahantuomaan kellot kokonaisina, niin kauppiaan viivan alle jäi vähemmän voittoja. Oppipoikien käyttö olikin yleinen tapa ennen ammattikoulujen yleistymistä. Tiedän Matin kasanneen kelloja kyllästymiseen asti liikkeen takahuoneessa. Koska olen itse tehnyt samaa, mutta vain uudemmilla kelloilla. Siksi osaan arvostaa yhtä jäljelle jäänyttä kulunutta herätyskelloa.
Tällaista rojua ja rompetta kertyy välttämättä elämän aikana. Kunhan on niin onnekas, että on elämänsä aikana tavannut ihmisiä joista välittää. Jokaisella on jotakin kapistuksia, joilla on tunnearvoa. Niin hyvässä tai pahassa.
Toisaalta. Jos joku tarjoaisi minulle kaksi tuhatta euroa tuosta vanhasta kellosta, niin ehkä harkitsisin myymistä. Eihän sen arvoa mitata rahalla, mutta voisin kehittää tunnearvoa myös rahapinkkaa kohtaan. Voin sitten muistella menneitä leppoisasti kunnon kylpyläloman aikana.
Juha Leinivaara
Kirjoittaja on akaalainen pienyrittäjä.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.