Menneinä vuosikymmeninä seksuaalivähemmistöt eivät juuri näkyneet yhteiskunnassamme, koska homoseksuaalisuus oli pitkään laissa kiellettyä ja myöhemmin se luokiteltiin sairaudeksi. Nais- ja miespareja kyllä löytyi joka kylältä, mutta suhteet olivat lähinnä julkisia salaisuuksia.
Monien mielestä tämä saisi edelleen olla vallitseva tapa, koska heidän mukaansa seksuaalisuuden pitääkin olla yksityisiä. Seksuaalivähemmistöjen esiinmarssissa ei kuitenkaan ole kyse seksistä, vaan oikeudesta olla avoimesti sellainen, mikä oikeasti on. Heteronormatiivisessa maailmassa voi olla vaikea ymmärtää, mitä merkitsee se, että ei uskalla olla oma itsensä ja puhua elämästään rennosti ilman pelkoa muiden reaktioista. Salailusta tulee tapa, kun sitä on tehnyt vuosia, ehkä jopa vuosikymmeniä.
Joukossamme on edelleen ihmisiä, joiden mielestä homoseksuaalisuus on väärin tai luonnotonta, ja he eivät pelkää osoittaa sitä. Kyse ei ole naurahtamisesta homovitsille tai kulmien kohottelusta, vaan syrjinnästä työpaikoilla, vihaviesteistä somessa ja väkivallalla uhkailusta kaduilla.
Homous ei johdu kasvatuksesta, vaatteiden väristä tai ihmisen valinnasta, vaan biologiasta. Seksuaalivähemmistöjen näkyvyydessä ei ole kysymys muoti-ilmiöstä, vaan siitä että pikkuhiljaa he ovat uskaltaneet astua esiin. Se, että jotkut ilmaisevat, kuinka epänormaalia tai kuvottavaa homous on, tekee heistä kiusaajia, jotka kieltävät yhden väestönosan oikeuden rakkauteen. Seksuaalivähemmistöjä on työpaikoilla, kouluissa, suvuissa ja tuttavapiireissä, vaikka emme sitä tietäisikään. Syy, miksi emme tunne heitä, ei ole se, että heitä ei ole, vaan se että heitä arveluttaa paljastaa itsensä.
Monet julistavat haluavansa pitää elämäntapansa ja seksuaalisuutensa omana tietonaan, ja se on tietysti kaikkien meidän oikeus. Seksuaalivähemmistötkään eivät halua tuoda seksipuhetta työpaikoille, vaan he haluavat kertoa kahvipöydässä elämästään ihan tavallisia asioita riippumatta siitä, mitä sukupuolta heidän puolisonsa ovat. Niin kauan kun tämä ei ole arkipäivää meille kaikille, tarvitaan kansanliike esikuvineen osoittamaan, että vähemmistöön kuuluvankin on mahdollista elää kuten muutkin. Jos karnevaalitouhu asian ympärillä ärsyttää, niin kannattaa pohdiskella omia ajatuksia vappukulkueesta tai jääkiekon MM-kisoista. Ihmiset iloitsemassa omiensa joukossa värikkäissä vaatteissa ei liene sen haitallisempaa? He kuitenkin uskaltavat asettua alttiiksi arvostelulle ja paheksunnalle.
Seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoinen kohtelu ei poista valtavirran oikeuksia tai vähennä muiden vähemmistöjen arvoa, vaan tekee meidät kaikki näkyviksi. Sinä saat olla edelleen hetero, mutta samalla voimme olla yhdessä turvallinen ympäristö kaikille vähemmistöille. Yksinkertaisin tapa näyttää se on liputtaa sateenkaaren väreissä ja antaa tukensa niille, jotka jaksavat taistella tasa-arvon puolesta. Jatkuva toisen pelkojen ja tunteiden kyseenalaistaminen, haastaminen ja perustelujen tinkaaminen turhauttaa ja syö voimavaroja.
Elä ja anna toisten elää.
Erika Löövi
Kirjoittaja on akaalainen äiti ja KTM.
