Helsingin Sanomissa oli syyskuun lopussa juttu perheestä, jonka vanhemmat ovat kirjoittaneet kirjan arjen sujuvoittamisesta, eli ”liinaamisesta”. Kirja, Arjen lean (Otava), perustuu perheen omiin kokemuksiin aiheesta.
Artikkelin mukaan LEAN-ajattelu on alun perin lähtöisin Toyotalta ja 1990-luvulla sitä alettiin kutsua lean-filosofiaksi. Ideana olivat tuotantolinjojen ja prosessien jatkuva virtaus, hukan ja häiriöiden minimoiminen, jatkuva parantaminen ja asioiden tuominen näkyväksi. Lean tavoittelee työnteon helppoutta ja keveyttä. Lapsiperhearkeen tuotaessa kyse on asioiden sujuvoittamisesta ja ennakoinnista.
Ensimmäinen reaktioni siinä aamukahvilla oli ivallinen naurunpurskahdus, että ”taas on kirjoitettu täysin turhanpäiväinen kirja maalaisjärjellä ymmärrettävistä asioista”. Digilehden kommenttipalstalla oli muutama samanhenkinen viesti, joissa murehdittiin siitä, kuinka ihmiset tuovat suorittamisen työpaikoilta koteihin. Sitten ihmetellään miksi masennus ja uupumus ovat nykyään niin yleisiä.
Artikkelin perhe kertoo jutussa käyttävänsä sunnuntai-illan seuraavan viikon kalenterin ja ruokalistojen tekemiseen. Meillä perhe makaa saman ajan sohvalla katsomassa telkkaria jäätelöä syöden.
Tunsin tarvetta kehuskella puolisolleni omalla uimahallikassi-konseptillani. Konseptiin kuuluu perustaa oma kassi kaikille toistuville harrastuksille. Käynnin jälkeen kassin tarvikkeet huolletaan ja pakataan takaisin odottamaan seuraavaa kertaa. Uimahallikassin lisäksi meiltä löytyy pari sählykassia, kalastuskassi, laskettelukassi, rantakassi ja reissukassi. Olen siis arjen sujuvoittamisen mestari ilman oppikirjoja.
Sain lehden luettua ja huomasin, että alkaa olla kiire. Olin juuri pakkaamassa edellisenä iltana levälleen jäänyttä työkassia, kun lapsi soitti koululta ja pyysi tuomaan unohtamansa sisäpelikengät. Kenkiä hiki päässä etsiessäni huomasin, että eteisen lattialle on jäänyt esikoululaisen toinen hanska. Sisäpelikengät löytyivät lopulta pesuhuoneen kaapin alta, missä näkyi olevan myös useampi kadonneeksi julistettu sukka ja pari pikkuautoa. Kun lopulta kaiken hosumisen jälkeen seisoin yksinäisen, sinisen villahanskan kanssa eskarien naulakon edessä huomasin, että lapsen vaatteiden seasta ei löydy sitä toistakaan hanskaa. Se on varmaan pudonnut kauppaan tai autoon.
Lean-menetelmän mukaan nämä hommat kannattaisi katsoa valmiiksi edellisenä iltana. En suoraan sanoen osannut sanoa mitä pitäisi pakata ja mihin kassiin, jotta tämäntyyppiset asiat pysyisivät meidän taloudessa järjestyksessä. Töihin saapuessani annoin itselleni kuitenkin pisteen siitä, että olin tehnyt lounaan valmiiksi edellisenä päivänä. Harmi vaan, että se oli edelleen kotona jääkaapissa.
Kuten kiireessä usein käy, heikosti valmistellut asiat alkavat eskaloitua ja syntyy joko kevyttä tai kestämätöntä kaaosta. Luin artikkelin iltasella vielä uudelleen hattu kourassa ja oppiakseni. En halua suorittaa kotiarkea tai tehdä sunnuntai-illasta komentokeskuksen työnjakopalaveria, mutta aina on parantamisen varaa. Kun arki sujuu, voimme jatkossakin maata sunnuntaina sohvalla syömässä jäätelöä.
Tanja Salminen
Kirjoittaja on junantuoma akaalainen perheenäiti
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa
Kommentointi on suljettu.