Viialan teatterin talvinäytelmänä nähdään Margareta Garpen vuonna 1996 kirjoittama ja Kaarina Perolan suomentama ja ohjaama Kaiket päivät, kaiket yöt.
Margareta Garpe on ruotsalainen näytelmäkirjailija ja ohjaaja, joka on kirjoittanut toistakymmentä näytelmää. Hänen näytelmiensä keskeisinä teemoina ovat yleensä ihmissuhdekuviot, äiti-tytär-suhteet, elämän valinnat sekä vapaus ja vapauden hinta. Monista hänen näytelmistään näkyy hänen yhteytensä feministiseen Ryhmä 8:aan.
Kaiket päivät, kaiket yöt -näytelmä on monitasoinen ihmissuhteitten kudelma, jossa on sähköistä tunnelmaa. Se on perhedraama, joka paljastaa niin sisarkateutta ja perheen sisäisiä kuin sukupolvien ja sukupuolten välisiä ristiriitoja.
Se myös kuvaa ihmisen sitkeää ja epärealistista halua saavuttaa onnellinen ja särötön elämä. Näytelmässä käy kuitenkin kuten elävässä elämässäkin usein, että pettymyksiä tulee ja ihmisen on opittava ja tyydyttävä luopumaan joistakin asioista.
Kaiket päivät, kaiket yöt kuvaa myös sitä, mitä tapahtuu, kun on otettava vastuu läheisestä, joka ei enää pysty eikä jaksa elää yksin.
Vakavista teemoista huolimatta Kaiket päivät, kaiket yöt – näytelmässä käsitellään yrityksiä ratkoa ongelmia huumorillakin.
Näyttelijät panevat itsensä peliin
Ohjaaja Kaarina Perolan ei ole tarvinnut kaivella kikkapussin pohjia. Näytelmän toteutus on osittain karu ja konstailematon, ja se kertoo totuuksia eikä ole todellisuudesta vieraantunut.
Näytelmän roolitus on onnistunut. Perola on jälleen kerran löytänyt rooleihin henkilöt, jotka istuvat niihin.
Näytelmän leskirouva Alicena nähdään Anna Toriseva, hänen tyttäriään Kristaa ja Nitaa esittävät Johanna Pekola ja Sari Lahovuori, vävypoika-tohtoria Martinia esittää Jari Mäkinen, Kristan miesystävää Henrikiä Jukka Peräkivi ja Kristan tytärtä Jonnaa Tiia Jara.
Johanna Pekola ja Sari Lahovuori näyttelevät loistavasti lapsuudesta asti toisilleen katkerien sisarusten välistä henkistä kylmyyttä ja repiviä tunteita. Heidän hyytävät ja kipunoivat riitansa ovat näytelmästä mieleen jäävimmät. Heidän roolihenkilöiltään ei mopo täysin karkaa käsistä, vaikka niinkin voisi käydä, kun asetelmat järkkyvät ja asiat lähtevät menemään väärään suuntaan.
Anna Toriseva on luonteva hajamielisenä, kotonaan mielikuvitusleikkejä leikkivänä, leskenä. Hän on sisäistänyt omantunnontuskista kärsivän äidin roolinsa ja hiljaisen tuskan vaihtuminen anteeksipyyntöjen huudoksi koskettaa.
Jari Mäkinen on tällä kertaa roolissaan uskottava. Hänen valintansa rauhalliseen tohtorin rooliin on ollut oikea. Hän voisi toki paikallaan pönöttämisen sijaan liikehtiä enemmän näyttämöllä.
Jukka Peräkiven osana on esittää Henrikiä, kahden naisen miestä. Hän ei suuria tunteita pursua.
Peräkiven salkustaan huolta pitävä jäykkä lakimies on kylmäkiskoinen mies, joka menee ali siitä missä aita on matalin.
Jonnan osassa nähtävä Tiia Jara on raikas ja lupaava nuori näyttelijä, joka ei tässä roolissaan vielä päässyt revittelemään mutta näytti jo mitä tuleman pitää.
Näytelmän lavastus on Kaarina Perolan sekä Jouko Suutarin käsialaa. Valot ovat suunnitelleet Arto Mantela ja Sami Haavisto. Äänitehosteet ovat Kaarina Perolan valitsemat ja Jouko Suutarin toteuttamat.
Lavastus on toimiva, mutta olisiko kohtauksia voinut erottaa toisistaan jotenkin muutenkin kuin valoja himmentämällä? Tuntui että niitä pimennyksiä oli hiukan liikaa.
Näytelmää esitetään Viialan teatterissa toukokuun alkuun asti.
