Seitsemättä kertaa peräkkäin Suomi on maailman onnellisin maa kansainvälisen The World Happiness Report 2024 -julkaisun mukaan. Tuo uutinen on vallan ihanaa ottaa vastaan ja sitten alkaakin jo kuulua soraääniä ja naureskelua tulokselle omien joukosta tietenkin. Jäin tänäkin vuonna miettimään mistä ärsytys kumpuaa, koska on kuitenkin helppo ymmärtää miksi pohjoismaat keikkuvat kärjessä.
Suomalaiseen ja pohjoismaiseen kulttuuriin kuuluu tunne siitä, että lähellä on joku, joka auttaa. Se lisää hyvinvointia. Se tarkoittaa siis tietynlaista ymmärrystä yhteistyön välttämättömyydestä, täällä ei liene selvitty karuissa oloissa yksin. Tämä hyvinvoinnin aspekti on jo niin kaukana historiassa, että sitä on jopa vaikea ymmärtää koska se on meihin sisäänrakennettu. Mutta tuo tunne luo mieleemme onnellisuutta ja turvaa.
Nykyään pitkät yöt ja karu ilmasto luetaan lähinnä mielialan masentajaksi eikä voimavaralähteeksi. Mutta hyvinvointiamme myös nykyään heikentää nimenomaan tavat olla yhdessä. Eli vastakkainasettelu, ääripäiden esiintulo, negatiivinen sosiaalisen median vaikutus. Suomalaiset nuoret eivät vastaustensa perusteella olleetkaan onnellisinta kansaa ja ovatkin kohdakkain eniten tätä aikaa leimaavan keskustelukulttuurin ja internetin kanssa.
Tämä vuosi on vasta aluillaan, mutta on helposti nähtävillä isoja tapahtumia jotka some-keskustelujen perusteella jakavat ihmisiä vastakkaisiin leireihin. Presidentinvaaleissa oli joukko ihmisiä, jotka koettivat yllyttää syyttävään sävyyn äänestäjiä heidän näkemyksistään. Tulosta pidettiin vääränä ja ainoastaan ehdokkaiden kunnioittava käytös sammutti nämä keskustelut. Nyt elämme aikaa, jolloin jälleen lynkataan demokratiaa ja somessa toiset ulisevat uhmakkaasti hallitusta vastaan ja toiset puolesta. Synnytetään ilmapiiriä missä ei ole sijaa keskustelulle. Kuulemisen sijaan julistetaan omaa näkökulmaa suu vaahdossa. Syytetään ja syyllistetään.
Cancelointi ja someviha ajaa ihmiset pelkäämään, että asioita sanotaan väärin ja joudutaan maalituksen kohteeksi. Kun paha olo on purkautunut niin, että kritiikki on kohdistunut tekojen sijaan ihmiseen, pienennämme keskusteluilmapiiriä. Kyseessä on siis huono aktivismin keino.
Pystyvätkö vanhemmat ohjaamaan ja kasvattamaan seuraavalle sukupolvelle kunnioittavampia käytöstapoja. Sellaisia missä luodaan lempeämpi ilmapiiri, vai onko hyvä näin? Onko vara koventaa hieman asenteita ja olla somessa astetta tuomitsevampi ja naureskella toisten typeryydelle? Onko kaiken tämän takana ihmisten henkinen lama, pettymyksen sietämisen vaikeus?
Niin se onnellisuus mitä edelleen täällä pohjolassa on tapana kätkeä. Se varmasti rakentuu ensisijaisesti rakkaiden ihmisten läheisyydestä. Siitä että tapaa perhettä, sukulaisia ja ystäviä riittävän usein. Saa viettää heidän kanssaan merkityksellistä aikaa ja jakaa kokemuksia. Onnea meille tuottaa tutkitusti myös auttaminen. Siinä saamme kokemuksen omasta merkityksellisyydestämme samalla kun tuomme helpotusta jollekin toiselle.
Katariina Kähkölä
Kirjoittaja on sosiaalialan yrittäjä ja psykoterapeutti.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
