Myönnetään. Olen aamutorkuttaja, aina ollut. Kello soi arkisin 06:00, mutta en tee elettäkään noustakseni. Nousemisen sijasta laitan torkun viidentoista minuutin päähän ja vaivun takaisin suloiseen uneen. Vartin kuluttua käsi käykin sitten herätyksellä lähes itsestään säätämässä sen suoraan seitsemään. Useana aamuna aikataulut toki ajavat pitkän torkuttamisen yli ja ylös on vääntäydyttävä, vaikka väkisin. Olen joskus laittanut kellon tarkoituksella soimaan jo viideltä, että saisin torkkua kauemmin. Se jäi melko lyhyeksi kokeiluksi, sillä jos uni ei tullutkaan helposti uudelleen, niin päivästä tuli aika pitkä.
Äitini saattaa tässä kohtaa ajatella, että mitäpä jos laittaisit sen herätyskellon soimaan vasta seitsemältä ja nousisit silloin ylös? Mutta ei se ole sama asia. En minä sen takia torkuta, että herätys olisi liian aikaisin. Menen nukkumaan arkena ja viikonloppuna hyvissä ajoin, monet juhlatkin jäävät kesken, kun sänky kutsuu. Torkuttaminen tuo tunteen hallinnasta. Että minä tässä nyt päätän nukkua vielä hetken, ja se on kuulkaa aivan ok.
Moni terveyteen ja hyvinvointiin perehtynyt lähde kertoo, että torkuttajat ovat usein väsyneitä päivällä. Olen kärsinyt tästä vaivasta niin kauan kuin muistan. Samalla kun olen pitänyt aamun torkkuja mukavina ja uneen lipumisen tunnetta suorastaan hypnoottisena, olen harmitellut toistuvaa päiväväsymystä ja ymmärtänyt, että näillä on yhteys. Työpäivän jälkeen on ollut helpompi kaatua sohvalle kuin lähteä lenkille, mutta useimmiten lenkki tulee tehtyä. Illalla suoritetusta reippaasta ulkoilusta saan kuitenkin helposti levottomat jalat koko yöksi. Yhtälö on kaivannut ratkaisua jo pitempään.
Tein monta viikkoa henkistä valmistautumista mielessäni kytenyttä suurta muutosta varten. Olin nimittäin vakaasti päättänyt lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Päätin lopettaa torkuttamisen ja aloittaa aamuliikunnan. Viisaampi olisi ehkä aloittanut yhdellä muutoksella, mutta itseni tuntien tiesin, että kerralla koko setti kuntoon on ainoa tapa. Olen tehnyt elämäntaparemontin aiemminkin, viimeksi kolmenkympin tienoilla. Silloin otin tavaksi syödä säännöllisinä ruoka-aikoina ja jätin napostelun pois. 15 vuoden väli vaikuttaa minulle juuri sopivalta tahdilta näin suurissa mullistuksissa.
Laitoin kellon soimaan 06:03 ja yllätyin itsekin, kun olin 06:15 pururadalla. Aamu-usvassa ulkoilu oli ihanaa ja olo oli hyvin erilainen koko päivän, vireä. Ensimmäisestä aamulenkistä on nyt kulunut noin kuukausi, ja olen alkanut odottaa niitä. Jalka nousee keveästi ja aamupalakin maistuu paremmalta lenkin jälkeen. Lannistava, pimeä kausi on edessä, mutta pelkästään päiväväsymyksen selättäminen taitaa pitää minut kiinni uudessa rutiinissa.
Seuraava elämäntaparemontti odottaakin sitten 60-vuotiaana. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin saatan olla silloin säännöllistä ruokarytmiä ylläpitävä aamu-ulkoilija. Kuulostaa äidiltäni.
Mielekästä alkanutta syksyä kaikille, riko sinäkin rutiini!
Tanja Salminen
Kirjoittaja on junantuoma akaalainen perheenäiti.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa
